perjantai 22. tammikuuta 2016

Uusiutuvia energialähteitä vastustavat ovat sitä mieltä, että maailma oli valmis jo 1970-luvulla.

Hiili on halpaa.

Tuulivoima tappaa ja tuhoaa.

Aurinkovoima ei koskaan voi toimia tarpeeksi tehokkaasti.

Öljyä riittää.

Energiatehokkuus on tärkeämpää kuin uusiutuvat.

Uusiutuvat eivät voi koskaan taata energiavarmuutta.

Nämä ja vaikka kuinka monta muuta selitystä on nähnyt aina kun on keskustellut tai lukenut keskusteluja uusiutuvista energianlähteistä. Suomessa on pieni, mutta äänekäs joukko, joka vastustaa esimerkiksi tuulivoima puhtaasti henkilökohtaisista lähtökohdista. Henkilökohtainen syy on toki ihan pätevä ja onneksi meillä Suomessa niin saa tehdä. Silloin kuitenkin hämärtyy jokainen hiukankaan järkevä argumentti ja siirrytään sellaiseen panetteluun ja vääristelyyn, jossa ei ole mitään järkeä.

En tiedä tarpeeksi tuulivoiman terveyshaitoista, jotta voisin sanoa sataprosenttisen varmasti suuntaan tai toiseen. Yleinen käsitys tuntuu kuitenkin olevan se, että meillä Suomessa on riittävät varomitat olemassa.

Tuulivoiman tuki taas on asia, joka pitää ajaa asteittain alas aivan kuten kaiken muunkin tuetun investointiteollisuuden sen saavuttaessa tarpeeksi jalansijaa. Ei tariffeja käsittääkseni kukaan ole ikuisuuksiin asti jatkamassa.

Toisaalta taas meillä on ihmisiä, joiden mielestä uusiutuvia kuuluu vastustaa vain, koska esimerkiksi Vihreät ja Vasemmistoliitto kannattavat niitä politiikan puolella. Tämä on huomattavasti järjettömämpää kuin se, että vastustaa jotain, koska se vaikuttaa suoraan omaan elämään tai vaikkapa kesämökkitien näköaloihin. Usein tähän samaan niputetaan jotenkin vihreiden koko energiapolitiikka ja saman tien talouspolitiikka siihen samaan syssyyn. Tämä on tietysti ihan normaali tapa lähteä yleistämään, mutta taas painutaan usein ihan muualle kuin itse asiaan.

Muut ylläolevat argumentit sitten kuuluvatkin usein samoihin suihin, jotka esimerkiksi puhuvat ilmastonmuutoksesta denialistisin sanankääntein. Mikään ei koskaan tule muuttumaan. Mikään mitä tiedemiehet sanovat ei ole totta, koska tiedemiehet ovat osa valtaisaa suurta salaliittoa. Se mitä hyötyä tästä suuresta ilmastonmuutoksen salaliitosta on ei ole toisaalta selvinnyt oikein kellekään. Ei se ainakaan auta maailman suurimpia lobbaajia, joita ovat energia- ja öljyteollisuus. 

Yleinen konsensus tuntuukin olevan se, että uusiutuvia energianlähteitä vastustavat ihmiset elävät maailmassa, joka oli valmis 1970-luvulla. Sen jälkeen tehdyt tutkimukset, keksinnöt, kokonaiset teknologian alat ja uudet ideat lytätään samoilla ajatuksilla. "Liian kallista", "Ei toimi täällä", "Utopiaa", jne.

Silti aurinkokennojen hinnat ovat tulleet alas vuosikausia ja maksavat itsensä takaisin täällä meillä Suomessakin jo ihan järkevässä ajassa. Koko ajan kehitetään metodeja ja uusia teknologioita, joiden ansiosta energian varastoiminen ja uusiutuvien energianlähteiden käyttö muuttuu yksinkertaisemmaksi ja monipuolisemmaksi. Espanjassa testataan jo siivettömiä tuulivoimaloita, jotka voisivat sopia meille Suomeen erittäin hyvin. 

http://www.wired.com/2015/05/future-wind-turbines-no-blades/

En tiedä mikä se argumentti tuulivoiman vastustajilla olisi näihin äänettömiin ja lavattomiin voimaloihin. Ehkä se olisi jotain siihen suuntaan, että liian kallista, ei toimi pakkasella (joka sekään ei tietysti pidä ihan täysin paikkaansa) tai ehkä joku jo voisi myöntää, että ei vaan tykkää kun näyttävät niin rumilta. Paitsi ovathan nämä hienompia ja pienempiäkin kuin nykyiset.

