tiistai 3. marraskuuta 2015

Vaikea Genre



Tässäpä jatkoa. Todella ärsyttävän eduskunnan tavan mukaan voisin kirjoittaa "eipä mulla muuta", mutta kieltäydyn käyttämästä kyseistä fraasia. Siksipä totean, että olkaa hyvät. Ehkä jo huomenna päästään itse asiaan, eli siihen murhaan. Olen jo huomannut, että tämä on minulle ihan äärimmäisen vaikea genre kirjoittaa. En tiedä yhtään miten tarinaa pitäisi kuljettaa. En tiedä paljonko pitäisi kuvailla tai kirjoittaa dialogia (jossa olen täysin susi). Vaikeaa on, mutta ei se mitään.

Mattbyn kasvu oli ollut nopeaa ja se näkyi katukuvassa. Rakennukset olivat kaikki 2020-luvun kantaa ja joka puolella näkyi keltaisia nostureita tai suuria kylttejä kertomassa rakennusaikeista. Keskusta oli rakennettu vanhan 1900-luvun puolivälin ruutukaavan mukaan ja uusi valtatie E130, joka valmistui hiukan Pohjoismaiden liittovaltion muodostumisen jälkeen, näkyi suurena kaarena horisontissa. Kaikki kaupungissa kertoi siitä, kuinka hyvin Ruotsin, Suomen, Tanskan, Norjan ja Islannin koalitiolla oli kaikesta huolimatta mennyt. Skotlanti oli alun perin myös ollut tarkoitus liittää liittovaltioon, mutta Iso-Britannian uhkaukset miehittämisestä ja kauppapakotteista johtivat lopulta aikeen kaatumiseen. Nykyään Skotlanti oli Iso-Britannian sisällä oleva itsenäinen valtio, jolla oli yhä läheiset suhteet pohjoismaihin ja uuteen liittovaltioon.

Perinteiset pohjoisen brändit vilahtelivat ohitse Maxin kiinnittäessä huomionsa edellä ajavaan tummansiniseen Mitsuun. Maailma oli lopulta muuttunut kovin vähän. Toki käteistä ei käytetty enää lainkaan ja jokainen kuluva vuosi toi aina uusia laitteita tai teknologiaa kuluttajan ulottuville, mutta suurimmat muutokset olivat tapahtuneet sittenkin teollisuuden ja suurten yksiköiden tavassa toimia. Kuluttajalle maailma oli suhteellisen samanlainen kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta aiemmin. Maxin BMW ei edelleenkään muuttunut lentäväksi eikä vierestä hänet kovalla vauhdilla ohittanut sähkötoiminen Volvo ladannut itseään minitoimisella fuusiogeneraattorilla. Hologrammitelevisioita oli kokeiltu ja ne oli todettu hirvittävän kalliiksi ja heikkolaatuisiksi. Niille oli käynyt kuin 3D-teknologialle 1980-luvulla ja laitettu toistaiseksi syrjään.

Oikeastaan ainoa suuri mullistus oli ollut VR-teknologian yleistyminen. Virtuaalitodellisuussimulaattorit olivat arkipäivää ja tietokoneiden laskentatehojen yhä kohotessa niistä saatiin aina vain realistisempia. Maailmassa oli jo paljon ihmisiä, jotka viettivät aikansa pääosin näissä keinotekoisissa maailmoissa tienaten elantonsa niissä ja käyttäen samoissa tai täysin toisenlaisissa kuvitteellisissa maailmoissa myös vapaa-aikansa. Max oli nuorempana pelannut videopelejä aivan kuten muutkin hänen ystäväpiirissään. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut päässyt mukaan virtuaalitodellisuuden buumiin ja pelaaminen oli jäänyt kokonaan. Ei kukaan enää tehnyt pelejä tavallisille kolmiulotteisille televisioille tai käsiohjaimille. 

Mitsubishi kääntyi liikennevaloista oikealle ja Max seurasi sen perässä. Massiivinen Four Seasons mainoskyltti hehkutti illan tulevaa lähetystä ja kiristyvää tilannetta kahden vanhimman valtakunnan; Åren tasavallan ja merirosvojen Lootas kuningaskunnan välillä. 

Kyllä Max silti saattoi illalla katsoa televisiosta suoraa lähetystä Oculuksen gladiaattoritaisteluista tai Four Seasons fantasiamaailman juonitteluista ja tapahtumista. Ne olivat hyvää viihdettä. Erityisesti Four Seasons oli noussut valtavan suureen suosioon. Se oli maailma, jossa pelaajat loivat tarinat ja tapahtumat. Pelissä ei ollut yhtään koodattua tai käsikirjoitettua tapahtumaa, hyökkäystä, loppuvastustajaa tai luolastoa. Maailmassa oli toki hirviöitä, petoeläimiä ja vaaroja, mutta yksikään karhu ei kantanut mukanaan taikamiekkoja tai örkkileirissä ei ollut yksinäistä örkkivanhusta, joka kaipasi yrttejä kolmensadan metrin päässä sijaitsevasta metsästä. Örkkivanhukset osasivat ihan itse noutaa yrttinsä ja karhut talsivat lähinnä hunajan, marjojen tai pelaajien pudottamien herkkujen perässä. Pelinkehittäjät olivat onnistuneet luomaan maailman, jossa riitti vallattavia asioita, valtakuntia, paikkoja ja tilaisuuksia tehdä omaa tarinaansa. Ja jokainen hetki ja jokainen tehty asia nauhoitettiin ja saatettiin näyttää televisiossa. Se oli kultakaivos ja yksi suuri tekijä siinä, miksi pohjoismaissa meni hyvin. Alun perin suomalainen pelifirma oli kehitellyt Four Seasonsin prototyypin ja yhdistynyt ruotsalaisen teknologiafirman kanssa internetpohjaisen televisiotuotannon käynnistämiseksi. Vähitellen mukaan oli tullut suuri osa muitakin pohjoismaisia yrityksiä joko rahoittajina tai aktiivisina toimijoina. Pelin ensimmäisen osan julkaisun aikaan se oli saavuttanut valtavasti pioneerina toimivia pelaajia, jotka halusivat vallata maat ja rakentaa palatsinsa tai maatilansa tai luolastonsa neitseelliseen virtuaalimaailmaan. Kaikkea tätä seurasi tuotantoyhtiö Årstidin nettilähetykset, jotka keräsivät alusta asti miljoonayleisön. Pohjoismainen yleisradioyhtiö vaistosi mahdollisuuden ja aloitti yhteistyön firmojen kanssa. Pian Four Seasonsia lähetettiin jo yli sadassa maassa ja se oli seuratuimpien televisiosarjojen joukossa kaikilla suurimmilla markkina-alueille. Se oli poikinut valtavan määrän oheistoimintaa ja –tuotteita, jotka Årstid ja pelinkehittäjä Vuodenajat Gaming lisensoivat aktiivisesti sekä pelaajille itselleen ja suurille monikansallisille yrityksille. Näin se välttyi raskailta tuotantokuluilta, mutta keräsi itselleen valtavat määrät käytännössä ilmaista pääomaa. Kaiken keskellä sitä pidettiin vielä fiksuna ja reiluna tapana toimia, joka ei ainakaan haitannut firman menestystä. Tätä kehitystä oli jatkunut nyt jo vuosikausia ja Four Seasonsin kahden vuoden välein ilmestyvät laajennukset olivat todella odotettuja media- ja pelitapahtumia. Max oli itse katsonut edellisen laajennuksen suoraa lähetystä muutama kuukausi aiemmin. Kymmenet tuhannet pelaajat olivat rynnineet uudelle mantereelle tutkimaan, kartoittamaan ja selvittämään sen salaisuuksia. Pieniä rajalinnoituksia ja liittoumia oli syntynyt jo muutaman ensimmäisen tunnin aikana. Itse avaustapahtuma kesti yleensä kuukauden, jonka aikana erilaiset kuningaskunnat alkoivat muotoutua ja kasvaa. Yksi syy suosioon näihin uusiin laajennuksiin oli se, että niihin saattoivat avaustapahtuman aikana osallistua vain matalimpien tasojen hahmot. Kuninkaat ja ruhtinaat valtavine armeijoineen olivat lukittu ulos uusilta alueilta, kunnes ensimmäiset valtakunnat ja liittoumat olivat ehtineet muotoutua. Tämä mahdollisti sen, että niillä oli mahdollisuus puolustautua kun vanhat valtakunnat alkoivat kiinnostua laajennusalueiden rikkauksista. Uusimman laajennuksen myötä oli tapahtunut myös merkittävä uudistus, joka oli tuonut peliin kaksi täysin uutta ominaisuutta. Toinen oli alkemia, joka mahdollisti vanhojen resurssien muokkaamisen uusiksi maagisiksi tai harvinaisiksi pelimaailman metalleiksi ja resursseiksi. Pelintekijät olivat luoneet tätä varten täysin uuden fysiikkamallin, josta puhuttiin vapaimpana ja monimutkaisimpana peliteknologisena kehityksenä sitten siirtymisen kolmiulotteisiin pelimaailmoihin 1980- ja -90-lukujen taitteessa. Toinen suuri uudistus oli pelaajamäärän kasvattaminen ja nyt kuvitteellisessa Hoaeg-Msimun (Four Seasonsin maailman nimi kahden suurimman mantereen mukaan) maailmassa pystyi pelaamaan yhtäaikaisesti ensimmäistä kertaa yli viisitoista miljoonaa ihmistä samanaikaisesti samassa maailmassa yhteisellä serverillä. Se oli yli viisi miljoonaa ihmistä enemmän kuin aiemmin. Kymmenen miljoonan pelaajan maagista rajaa oli odotettu rikottavaksi jo yli vuoden päivät, mutta Vuodenaika ja Årstid olivat kerralla nostaneet panoksia todella näyttävästi. Näytti siltä, että toistaiseksi Four Seasons tulisi jatkamaan menestystarinaansa. Tietysti kukaan ei koskaan digitaalisessa maailmassa tiennyt, koska menestys kaatuisi. Tästä oli lukemattomia esimerkkejä historiassa. 

Max naurahti omalle mietiskelylleen. Alisa oli rakastanut Four Seasonsia heidän asuessaan vielä toisella puolella Atlantin valtamerta. Hän oli omistanut neljä erillistä pelitiliä, joista yhtä oli pitänyt aina varalla, jos Vuodenajat olisi julkistanut yllätyslaajennuksen. Max oli yrittänyt itsekin nimenomaan Alisan ideasta yrittänyt itsekin kokeilla peliä, mutta ei ollut missään vaiheessa tottunut virtuaalitodellisuuden ja Four Seasonsin valtavan maailman vaatimuksiin ohjaamisen ja heittäytymisen suhteen. Alisan päähahmo oli varsin vaikutusvaltainen taikuuden tutkija Hoaegin suurimmassa yliopistossa. Max oli usein huomauttanut tästä koomisesta yksityiskohdasta Alisalle, jonka mukaan hömppätieteen tutkiminen oli vähintään yhtä mielenkiintoista kuin todellisenkin maailman tieteen tekeminen. Alisa oli aina myös muistuttanut siitä, että Four Seasonsin maailma oli rakennettu niin valtavan puhtaasti ja avoimesti, että pelaajat eivät saaneet esimerkiksi loitsuja tai muuta taikuutta käyttöönsä valikoista tai tasoja nousemalla. Taikuutta piti tutkia ja selvittää ja tätä varten oli syntynyt velhojen yliopistoja, maagisia alueita, energialähteitä ja materiaaleja kartoittavia tutkimusmatkailijoita, alkemisteja, riimukirjoittajia ja monia muita sellaisia ammattiryhmiä, jotka palvelivat maailman kehittymistä pelin sisällä. Alisa oli myös uskoutunut Maxille tutkimustyönsä tuloksista sen verran, että hän oli selvittänyt useampia sellaisia salaisuuksia, joita peliin oli ohjelmoitu, joita ei koskaan oltu vielä nähty pelin maailmassa käytössä. Koska pelin sisällä oli mahdollista tehdä ostoksia oikealla rahalla (josta peliyhtiö luonnollisesti otti pienen provision, tämä oli suurimpia tulonlähteitä firmalle) oli hän ajatellut jossain vaiheessa lunastaa kaiken tutkimustietonsa tosielämän rahana virtuaalivaluutan sijaan ja sen jälkeen viedä Maxin pitkälle lomalle maailman ympäri. Max oli nauranut ääneen Alisan hölmöyksille, mutta kun tämä oli sen jälkeen raahannut Maxin alatason ritarihahmon (Max ei voinut sille mitään, hänen oli pakko ollut muokata hahmostaan lainkuuliainen ritari kaikkine kliseineen) ja näyttänyt hänelle muutamia korkeimpien selvittämiensä tasojen loitsuja ja taikuuden metodeita oli Maxinkin pakko ollut myöntää sekä pelintekijöiden nerokkuus pelimaailmansa kehittämisessä että tyttöystävänsä nerokkuus missä tahansa mihin tämä ryhtyi. Ei hän ollut kaikkea kuulemaansa ymmärtänyt, mutta kun hänen edessään oli luotu kokonainen metsä eikä hän mistään netistä löytänyt tällaista loitsua tai mitään mahdollisuutta sellaiseen viittaavaakaan, oli hänen ollut pakko myöntyä. Sen jälkeen Max oli jopa hetken aikaa ollut aidosti kiinnostunut pelistä, mutta kun ei ollut missään vaiheessa päässyt sinuiksi kaiken teknologian ja muun kanssa, oli lopulta jättänyt hahmonsa oman onnensa nojaan kuolemaan nälkään ja vanhuuteen. (Yksi pelin erikoisuuksia oli hahmojen vanheneminen, sairastuminen ja muut ”realistiset” haitat.) Pelihahmoilla oli myös vain yksi elämä. Jos kuolit pelissä, niin hahmosi kuoli lopullisesti. Tämä oli myös synnyttänyt täysin uudenlaisia tapoja pelata peliä ja korottanut muiden kuin taisteluun erikoistuneiden pelaajien tarpeellisuutta. Henkivartijat ja salamurhaajat olivat kallispalkkaisia erikoishahmoja, joiden pelaajat olivat taitavimpien joukossa. Niinpä Maxin ritari valkealla ratsulla (jonka Alisa oli hänelle ostanut) oli nyt virtuaalisessa taivaassa.

Mitsubishi edellä kääntyi asuinalueen puistokadulle ja keskeytti Maxin virtuaalitodellisuuspohdinnat. Talot olivat suuria ja uusia. Ne edustivat uudenlaista käytännöllistä ja ekologista rakentamista. Melkein kaikissa oli viherkatto ja aurinkopaneeleita. Kaksi parikymmenmetristä siiloa nousi kadun takana noin viidensadan metrin päässä toisistaan. Ne olivat mitä todennäköisimmin maalämpöputkia, jotka tuottivat koko asuinalueen ja koostaan päätellen suuren osan muustakin kaupungin lämmöntarpeesta. Myös niiden ulkoreunat olivat viherkasvien peitossa ja ne muistuttivat jotain vanhasta tieteiselokuvan kulissista maailmassa, jossa ihmiset olivat kadonneet ja luonto vallannut taas omansa. Talot olivat selvästi designtaloja, eikä niissä ollut säästelty kustannuksia. Jokainen oli omanlaisensa, mutta jotenkin kaikki tuo erilainen moderni näkemys sopi yhteiseen kuvaan. Jon ja Iris hidastivat ja kääntyivät suuren, luonnonkivestä rakennetun, vaalean villan (mitään muuta sopivaa sanaa Max ei talolle keksinyt, niin täydellisesti se olisi sopinut Välimeren rannalle pohjoiseurooppalaisen vauraan lähiön sijaan) pihaan. Talon ympärille oli jo vedetty sinivalkoiset poliisin teipit ja pihassa oli alueellisen rikostutkinnan valkoinen pakettiauto. Maxin oli pakko kehua mielessään ripeyttä, jolla tutkinta oli saapunut paikalle. Hän oli itse kuullut murhasta vasta korkeintaan kaksikymmentä minuuttia aikaisemmin. Toinen vaihtoehto tietysti oli, että tutkinta ja alueellinen poliisi oli saanut tiedon jo paljon aikaisemmin ja hänet oli pidetty pimennossa mahdollisimman pitkään. Se oli kuitenkin pessimistinen näkemys jopa Maxilta. Hän jätti oman autonsa kadun varteen ja astui huomionauhan alitse lasipinnoitteiselle mosaiikkikuvioidulle pihatielle. Hän ehti kiinnittää huomiota siihen, että mosaiikki muodosti lähes täydellisen kopion Hoaegin mantereesta ja hämmästeli mielessään yhteensattumaa. Tuskin olisi asiaan edes kiinnittänyt huomiota, ellei olisi juuri käyttänyt melkein koko automatkaa Four Seasonsin pyörittelemiseen. Toki hän olisi voinut esimerkiksi miettiä tulevaa tutkimusta, mutta tämäkin vain liittyi todennäköisesti siihen, ettei Max ollut läheskään aina varma siitä pystyikö hän hallitsemaan omia mielenliikkeitänsä vai roikkuiko hän koko ajan jossain romahtamisen ja järjen välisellä jyrkänteellä.

Kävellessään etuovelle Max tutkaili mosaiikkia tarkemmin. Meri- ja muut vesialueet olivat ilmeisesti sodaliittia ja maa-alueet graniittia, oliviinia ja andalusiittia. Keltaista kiveä Max ei tunnistanut, mutta se saattoi olla keltaista kvartsia. Lapsuus- ja nuoruusajan kiinnostus luonnontieteisiin ja erityisesti mineraaleihin saattoi ensimmäistä kertaa Maxin elämässä olla millään tavalla hyödyksi. No luonnontieteet toki olivat yleisesti hänen elämässään yhä olemassa, mutta mineraalitietämys oli ollut huomattavasti harvemmin tarvittu taito eikä tuskin nytkään ollut millään tavoin relevantti sen syyn vuoksi, jonka takia hän oli nyt täällä. 

Ovi oli auki ja Max astui kynnyksen yli. Jos ulkopuoli oli huokunut tyyliä ja modernia askeettisuutta oli talon sisäpuoli täysi vastakohta sille. Ilmeisesti talon omistaja oli rakennuttanut talon ulkopuolelta ympäristön paineiden ja yhteiskunnan normien mukaan, mutta sisätiloissa näytti oman persoonansa. Jokainen seinäpinta oli joko graffitien, julisteiden tai popkulttuurikrääsän peitossa. Pöydillä oli keräilyesineitä ja kirjahyllyt olivat täynnä sarjakuvia, fantasia- ja tieteiskirjallisuuden klassikoita ja harvinaisempia teoksia. Monet näistä Max tunnisti Alisan kirjallisuusmaun kautta, mutta suuri osa niistä oli aivan yleissivistykseen kuuluvaa. Jokaisen huoneen katossa oli erilainen maalattu taivas, joista Max tunnisti ainakin Star Warsin Tatooinen kaksoiskuut ja Avatarin leijuvan Hallelujah-vuoriston. Muut olivat hänelle tuntemattomampia, joskin yksi saatoi olla Lontoon yötaivas, jossa kolmas tähti oikealta oli maalattu muita kirkkaammaksi.

Huonekaluja oli vähän, mutta jokaisessa huoneessa oli myös valtava televisio ja äänilaitteistot. Joku oli käyttänyt valtavan määrän rahaa elektroniikkaan ja halusi, että se myös näkyy. Olohuoneen pöytä oli valtava kosketusnäyttöinen tietokone, joka oli jäänyt päälle. Netflixin ”Valitse profiili” –ruutu ei tulisi todennäköisesti koskaan saamaan vastausta, jos murhan uhri oli talon omistaja, kuten Maxin vaisto jostain syystä kertoi.

Sanoja 5163/5000

Movember etenee hitaasti mutta epävarmasti
 

0 comments: