Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 2)

Maailma ja opetussuunnitelmat joustavat. Oppilaat aloittavat koulun omalla opintosuunnitelmalla ja etenevät yksilöllisesti. Peruskoulun opetussuunnitelman keskeiset osat on mahdollista suorittaa jopa muutamassa vuodessa tai vaihtoehtoisesti edetä ryhmämuotoisesti oppilaan oman oppimistahdin ja kiinnostuksen mukaan.'

Tällaisella lauseella aloitin yleisessä pohdinnassani peruskoulun uudistuksesta siitä, minkälainen peruskoulu voisi olla, jos se kehitettäisiin vasta nyt vastaamaan edes hiukan tähän maailmaan ja aikaan. (Teksti täällä)

Mitä tämä ensimmäinen kohta sitten tarkoittaa?

Perusopetuksessa opetetaan lähes kaikkialla Suomessa samalla tavalla. Oppilaat opiskelevat vuosiluokilla, joiden koko vaihtelee yleisopetuksessa 10-30 oppilaan välillä lähes kaikissa tapauksissa. Pienissä kouluissa saattaa olla nk. yhdysluokkia, jossa esimerkiksi 1-2. vuosiluokat opiskelevat yhdessä yhden opettajan kanssa. 

Kuluneen kymmenen vuoden aikana on syntynyt myös erilaisia yhteisopettajuuden ja yhteisten opetusryhmien malleja. Näitä on toki ollut pienemmässä mittakaavassa jo aiemmin, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan ovat kovasti kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. 

Kaikessa toiminnassa on kuitenkin meidän peruskouluopetuksessa pitkälti taustalla se, että oppilas kulkee ikätason mukaisesti. Jos hän saavuttaa ikätason tavoitteet hän siirtyy uudelle vuosiluokalle ja saa uudet tavoitteet. Opetussuunnitelman sisällöt kerrataan, opetellaan uusia ja taas siirrytään vuoden kuluttua uudelle vuosiluokalle. Poikkeuksia ovat lähinnä luokalle jätettävät oppilaat, jotka kertaavat vuosiluokan, koska osa tai kaikki tavoitteista ovat jääneet suorittamatta. 

Me liikuttelemme vuosittain noin 55000 lasta ja nuorta näillä vuosiluokilla. Suurin osa oppilaista aloittaa koulun sinä vuonna, kun täyttävät seitsemän vuotta ja käyvät peruskoulua yhdeksän vuoden ajan. Näistä suurin osa viettää alakoulun puolella kuusi vuotta ja vaihtaa yläkouluun, joko toiseen koulurakennukseen tai usein pitkän matkan päähän edellisestä alakoulusta. Yläkoulun kolme vuotta liikutaan taas massan mukana kohti peruskoulun päättötodistusta, joka hyvässä tapauksessa on tallella jossain muovikansioissa saamista seuraavan loppuelämän ajan.

Opetussuunnitelmassa ja vuosiluokissa on etunsa. Niitä on helppo hallita byrokraattisesti ja niiden liikuttelu on tehokasta ja edullista verrattuna vaihtoehtoihin. Ne eivät kuitenkaan palvele oppilasta tai yhteiskuntaa, joka on muuttunut melko paljon siitä kun kinkerit ja kansakoulu suomalaista koulukulttuuria muovasivat nykyiseen muotoonsa. Kaikille lapsille yhtenäinen peruskoulu oli radikaali ja uusi ajatus, mutta maailma on muuttunut sen jälkeisessä puolessa vuosisadassa.

Lapset oppivat kaikkialla, jopa koulussa. Tämän lauseen olen kuullut opiskelujeni ja työurani aikana monta kertaa. Lapset oppivat joka päivä. He oppivat jopa koulusta ja opettajista huolimatta. Se missä meillä on ongelmia peruskoulussa on oppilaiden motivaatio ja mielekkyyden kokemukset. Nämä ovat koulunkäynnin, opiskelujen jatkon ja itsetunnon osalta tärkeämpiä kuin kokeessa pärjääminen (kokeista paljon enemmän myöhemmissä postauksissa). Motivaatio, itsetunto, itsensä tunteminen ja mielekkyys ovat asioita, joita ihminen kaipaa kaikkeen tekemiseensä ja olemiseensa koko elämänkaarensa ajan. Meillä peruskoulussa se sama motivaatio ja mielekkyys lyödään kerralla aina keskimäärin kahdellekymmenelle oppilaalle samanlaisena. Se ei toimi. Se nähdään kansainvälisissä vertailuissa, joissa kouluviihtyvyytemme ja oppilaiden motivaatio, usko koulutuksen merkitykseen ja mielekkyyden ja onnistumisen kokemukset ovat jatkuvasti läntisten maiden pohjatasoa. Osin toki kouluviihtyvyyteen esimerkiksi vaikuttaa se, että Suomi on huomattavasti yksilönvapauksiltaan ja mahdollisuuksiltaan tasapuolisempi, kuin maat joissa pelkästään kouluun pääsy saattaa olla mahdottomuus osalle ihmisistä.

