Tässäpä
jatkoa. Todella ärsyttävän eduskunnan tavan mukaan voisin kirjoittaa
"eipä mulla muuta", mutta kieltäydyn käyttämästä kyseistä fraasia.
Siksipä totean, että olkaa hyvät. Ehkä jo huomenna päästään itse asiaan,
eli siihen murhaan. Olen jo huomannut, että tämä on minulle ihan
äärimmäisen vaikea genre kirjoittaa. En tiedä yhtään miten tarinaa
pitäisi kuljettaa. En tiedä paljonko pitäisi kuvailla tai kirjoittaa
dialogia (jossa olen täysin susi). Vaikeaa on, mutta ei se mitään.
Perinteiset pohjoisen
brändit vilahtelivat ohitse Maxin kiinnittäessä huomionsa edellä ajavaan
tummansiniseen Mitsuun. Maailma oli lopulta muuttunut kovin vähän. Toki
käteistä ei käytetty enää lainkaan ja jokainen kuluva vuosi toi aina uusia
laitteita tai teknologiaa kuluttajan ulottuville, mutta suurimmat muutokset
olivat tapahtuneet sittenkin teollisuuden ja suurten yksiköiden tavassa toimia.
Kuluttajalle maailma oli suhteellisen samanlainen kuin kymmenen tai
kaksikymmentä vuotta aiemmin. Maxin BMW ei edelleenkään muuttunut lentäväksi
eikä vierestä hänet kovalla vauhdilla ohittanut sähkötoiminen Volvo ladannut
itseään minitoimisella fuusiogeneraattorilla. Hologrammitelevisioita oli
kokeiltu ja ne oli todettu hirvittävän kalliiksi ja heikkolaatuisiksi. Niille
oli käynyt kuin 3D-teknologialle 1980-luvulla ja laitettu toistaiseksi syrjään.
Oikeastaan ainoa suuri
mullistus oli ollut VR-teknologian yleistyminen.
Virtuaalitodellisuussimulaattorit olivat arkipäivää ja tietokoneiden
laskentatehojen yhä kohotessa niistä saatiin aina vain realistisempia.
Maailmassa oli jo paljon ihmisiä, jotka viettivät aikansa pääosin näissä
keinotekoisissa maailmoissa tienaten elantonsa niissä ja käyttäen samoissa tai
täysin toisenlaisissa kuvitteellisissa maailmoissa myös vapaa-aikansa. Max oli
nuorempana pelannut videopelejä aivan kuten muutkin hänen ystäväpiirissään. Hän
ei kuitenkaan koskaan ollut päässyt mukaan virtuaalitodellisuuden buumiin ja pelaaminen
oli jäänyt kokonaan. Ei kukaan enää tehnyt pelejä tavallisille
kolmiulotteisille televisioille tai käsiohjaimille.
Mitsubishi kääntyi
liikennevaloista oikealle ja Max seurasi sen perässä. Massiivinen Four Seasons mainoskyltti
hehkutti illan tulevaa lähetystä ja kiristyvää tilannetta kahden vanhimman
valtakunnan; Åren tasavallan ja merirosvojen Lootas kuningaskunnan välillä.
Kyllä Max silti saattoi
illalla katsoa televisiosta suoraa lähetystä Oculuksen gladiaattoritaisteluista
tai Four Seasons fantasiamaailman juonitteluista ja tapahtumista. Ne olivat
hyvää viihdettä. Erityisesti Four Seasons oli noussut valtavan suureen
suosioon. Se oli maailma, jossa pelaajat loivat tarinat ja tapahtumat. Pelissä
ei ollut yhtään koodattua tai käsikirjoitettua tapahtumaa, hyökkäystä,
loppuvastustajaa tai luolastoa. Maailmassa oli toki hirviöitä, petoeläimiä ja
vaaroja, mutta yksikään karhu ei kantanut mukanaan taikamiekkoja tai
örkkileirissä ei ollut yksinäistä örkkivanhusta, joka kaipasi yrttejä
kolmensadan metrin päässä sijaitsevasta metsästä. Örkkivanhukset osasivat ihan
itse noutaa yrttinsä ja karhut talsivat lähinnä hunajan, marjojen tai pelaajien
pudottamien herkkujen perässä. Pelinkehittäjät olivat onnistuneet luomaan
maailman, jossa riitti vallattavia asioita, valtakuntia, paikkoja ja
tilaisuuksia tehdä omaa tarinaansa. Ja jokainen hetki ja jokainen tehty asia
nauhoitettiin ja saatettiin näyttää televisiossa. Se oli kultakaivos ja yksi
suuri tekijä siinä, miksi pohjoismaissa meni hyvin. Alun perin suomalainen
pelifirma oli kehitellyt Four Seasonsin prototyypin ja yhdistynyt ruotsalaisen
teknologiafirman kanssa internetpohjaisen televisiotuotannon käynnistämiseksi.
Vähitellen mukaan oli tullut suuri osa muitakin pohjoismaisia yrityksiä joko
rahoittajina tai aktiivisina toimijoina. Pelin ensimmäisen osan julkaisun
aikaan se oli saavuttanut valtavasti pioneerina toimivia pelaajia, jotka
halusivat vallata maat ja rakentaa palatsinsa tai maatilansa tai luolastonsa
neitseelliseen virtuaalimaailmaan. Kaikkea tätä seurasi tuotantoyhtiö Årstidin
nettilähetykset, jotka keräsivät alusta asti miljoonayleisön. Pohjoismainen
yleisradioyhtiö vaistosi mahdollisuuden ja aloitti yhteistyön firmojen kanssa.
Pian Four Seasonsia lähetettiin jo yli sadassa maassa ja se oli seuratuimpien
televisiosarjojen joukossa kaikilla suurimmilla markkina-alueille. Se oli
poikinut valtavan määrän oheistoimintaa ja –tuotteita, jotka Årstid ja
pelinkehittäjä Vuodenajat Gaming lisensoivat aktiivisesti sekä pelaajille
itselleen ja suurille monikansallisille yrityksille. Näin se välttyi raskailta
tuotantokuluilta, mutta keräsi itselleen valtavat määrät käytännössä ilmaista
pääomaa. Kaiken keskellä sitä pidettiin vielä fiksuna ja reiluna tapana toimia,
joka ei ainakaan haitannut firman menestystä. Tätä kehitystä oli jatkunut nyt
jo vuosikausia ja Four Seasonsin kahden vuoden välein ilmestyvät laajennukset
olivat todella odotettuja media- ja pelitapahtumia. Max oli itse katsonut
edellisen laajennuksen suoraa lähetystä muutama kuukausi aiemmin. Kymmenet tuhannet
pelaajat olivat rynnineet uudelle mantereelle tutkimaan, kartoittamaan ja
selvittämään sen salaisuuksia. Pieniä rajalinnoituksia ja liittoumia oli
syntynyt jo muutaman ensimmäisen tunnin aikana. Itse avaustapahtuma kesti
yleensä kuukauden, jonka aikana erilaiset kuningaskunnat alkoivat muotoutua ja
kasvaa. Yksi syy suosioon näihin uusiin laajennuksiin oli se, että niihin
saattoivat avaustapahtuman aikana osallistua vain matalimpien tasojen hahmot.
Kuninkaat ja ruhtinaat valtavine armeijoineen olivat lukittu ulos uusilta
alueilta, kunnes ensimmäiset valtakunnat ja liittoumat olivat ehtineet
muotoutua. Tämä mahdollisti sen, että niillä oli mahdollisuus puolustautua kun
vanhat valtakunnat alkoivat kiinnostua laajennusalueiden rikkauksista. Uusimman
laajennuksen myötä oli tapahtunut myös merkittävä uudistus, joka oli tuonut
peliin kaksi täysin uutta ominaisuutta. Toinen oli alkemia, joka mahdollisti
vanhojen resurssien muokkaamisen uusiksi maagisiksi tai harvinaisiksi
pelimaailman metalleiksi ja resursseiksi. Pelintekijät olivat luoneet tätä
varten täysin uuden fysiikkamallin, josta puhuttiin vapaimpana ja
monimutkaisimpana peliteknologisena kehityksenä sitten siirtymisen
kolmiulotteisiin pelimaailmoihin 1980- ja -90-lukujen taitteessa. Toinen suuri
uudistus oli pelaajamäärän kasvattaminen ja nyt kuvitteellisessa Hoaeg-Msimun (Four
Seasonsin maailman nimi kahden suurimman mantereen mukaan) maailmassa pystyi
pelaamaan yhtäaikaisesti ensimmäistä kertaa yli viisitoista miljoonaa ihmistä
samanaikaisesti samassa maailmassa yhteisellä serverillä. Se oli yli viisi
miljoonaa ihmistä enemmän kuin aiemmin. Kymmenen miljoonan pelaajan maagista
rajaa oli odotettu rikottavaksi jo yli vuoden päivät, mutta Vuodenaika ja
Årstid olivat kerralla nostaneet panoksia todella näyttävästi. Näytti siltä,
että toistaiseksi Four Seasons tulisi jatkamaan menestystarinaansa. Tietysti
kukaan ei koskaan digitaalisessa maailmassa tiennyt, koska menestys kaatuisi.
Tästä oli lukemattomia esimerkkejä historiassa.
Max naurahti omalle
mietiskelylleen. Alisa oli rakastanut Four Seasonsia heidän asuessaan vielä
toisella puolella Atlantin valtamerta. Hän oli omistanut neljä erillistä
pelitiliä, joista yhtä oli pitänyt aina varalla, jos Vuodenajat olisi
julkistanut yllätyslaajennuksen. Max oli yrittänyt itsekin nimenomaan Alisan
ideasta yrittänyt itsekin kokeilla peliä, mutta ei ollut missään vaiheessa
tottunut virtuaalitodellisuuden ja Four Seasonsin valtavan maailman vaatimuksiin
ohjaamisen ja heittäytymisen suhteen. Alisan päähahmo oli varsin
vaikutusvaltainen taikuuden tutkija Hoaegin suurimmassa yliopistossa. Max oli
usein huomauttanut tästä koomisesta yksityiskohdasta Alisalle, jonka mukaan
hömppätieteen tutkiminen oli vähintään yhtä mielenkiintoista kuin todellisenkin
maailman tieteen tekeminen. Alisa oli aina myös muistuttanut siitä, että Four
Seasonsin maailma oli rakennettu niin valtavan puhtaasti ja avoimesti, että
pelaajat eivät saaneet esimerkiksi loitsuja tai muuta taikuutta käyttöönsä
valikoista tai tasoja nousemalla. Taikuutta piti tutkia ja selvittää ja tätä
varten oli syntynyt velhojen yliopistoja, maagisia alueita, energialähteitä ja
materiaaleja kartoittavia tutkimusmatkailijoita, alkemisteja, riimukirjoittajia
ja monia muita sellaisia ammattiryhmiä, jotka palvelivat maailman kehittymistä
pelin sisällä. Alisa oli myös uskoutunut Maxille tutkimustyönsä tuloksista sen
verran, että hän oli selvittänyt useampia sellaisia salaisuuksia, joita peliin
oli ohjelmoitu, joita ei koskaan oltu vielä nähty pelin maailmassa käytössä.
Koska pelin sisällä oli mahdollista tehdä ostoksia oikealla rahalla (josta
peliyhtiö luonnollisesti otti pienen provision, tämä oli suurimpia
tulonlähteitä firmalle) oli hän ajatellut jossain vaiheessa lunastaa kaiken
tutkimustietonsa tosielämän rahana virtuaalivaluutan sijaan ja sen jälkeen
viedä Maxin pitkälle lomalle maailman ympäri. Max oli nauranut ääneen Alisan
hölmöyksille, mutta kun tämä oli sen jälkeen raahannut Maxin alatason
ritarihahmon (Max ei voinut sille mitään, hänen oli pakko ollut muokata hahmostaan
lainkuuliainen ritari kaikkine kliseineen) ja näyttänyt hänelle muutamia
korkeimpien selvittämiensä tasojen loitsuja ja taikuuden metodeita oli Maxinkin
pakko ollut myöntää sekä pelintekijöiden nerokkuus pelimaailmansa
kehittämisessä että tyttöystävänsä nerokkuus missä tahansa mihin tämä ryhtyi.
Ei hän ollut kaikkea kuulemaansa ymmärtänyt, mutta kun hänen edessään oli luotu
kokonainen metsä eikä hän mistään netistä löytänyt tällaista loitsua tai mitään
mahdollisuutta sellaiseen viittaavaakaan, oli hänen ollut pakko myöntyä. Sen
jälkeen Max oli jopa hetken aikaa ollut aidosti kiinnostunut pelistä, mutta kun
ei ollut missään vaiheessa päässyt sinuiksi kaiken teknologian ja muun kanssa,
oli lopulta jättänyt hahmonsa oman onnensa nojaan kuolemaan nälkään ja
vanhuuteen. (Yksi pelin erikoisuuksia oli hahmojen vanheneminen, sairastuminen
ja muut ”realistiset” haitat.) Pelihahmoilla oli myös vain yksi elämä. Jos
kuolit pelissä, niin hahmosi kuoli lopullisesti. Tämä oli myös synnyttänyt
täysin uudenlaisia tapoja pelata peliä ja korottanut muiden kuin taisteluun
erikoistuneiden pelaajien tarpeellisuutta. Henkivartijat ja salamurhaajat
olivat kallispalkkaisia erikoishahmoja, joiden pelaajat olivat taitavimpien
joukossa. Niinpä Maxin ritari valkealla ratsulla (jonka Alisa oli hänelle
ostanut) oli nyt virtuaalisessa taivaassa.
Mitsubishi edellä kääntyi
asuinalueen puistokadulle ja keskeytti Maxin virtuaalitodellisuuspohdinnat. Talot
olivat suuria ja uusia. Ne edustivat uudenlaista käytännöllistä ja ekologista
rakentamista. Melkein kaikissa oli viherkatto ja aurinkopaneeleita. Kaksi
parikymmenmetristä siiloa nousi kadun takana noin viidensadan metrin päässä
toisistaan. Ne olivat mitä todennäköisimmin maalämpöputkia, jotka tuottivat
koko asuinalueen ja koostaan päätellen suuren osan muustakin kaupungin
lämmöntarpeesta. Myös niiden ulkoreunat olivat viherkasvien peitossa ja ne
muistuttivat jotain vanhasta tieteiselokuvan kulissista maailmassa, jossa ihmiset
olivat kadonneet ja luonto vallannut taas omansa. Talot olivat selvästi
designtaloja, eikä niissä ollut säästelty kustannuksia. Jokainen oli
omanlaisensa, mutta jotenkin kaikki tuo erilainen moderni näkemys sopi
yhteiseen kuvaan. Jon ja Iris hidastivat ja kääntyivät suuren, luonnonkivestä
rakennetun, vaalean villan (mitään muuta sopivaa sanaa Max ei talolle keksinyt,
niin täydellisesti se olisi sopinut Välimeren rannalle pohjoiseurooppalaisen
vauraan lähiön sijaan) pihaan. Talon ympärille oli jo vedetty sinivalkoiset
poliisin teipit ja pihassa oli alueellisen rikostutkinnan valkoinen pakettiauto.
Maxin oli pakko kehua mielessään ripeyttä, jolla tutkinta oli saapunut
paikalle. Hän oli itse kuullut murhasta vasta korkeintaan kaksikymmentä minuuttia
aikaisemmin. Toinen vaihtoehto tietysti oli, että tutkinta ja alueellinen
poliisi oli saanut tiedon jo paljon aikaisemmin ja hänet oli pidetty pimennossa
mahdollisimman pitkään. Se oli kuitenkin pessimistinen näkemys jopa Maxilta. Hän
jätti oman autonsa kadun varteen ja astui huomionauhan alitse
lasipinnoitteiselle mosaiikkikuvioidulle pihatielle. Hän ehti kiinnittää
huomiota siihen, että mosaiikki muodosti lähes täydellisen kopion Hoaegin
mantereesta ja hämmästeli mielessään yhteensattumaa. Tuskin olisi asiaan edes
kiinnittänyt huomiota, ellei olisi juuri käyttänyt melkein koko automatkaa Four
Seasonsin pyörittelemiseen. Toki hän olisi voinut esimerkiksi miettiä tulevaa
tutkimusta, mutta tämäkin vain liittyi todennäköisesti siihen, ettei Max ollut
läheskään aina varma siitä pystyikö hän hallitsemaan omia mielenliikkeitänsä
vai roikkuiko hän koko ajan jossain romahtamisen ja järjen välisellä
jyrkänteellä.
Kävellessään etuovelle Max
tutkaili mosaiikkia tarkemmin. Meri- ja muut vesialueet olivat ilmeisesti
sodaliittia ja maa-alueet graniittia, oliviinia ja andalusiittia. Keltaista
kiveä Max ei tunnistanut, mutta se saattoi olla keltaista kvartsia. Lapsuus- ja
nuoruusajan kiinnostus luonnontieteisiin ja erityisesti mineraaleihin saattoi
ensimmäistä kertaa Maxin elämässä olla millään tavalla hyödyksi. No
luonnontieteet toki olivat yleisesti hänen elämässään yhä olemassa, mutta
mineraalitietämys oli ollut huomattavasti harvemmin tarvittu taito eikä tuskin
nytkään ollut millään tavoin relevantti sen syyn vuoksi, jonka takia hän oli
nyt täällä.
Ovi oli auki ja Max astui
kynnyksen yli. Jos ulkopuoli oli huokunut tyyliä ja modernia askeettisuutta oli
talon sisäpuoli täysi vastakohta sille. Ilmeisesti talon omistaja oli
rakennuttanut talon ulkopuolelta ympäristön paineiden ja yhteiskunnan normien
mukaan, mutta sisätiloissa näytti oman persoonansa. Jokainen seinäpinta oli
joko graffitien, julisteiden tai popkulttuurikrääsän peitossa. Pöydillä oli
keräilyesineitä ja kirjahyllyt olivat täynnä sarjakuvia, fantasia- ja
tieteiskirjallisuuden klassikoita ja harvinaisempia teoksia. Monet näistä Max
tunnisti Alisan kirjallisuusmaun kautta, mutta suuri osa niistä oli aivan
yleissivistykseen kuuluvaa. Jokaisen huoneen katossa oli erilainen maalattu
taivas, joista Max tunnisti ainakin Star Warsin Tatooinen kaksoiskuut ja Avatarin
leijuvan Hallelujah-vuoriston. Muut olivat hänelle tuntemattomampia, joskin
yksi saatoi olla Lontoon yötaivas, jossa kolmas tähti oikealta oli maalattu
muita kirkkaammaksi.
Huonekaluja oli vähän, mutta
jokaisessa huoneessa oli myös valtava televisio ja äänilaitteistot. Joku oli
käyttänyt valtavan määrän rahaa elektroniikkaan ja halusi, että se myös näkyy.
Olohuoneen pöytä oli valtava kosketusnäyttöinen tietokone, joka oli jäänyt
päälle. Netflixin ”Valitse profiili” –ruutu ei tulisi todennäköisesti koskaan
saamaan vastausta, jos murhan uhri oli talon omistaja, kuten Maxin vaisto
jostain syystä kertoi.
Sanoja 5163/5000
Movember etenee hitaasti mutta epävarmasti |
0 comments:
Lähetä kommentti