perjantai 26. helmikuuta 2016

Nettiremonttia ja blogitauko

Tätä blogia on nyt tullut kirjoiteltua aika tasan pari vuotta, joten on aika pistää vähän hommia remonttiin.

Aluksi tuli kirjoiteltua ihan vaan isähommia ja niistä ehdottomasti kivointa itselle on ollut väsätä noita infogrammeja. Erilaisia juttuideoita ja muita oli vaikka kuinka paljon, mutta kirjoittamiseen ei sitten kuitenkaan oikein riittänyt osaamista varsinkaan blogikirjoittamisen osalta.

Koska kirjoittaminen on kuitenkin älyttömän mukavaa niin siirsin tänne sitten kaikennäköistä muutakin, mitä mielessä pyörii, mutta se on tehnyt blogista aikamoista sillisalaattia. 

Joten nyt siis siivotaan hommia ja selkeytetään kirjoitusjuttuja tässä tulevien viikkojen ja kuukausien aikana. 

Ihan ei ole vielä selvää, minkälaiset sivut tulee olemaan tai tuleeko useampi sivusto vai miten homma pelittää. Joka tapauksessa postauksia ei tule kuin satunnaisesti maalis- huhtikuun aikana. Poliittiset mielipiteet ja kirjoitukset menevät tänä aikana yksinomaan julkiseen faceprofiiliin ja Uuden Suomen blogiin

Toivottavasti saa sivustosta kivan ja toimivan. Sen jälkeen Minä Isä -blogi jatkaa elämäänsä hieman selkeämmin taas isäblogina, joka päivittyy pari kertaa viikossa nykyisen päivittäisen sekametelisopan sijaan

Koulutuspuolen hommat ja somehommat, jotka molemmat kovasti kiinnostaa siirtynee kokonaan uuteen blogiin, joka tulee osaksi tuota omaa poliittista sivustoa. Mikäli ne toki liippaa vanhemmuutta niin myös tänne. Retroilu ja muu yleinen hömpöttely mennee samaan kastiin. Tuo blogisarja peruskoulun uudistuksesta tänne päivittyy sitä mukaa kun tekstejä saa aikaiseksi, mutta mitään muuta ei ole tällä hetkellä suunnitteilla. Sekin siirtyy muuanne, kunhan hommat saa kasaan. 

Joten kunhan kesä saapuu niin voi olla, että on toimiva sivusto, jossa on jonkinlainen järkevä punainen lanka tai voi olla, ettei ole yhtään mitään kasassa. Tämän olisi voinut hoitaa samalla niin että kirjoittelee ja rakentelee uusia sivuja samaan aikaan. Siihen ei kuitenkaan riitä meikäläisen kärsivällisyys ollenkaan, joten mennään tällä.

Nyt kuitenkin pistetään hommaa tältä osin pakettiin hetkeksi. Kirjoittamista tapahtuu kyllä, mutta se saa olla kuuluisaa pöytälaatikkokamaa muulta kuin politiikan osalta. 

Jotta ei muuta kun kevättä kaikille ja mukavia kasvun hetkiä. Jos jotain oikein messevää tapahtuu niin lupaan sen blogata. Jos politiikka nappaa niin menkää tykkäämään mun julkisesta profiilista ja jakakaa sitä muutenkin porukalle. 2017 Espoon valtuustoon äänivyöryllä ja siitä eteenpäin. Tuki- ja kampanjaryhmään saa ilmoittautua vaikka heti ;)

torstai 25. helmikuuta 2016

Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 5)

Taito-, tiede-, taide-, ja teknologia-aineet opetuksen keskiössä. Maailma muuttuu nopeammin kuin opetussuunnitelmat ja yleissivistys on asia, joka opettaa lähinnä yhdistämään oikean selityksen oikeaan laatikkoon yhden kokeen ajan. Ymmärrys teknologian ja tieteen perusteista yhdistettynä kädentaitoihin, taiteeseen ja talousasioiden perusteisiin olisivat yksi opintokokonaisuus, joka olisi uuden koulun tärkeimpiä osia.

Aiemmat osat juttusarjasta löydät alla olevista linkeistä.

Yleistä pohdintaa
http://minaisa.blogspot.fi/2016/01/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se.html

Yksilöllinen oppimispolku
http://minaisa.blogspot.fi/2016/01/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se_23.html

Koulujen alkamis- ja loppumisajat
http://minaisa.blogspot.fi/2016/01/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se_31.html

Yhteisöllisestä oppimisesta
http://minaisa.blogspot.fi/2016/02/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se.html


Aika paljon on tullut aiemmin käytyä läpi ajatuksia, jotka ei varsinaisesti ole liittynyt  opetussuunnitelman tuntijakoon tai oppiaineisiin sinällänsä, vaikka ne ovat toki olleet esillä tekstien sisällä jo koko oppimisen ajattelun kategorisessa muutoksessa.

Nyt pitäisi sitten omistaa kokonainen kirjoitus sille miksi koko opetussuunnitelma usein käsitetään, eli tuntijaolle. Pari muutakin kirjoitusta asiaa käsittelee tulevaisuudessa, mutta tässä otan kantaa mielestäni tärkeimpään epäkohtaan meidän opetussuunnitelman perusteiden tuntijaossa ja pyrin esittämään täysin uudenlaisen lähtökohdan luonnontieteellisten aineiden ja taito- ja taideaineiden opiskeluun. 

Tällä hetkellä me opiskellaan luonnontieteissä nimenomaan oppisisältöjä. Me opiskellaan erityisesti alakoulun puolella erilaisia asioita, paikkoja, nimistöjä, termejä ja käsitteitä. Ne on hyvä hallita nykyisenkaltaisessa peruskoulussa. Me kysytään oppilailta missä on Atlantin valtameri, mikä on Golfvirta, mitkä ovat ilman ominaisuuksia, mikä ihmisen elin huolehtii hengityksestä jne. 

On hyvä tietää perusasioita. Valitettavasti ne vievät meillä aivan liikaa aikaa huomattavasti tärkeämmältä asialta, joka on tieteen tekeminen ja tieteellisen tiedon soveltaminen. Suurimmassa osassa luokkahuoneita opetellaan minkälainen on Moskovan, Pariisin tai Rooman ilmastodiagrammi. Ilmastodiagrammin kuvaaja opetetaan ja oppilaille kerrotaan, kuinka palkit kuvaavat sademääriä ja viiva lämpötilaa. Sen jälkeen oppilaat yrittävät epätoivoisesti tai helposti, oppilaasta riippuen, muistaa kokeessa minkä kaupungin ilmastodiagrammi sopii kuvaan.

Miten se sademäärä mitataan? Miksi lämpötilan mittaamispisteitä on monia? Miten lämpömittari toimii? Nämä ovat niitä asioita, joita ilmastodiagrammia tutkittaessa pitäisi opetella. Ne ovat tieteen tekemisen taitoja.

Ilmansuunnat on hyvä osata, samoin vaikkapa maanosat ja se ettei Afrikka ole valtio. Mutta jos oikeasti sisältöjen oppimisella on merkitystä niin kertokaapa vaikka kuinka monta valtiota Afrikassa on ja millä Afrikan kulttuurialueilla sijaitsevat Ghana, Etelä-Afrikka ja Burkina Faso.

Kaiken pitäisi lähteä tieteen tekemisen perusteista. Olettamuksista, hypoteesista, tutkimuksen tekemisestä, havainnoista, raportoinnista, toistettavuudesta ja johtopäätöksistä. Se pätee ihan jokaiseen aineeseen luonnontieteissä. Nyt me opettelemme liikaa asioita, koska ne ovat niin. Me opettelemme ekosysteemeistä sen sijaan, että tutkisimme niitä. Me kerromme oppilaille faktoina asioita, jotka ovat toki tutkittuja, mutta emme koskaan kerro miksi, kuka tai miten ne on tutkittu. Me opetamme lähdekriittisyyttä, mutta emme näytä miten tiede korjaa itse itseään tai on kriittinen itseään kohtaan. Me kerromme laeista, ilmiöistä ja asioista, mutta emme opeta niiden mittaamista ja soveltamista arkeen.

Tiedän, että meillä on luokkia, joissa tehdään juuri näin. Tiedän, että on olemassa opettajia, joiden oppilaat kykenevät tuottamaan uskomatonta dataa ja tekemään siitä vielä järkeenkäypiä päätelmiä pohjautuen sekä teoriaan että käytäntöön. 

Aivan liian paljon meillä kuitenkin opetetaan sisältöjä ilman käytäntöä ja käsitteitä ilman käsittelyä. Meidän arviointimme ja opetussuunnitelmien sisältötavoitteet kannustavat siihen, että tankkaamme asioita vanhaan tapaan. Uuden opetussuunnitelman perusteet pyrkivät tekemään parannuksia tähän asiaan, mutta kyllä kaiken rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa, että uusi ops on kompromissien vesittämä sekamelska. Siinä on paljon hyviä elementtejä, mutta rohkeus oikeisiin muutoksiin puuttui. 

Toinen asia, joka liittyy tähän on luonnontieteen tuntien vähyys. Meillä opetetaan kyllä matematiikkaa melko paljon, joka ei ole huono asia. Sen sijaan esimerkiksi kuudennella luokalla opetetaan lähes saman verran luonnontieteitä kuin uskontoa. On jotenkin tragikoomista, kuinka uskonnon asemaa pidetään yhä oppiaineiden keskellä erityisesti alakoulun puolella jotenkin äärimmäisen tärkeänä. Sen tuntimäärät ovat sisältöihin nähden jotain aivan älytöntä ja sen järjestämiseen kuluvat resurssit ovat olleet jo vuosikausia erinäisten ongelmien kohteena.

Samaan aikaan meillä opetetaan yksi tunti viikossa fysiikkaa ja kemiaa iässä, jossa kokeilu, tieteen ymmärtäminen ja tieteen tekeminen voitaisiin aloittaa täysillä. Nyt tämän lisäksi opetusmateriaalien tuottajat ja painotalot saivat vielä poistettua erilliset fysiikan ja kemian oppiaineet alakoulun puolelta ja muutettua biologian, maantieteen, fysiikan ja kemian yhdeksi ympäristöopin oppiaineeksi. Tämän sisällöt luonnollisesti ovat samat kuin ennenkin, mutta mahdollistavat uudet "uuden opsin mukaiset" kirjasarjat, joista sitten tankataan taas sisältöjä ilman tieteen tekemisen merkitystä.

Tieteen tekemisen perusteet pitää oppia jo pelkästään siksi, että me voisimme oikeasti ymmärtää ympäröivää maailmaa. Aivan liian paljon nähdään nykypäivänä ihmisiä, jotka kieltävät ihan perusasioita ihan valtakunnantasolla asti. Tieteen mahtavin ominaisuus on tieto. Se on itseisarvo. Tiedon lisääntyminen ja ihmiskunnan tiedon määrän kasvu ovat itsessään jo tavoiteltavia asioita. Usein ne ovat kuitenkin yksilölle abstrakteja, kaukaisia ja vaikeasti hahmotettavia asioita.

Toinen osa tätä kokonaisuutta olisi kuitenkin yhdistetty taito- ja taideaineet ja henkilökohtainen tai yrittäjäkasvatukseen liitetty taloustieto osaksi näitä opintoja. Tieteen tekeminen, analysointi, asioiden tekeminen alusta loppuun suunnittelun, testauksen, onnistumisen ja epäonnistumisen, toiston ja toistettavuuden kautta pitäisi yhdistää juuri näihin asioihin. Meidän pitäisi sanoittaa lauluja niiden laulamisen sijaan. Meidän pitäisi luoda harjoitusohjelmia ja omia urheilulajeja sen sijaan, että treenaamme kaksi kahden tunnin settiä koripalloa vuosittain. Meidän pitäisi jokaisen teknisen- tai tekstiilityön tuotteen ohessa tietää miksi se toimii, miten se toimii, koska se on keksitty, miksi se on keksitty, mitä se ratkaiseen jne. 

Ja jälleen tiedän luokkia ja kouluja jossa näin tehdään. Mutta aivan liikaa erityisesti taito- ja taideaineissa meillä puuhastellaan sanan pahassa mielessä. Meillä rakennetaan ja kopioidaan asioita miettimättä sen kummemmin miksi. Opettelemme perustekniikoita, joita on pakko opetella, mutta emme kerro miten niitä pitää soveltaa. Menemme helpolla ratkaisulla, joka on löylykauha sen sijaan, että antaisimme oppilaan itse löytää ongelman, jonka haluaa ratkaista tuotteella, jonka valmistaa. 

Fysiikan tunnilla oppilaat oppivat, että vipu on yksi perustyökaluista ja muistavat kuinka esimerkiksi vasara ja sakset ovat sen sovelluksia. Nämä asiat ovat täysin luonnollisia yhdessä opiskeltavia asioita. Teknisen työn, liikunnan ja musiikin tunnit ovat todennäköisesti parhaita mahdollisia paikkoja opetella fysiikan asioita käytännössä. 

hän kaikkeen meidän pitäisi vielä järkevästi yhdistää oppilaille taloustietoa ja kestävää kehitystä, resurssien ja työn merkitystä, elinkaariajattelun ymmärtämistä, yritys- ja talouskasvatusta ja yleisesti ymmärrystä kaikesta siitä mihin tieteen, teknologian ja eri teollisuuden alojen kehitys on meidät tuonut.

Samalla pitäisi pystyä opettamaan miksi tanssi, sirkus, sinfonia ja sarjakuva ovat aivan yhtä arvokkaita asioita luoda ja tuoda toisille, kuin kaivosteollisuuden tai teknologiateollisuuden tuotteet. Taide kaikissa muodoissaan on toinen ihmisen itseisarvoista. Se on palvelutuotteista kaikkein moninaisin. Popkulttuuri ja korkeakulttuuri täydentävät toisiaan ihmisen luomistarpeessa.

Tämä vaatisi täysin uudenlaista ajattelua siitä, mitä ovat oppitunnit ja oppiaineet. Meidän pitäisikin rohkeasti luopua enenevässä määrin tuntijakoperusteista, joissa aineenopettajat ja monesti luokanopettajatkin roikkuvat kuin hukkuva oljenkorressa. Meidän pitää kaikissa luonnontieteissä pyrkiä ymmärtämään ilmiöitä ja asioita niiden sovellusten kautta. 

Tästä mahtava esimerkki on Raspberry pi minitietokoneet, joiden rakentaminen sopii jo alakouluihin. Näillä voidaan toki rakentaa jotain ohjeiden mukaista, mutta Yhdysvalloissa annettiin oppilaille vapaita käsiä ja saatiin aikaan aika hienoja juttuja. 

http://www.techradar.com/news/computing/8-great-raspberry-pi-projects-created-by-kids-1143243 

Kaikki lähtee oppilaista. 

Loppuun vielä lyhyesti ja ytimekkäästi, kuten ystäväni Matti Salo toivoisi.

Me opettelemme aivan liikaa sisältöjä ja aivan liikaa sellaisia sisältöjä, joita toistamme vuosi toisensa perään. Meidän pitäisi luoda sellainen koulu, jossa tieteen tekeminen ja tieteelliseen ajatteluun kasvu on tärkein yksittäinen sisältökokonaisuus perustaitojen lisäksi

Tieteen tekeminen ja tieteellisen ajattelun perusteet pitää sitoa lasten maailmassa oleviin asioihin. Parhaiten tämä tapahtuu integroimalla luonnontieteitä ja taito- ja taideaineita yhteen aivan uusiksi tuotekokonaisuuksiksi.

Meidän pitää tukea tätä yllä olevaa mallia talous- ja yrittäjyyskasvatuksella, jossa opetellaan tuotteiden, palveluiden, asioiden ja ilmiöiden elinkaarta alusta loppuun asti osana maailmaa, kestävän kehityksen perusasioita ja yksilön ja yhteisöjen ongelmanratkaisua.

Kokeellisen opettelun ja uudenlaisen oppimisen ajattelun pitää syrjäyttää sisältöjen opettelu kaikessa sellaisessa, jossa se on mahdollista. Meidän pitää opetella ymmärtämään tieteen perusilmiöitä sen sijaan, että painamme mieleemme vanhenevia tilastoja, joita pidämme faktoina.

Kaikki lähtee oppilaista ja työkaluista tulevaa, ei koulua varten.