Olisiko joku muu keino sitten mahdollinen? Voisivatko oppilaat opiskella henkilökohtaisella tahdilla? Voiko siihen millään riittää resursseja, aikaa, henkilöstöä tai mitään muutakaan. Voiko ylipäänsä seitsenvuotias, kymmenvuotias tai edes neljätoistavuotias opiskella oman taitotasonsa mukaan sen sijaan, että kulkee ryhmän mukana kontrolloidusti. Voidaanko oppilailta edellyttää tällaista?

Olisiko opiskelu ilman vuosiluokkia ylipäänsä mahdollista?

Kyllä se olisi.

Oppilas voisi aivan hyvin olla nimellisesti edelleen merkattuna vuosiluokalle. Tämä vaatimus esitetään jo perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Tämän lisäksi siellä on kuitenkin myös kohta, jossa mahdollistetaan opiskelu ilman vuosiluokkapohjaista mallia.

"Eteneminen oman opinto-ohjelman mukaan vuosiluokkiin sitomattomasti

Perusopetuksen opinnoissa voidaan edetä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijaan oman opintoohjelman mukaisesti vuosiluokkiin sitomattomasti. 

Oman opinto-ohjelman mukaan opiskeleva oppilas saa lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuonna hyväksytysti suorittamistaan opinnoista ja siirtyy lukuvuoden koulutyön päätyttyä seuraavalle vuosiluokalle.  

Oman opinto-ohjelman mukaisella etenemisellä voidaan tarvittaessa välttää luokalle jättäminen, jonka myötä oppilaan kaikki opinnot kyseiseltä luokalta raukeaisivat. 

Oman opinto-ohjelman mukaisesti etenevä oppilas voidaan jättää vuosiluokalle vain yleisen heikon koulumenestyksen perusteella.  

Yhdeksännellä vuosiluokalla oleva oppilas luetaan tämän vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän suorittaa perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai hän eroaa koulusta."

Tämä kohta perustuu perusopetusasetuksen 11 pykälään, jonka mukaan oppilas voi edetä oman opinto-ohjelman mukaisesti ja tällaista opiskelua voi tarjota perusopetusta tarjoava oppilaitos.

Kohdan tulkintaa voidaan lukea siten, että se mahdollistaa oppilaan opiskelun henkilökohtaisen opinto-ohjelman mukaisesti, koska ei kykene opiskelemaan erinäisistä syistä yleisopetuksen mukana. Toisaalta taas samainen perusopetusasetus ja opetussuunnitelman perusteet tällä mahdollistavat aivan yksiselitteisesti oppilaan mahdollisuuden opiskella vuosiluokkiin sitomattomasti myös yleisopetuksen tasolla. 

Laki ja opetussuunnitelman perusteet siis mahdollistavat tämän. Paikallinen opetussuunnitelma vain tulee kirjoittaa sellaiseen muotoon, jossa tämä mahdollistetaan. Arvioinnin osalta tällainen opiskelija saa päättöarvioinnin sanallisesti toiminta-alueittain.

No entäpä ne resurssit? 

Pystyisikö opettaja opettamaan luokkaa, jossa yksi opiskelee jo nykyisen viidennen luokan matematiikkaa ja joku toinen vasta toisen luokan matikkaa. Entä miten suunnitella opetus tällaisessa ryhmässä?

Koko homma pitäisikin lähteä miettimään uudella tavalla. Matikantunnit, äikäntunnit, yltintunnit ja kaikki muutkin tunnit palkitettaisiin yhteen. Oppilaat osallistuisivat niille oppitunneille, joiden tason mukaista opiskelua sillä hetkellä käyvät. Jo nykyisellään vaikkapa murtolukuja opiskellaan käytännössä yhtäaikaisesti kouluissa, jossa on käytössä kaikilla sama kirjasarja. Miksei tällaisessa tilanteessa onnistuisi oppilaiden siirtäminen tai säilyttäminen. Tukiopetus ja henkilökohtainen huomioiminen onnistuisi huomattavasti paremmin, kun voitaisiin keskittää apua sinne missä sitä tarvitaan kulloisenki aihepiirin sisällä. 

Näiden palkitusten sisällä voitaisiin luoda vielä erillisiä ryhmiä osaamisen ja kiinnostuksen suhteen siten, että osa oppilaista opiskelisi hyvinkin itsenäisesti ja vaikkapa jo osin perusopetuksen opsin ulkopuolista tai ylitse meneviä sisältöjä. 

Tällaisella mallilla voitaisiin myös saada aikaan oikeaa koulun yhteisöllisyyttä palvelevaa projektimuotoista tai ilmiöpohjaiseen opiskeluun tähtäävää tekemistä, kun resursseja voitaisiin kohdistaa jokaisessa oppiaineessa ja jaksossa sinne missä niitä tarvitaan sen sijaan, että vaikkapa laaja-alainen erityisopettaja lukitsee oman lukujärjestyksensä koko vuodeksi kerrallaan, tai matematiikan ja tietotekniikan alalla erityisen taitava opettaja opettaa sitä vain omalle luokalleen.

Eikö olisi opettajallekin mielekkäämpää tehdä työtä yhdessä, arvioida yhdessä, järkevämmin ja jaksoittain osaamista osaamisena sen sijaan, että arvioidaan numeroita kahdesti tai kerran vuodessa. Arvioitaisiin oman jakson osalta, onko oppilas oppinut tarpeeksi siirtyäkseen seuraavalle tasolle. Jos on, oppilas opiskelee seuraavan kerran murtolukuja ylemmällä tasolla, jos ei, jatkaa vielä samojen sisältöjen kanssa. Tätä arviointia ja oppilaiden siirtymistä jo jaksojen sisällä voitaisiin yhteisesti mietityllä ja toimivalla arviointikäytännöllä tehdä jo jakson aikana, jolloin opiskelu olisi vieläkin joustavampaa.

Arviointi voitaisiin tehdä myös jaksojen välissä seuraavaa jaksoa ajatellen, jolloin oppilaita voitaisiin jakaa myös tämän perusteella sen sijaan, että tuijotettaisiin vuoden takaisia osaamisia, jos vaikkapa esimerkkinä tässä olleita murtolukuja haluttaisiin kerran vuodessa yhden jakson verran opiskella edelleen.

Taito- ja taideaineiden kohdalta tilarajoitukset tekisivät rajoituksia palkitusten mahdollisuuksiin, mutta nykyinen tuntimääräjärjestelmä pitäisi joka tapauksessa hiukan muuttaa tässä tapauksessa johtuen eri vuosiluokkien hyvin erilaisista tuntimääristä, joten korvaavia tuntipaikkoja ilmestyisi joka tapauksessa. Taito- ja taideaineet voitaisiin kuitenkin palkittaa niin, että ne menisivät keskenään ristiin, jolloin voitaisiin kuitenkin edetä osaamistason ja oppisisältöjen mukaan vuosiluokan sijaan.

Ala- ja yläkoulujen tulisi yhtenäistää toimintojansa, koska yläkoulun aineopettajapohjaisella opetustavalla olisi paljon vaikeampaa tehdä tällaisia järjestelyjä, mutta mahdollista sekin on. Sama määrä opetettavia tunteja ja opettajia säilyisi kuitenkin oppiainetta kohden. Optimitilanteessa tietysti lisättäisiin henkilöresursseja huomattavasti. Itsenäisesti ja laajempia oppisisältöjä opiskelevat oppilaat voisivat tehdä yhteistyötä paikallisten toisen asteen ja korkeakoulujen kanssa, jolloin henkilöresursseja säästyy näiltä osin.

Tuntikehys ja henkilöstökulut pystyttäisiin säilyttämään käytännössä täysin nykyisellään. Pikkuhiljaa siirryttäisiin suurempiin yhtenäiskouluihin, jossa tällainen opetuksen järjestäminen olisi helpompaa, mutta se muutos on menossa jo joka tapauksessa.

Resursseja voitaisiin kohdentaa tehokkaammin ja nuoria saataisiin toisen asteen koulutukseen, korkeakoulutukseen tai työelämään nopeammin kuin ennen. Se olisi tietysti iso muutos koko yhteiskunnassa, kun oppivelvollisuus muuttuisi ikätasoisesta suoritusmuotoiseen, mutta uskon että esimerkiksi nuoria yrittäjiä olisi meillä paljon enemmän, jos kaikkia ei ohjattaisi käymään peruskoulua yhdeksää vuotta ja sen jälkeen jatkamaan koulupolkua toista keskimäärin yhdeksää vuotta.  

Kykenisikö alakoulun opettaja sitten tällaiseen paradigman muutokseen? Se on arvoitus. Se ei ole kuitenkaan resurssi, koska jokainen opettaja koulutuksellaan oppisisältöjen opettamiseen kykenee, eikä mitään uutta oppiainetta tai opetuksen muutosta tule. Oppilaat vain vaihtuisivat eri tavalla kuin nykyisessä mallissa.

Tällaisessa mallissa olisi myös huomattavasti paljon helpompi huomioida oppilaan omat mielenkiinnon kohteet, kun osa oppitunneista voitaisiin suoraan palkittaa oppilaiden omiin kiinnostuksen kohteisiin oppilaskerhojen ja muiden kerhojen kautta, yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa ja esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Tämä tehtäisiin tasaamalla viikkotuntimääriä nykyisestä opetussuunnitelmasta tasaisesti joka puolelle. Näin ollen kaikkein nuorimmilla oppilailla oppituntimäärä voitaisiin pitää samana kuin nykyään, mutta heillä ei vielä olisi esimerkiksi tällaista itse valitun aiheen opiskelua, kun taas vanhemmilla oppilailla osa oppitunneista vapautuisi siihen.

Pystyisimme myös paremmin pyrkimään siihen, että opettajat toimivat ennen kaikkea oppimisen ohjaajina ja oppilaan tukena tämän opiskelussa sen sijaan, että oppiminen on tiedon tankkaamista ja oppilaiden liikuttelua massana paikasta a (ykkösluokka) paikkaan b (ysiluokan kevättodistus). 

Jaksomalli mahdollistaisi myös koko koulun yhteiset projektit vaikkapa kevätjuhlien osalta siten, että kaikki oppilaat olisivat mukana jollain tasolla. Ne, jotka haluavat olla lavalla olisivat siellä ja tekniikasta kiinnostuneet kouluttautuisivat puolestaan huolehtimaan juhlan siitä osasta. Näin saataisiin kevät- ja joulujuhlista koko koulun tapahtuma, jos ylipäänsä juhlia haluttaisiin aina järjestää niinä samoina päivinä. Nykyään kevään rumba erityisesti kutosia opetettaessa on aina jopa koomisen hektistä kun päälle pukkaavat arvioinnit, usein kutosten oma lähtöjuhla tm. ja monessa koulussa kutosilla on myös kevätjuhlavuoro.

Suvivirren saisi laulaa edelleen, jos koulussa niin haluttaisiin. Ei ole kukaan sitä kieltämässä. 

Ja enkeli taivaan. Kyllä senkin.

Ei tässä siis niin mahdottoman kauheasti asiat muuttuisikkaan.

Paitsi siten, että oppilaat opiskelisivat omalla tahdillansa, omien kykyjensä mukaan. Oppilaat olisivat kiinteä osa koko kouluyhteisöä ja opettajien työskentely olisi yhteistyötä enemmän kuin koskaan ennen. Muutettaisiin koko peruskoulun paradigma. Oltaisiin opettajina, oppilaina ja ihmisinä yksilöitä ja tartuttaisiin jokaisen oppilaan kohdalta hänen osaamiseensa ja oppimiseensa. Nostettaisiin keskiöön oppilas, oppiminen, motivaatio, mielekkyys ja intohimo massojen liikuttelun sijaan.

Mutta Suvivirsi säilyisi. Paradigma turvattu.

PS. Jos jossain päin Etelä-Suomea joku rehtori ikinä milloinkaan työurani aikana päättää tällaisen kokeilun polkaista käyntiin, haluan teille töihin.