Ydinvoiman kohdalta haluaisin itse nähdä mitä tapahtuu, kun Torium korvaa nykyiset polttoaineet. Jos siitä saadaan tehokas ja järkevä voimanlähde niin mikä ettei sillä korvata energiankasvua siihen asti, kunnes aurinko tarjoaa kaiken tarvittavan energian. Ja onhan täysin mahdollista, että se fuusiovoimalakin vielä rakennetaan.

Myönnän olevani hiukan teknokraatti sanan siinä mielessä, että uskon tieteen kehityksen ratkaisevan vielä suuren osan meidän nykyisistä ongelmistamme. En vain tiedä voiko tiede kehittyä tarpeeksi nopeasti, jotta se ehtii ratkaista ongelmat ennen kuin ne kasvavat niin suuriksi, että kärsimme niistä kymmeniä, satoja tai tuhat vuotta.

Uskon siihen, että aurinkovoiman tuottaminen ja energian varastointi muuttuvat niin tehokkaiksi, että pystymme murto-osalla nykyisestä energian hinnasta tuottamaan moninkertaisesti energiaa. Olkoon se sitten Sandian minikokoiset kennot tai joku muu teknologia.

http://www.technologyreview.com/news/416998/microscopic-solar-cells-could-see-more-sunlight/

Uskon siihen, että jossain vaiheessa me asutamme aurinkokuntamme muita taivaankappaleita. Uskon siihen, että harvinaisten metallien niukkuus ratkaistaan kaivostoiminnalla asteroidivyöhykkeellä. 

http://www.space.com/30213-asteroid-mining-planetary-resources-2025.html

Uskon siihen, että jonain päivänä meidän aurinkokuntamme on se, jota tutkaillessaan vieras sivilisaatio ihmettelee, olemmeko tosiaan rakentaneet Dysonin kehän tai sen kaltaisia jättiläisrakennelmia keräämään auringon energiaa ja arvokkaita materiaaleja. 
Dyson Swarm - Wikicommons

http://www.iflscience.com/have-we-really-discovered-huge-alien-megastructure-around-star

Uskon näihin ja niiden lisäksi esim. vuorovesi- ja aaltovoimaan, muoveja syöviin bakteereihin, nuoriin miehiin ja naisiin jotka esittävät hulluja ajatuksia ja hullumpia tuloksia. Uskon tulevaisuuteen. Se on ainoa mihin kannattaa uskoa. Se on myös syy omaan poliittiseen sitoutumiseeni.

Tiedän, että nämä ajatukset on helppo tyrmätä noilla jo aiemmin mainitsemillani argumenteilla. Samoilla sanoilla on kuitenkin tyrmätty vuosisatojen aikana mm. höyrykone, auto, lentokone, antibiootit, verensiirrot, tietokoneet, kännykät jne. Lista on loputon. Kehittyneen lääketieteen ansiosta minulla on kuitenkin kaksi tervettä poikaa, jotka olisivat sata vuotta sitten saattaneet aivan hyvin kumpikin menehtyä keisarileikkauksiin päätyneissä synnytyksissä.

Maailma on täynnänsä ihmisiä, jotka jarruttaisivat kehitystä ja teknologiaa vain siksi, että pelkäävät. Niin tulee olemaan aina. Se on inhimillistä. Onneksi myös uteliaisuus, loppumaton tiedonjano ja halu parantaa maailmaa ja kaikkea siinä ovat myös saman inhimillisyyden osia. 

Loppuun vielä muutama muu uutinen aivan käsittämättömistä teknologisista kehitysaskelista kaikille niille, joiden mielestä maailma oli jo valmis vuonna 1970 ja YYA-sopimus yhteistyön paras muoto.

http://www.popsci.com/world-first-man-controls-two-prosthetic-arms-his-mind

http://www.sciencealert.com/new-material-converts-co2-into-clean-fuel-with-unprecedented-efficiency

http://www.sciencealert.com/incredible-space-flowers-just-bloomed-on-the-international-space-station

Tähän kun yhdistetään se, että vuonna 2015 maailmassa oli vähemmän köyhyyttä, enemmän koulutusta ja enemmän tasa-arvoa kuin koskaan ennen, niin tästä on hyvä edetä. Ai niin ja syntyvyys koko maailman tasolla muuten laski. Se laski tieteen, koulutuksen, tiedon ja hyvinvoinnin kasvun ansiosta.

Juha Sipilää lainaten. "Näin pitää jatkua". Vai miten se meni?

0 comments: