Se on siinä - NaNoWriMo

Kirja loppuu nyt vähän samoin kuin Taru Sormusten Herrasta olisi loppunut, jos Rivendellissä sormusten saattueen muodostuttua olisi Tolkien kirjoittanut "Ja he kokivat useita seikkailuja, joiden aikana Boromir kuoli ja joukkio joutui erilleen. Lopulta Frodo ja Sam onnistuivat viemään sormuksen tuomiovuorelle ja tuhoamaan sen. Sauron tuhoutui ja ihmisten aika alkoi". Eli vähän ehkä kesken jäätiin.

Siinä se silti on. Sääntöjen mukaisesti, joskaan ei tyylikkäästi valmiina.

Täältä löytyy koko teksti word-tiedostona. 

 Hilden oli kuulusteluissa myöntänyt saaneensa ohjeet Altialalta järjestää hänelle vielä yhteys ranskalaisiin miehiin Kingin jälkeen. Hän oli myös järjestänyt niin, että Kingin henkilökohtaisissa tiedostoissa löytyi raskauttavia sähköpostikeskusteluja ja erilaisia muita aitoja tai tekaistuja todisteita. King oli osin syytön, vaikka olikin tietysti mukana suuremmassa salaliitossa Sapere Auden pelaajia kohtaan.

Four Seasonsissa Sapere Auden paljastuminen aiheutti aivan uudenlaisen käänteen. Paljastuttuaan oli ryhmittymä nopeasti vahvistanut Crystal Sphere -linnoitustaan ja ryhtynyt aktiivisesti toimimaan oman jalansijansa vahvistamiseksi. Monet keskikokoiset ja suuret valtakunnat olivat jo keskeyttäneet omat sotansa juoniakseen tai avoimesti vastustaakseen Sapere Auden ”puolijumalia” -kuten heitä nyt kutsuttiin. Sadat ja tuhannet pelaajat uhrasivat hahmojaan tuhotakseen edes pienen kaistaleen Crystal Spheren valtavia puolustusrakennelmia, vaikka se tarkoittikin niiden pelaajille kaiken aloittamista alusta. Pelaajamäärät romahtivat hetkellisesti, kunnes vetovoima ja uusi dynamiikka vetivät vanhoja ja uusia pelaajia takaisin pelin pariin. Televisiossa aloitettiin suuri Sapere Auden mysteerejä käsittelevä sarja, jonka asiantuntijaksi oli kutsuttu mm. Gerrara.

Altiala pystyttiin pidättämään Hildenin todistuksen perusteella ja tämän avustuksella ja poliisin teknisen tutkinnan kautta löydettiin myös yhteys Altialan ja muutamien Vuodenajat Gamesin tekemien uhkailujen ja pahoinpitelyjen välille. Myös linkki ranskalaisiin oli päivänselvä, vaikka Vuodenajat Gamesin asianajajat pyrkivät kaikin keinoin estämään tutkimuksia ja vesittämään tuloksia. Vinter ja Virtanen sen sijaan alkoivat jo vuorokauden jälkeen ottamaan etäisyyttä Altialaan ja keskittyivät pyörittämään firman toimintaa.

Maxin kasvot olivat yhä turvonneet ja arpi ohimolla sykki jostain syystä silloin tällöin inhottavasti kutisten, kun hän käveli poliisivankilan kolkkoa harmaata käytävää. Ovet avautuivat automaattisesti hänen edessään ja kolahtivat kiinni takana. Ilmastointi humisi ja peitti allensa vankilan muita ääniä. Ulkona paistoi aurinko, mutta täällä kelmeät loisteputkivalot hohkasivat kylmää valoa viileisiin käytäviin ja selleihin.

Milla Altiala istui tuolillaan levollisen näköisenä. Hänellä oli edessään tupakka-aski, josta oli poltettu useampi savuke. Huoneessa leijui vielä hento filtteröimättömän marlboron tuoksu. Max istui vastapäiselle tuolille.

—Hyvää iltaa rouva Altiala, Max sanoi ilman sen suurempaa merkityksellisyyttä.

—Iltaa herra Bergfalk. Naisen ääni oli kylmä ja tunteeton. Täysin erilainen, kuin mitä se oli ollut aiemmin.

—Saanko esittää teille muutaman kysymyksen? Max jatkoi.

—Siitä vaan. Ei se mitään hyödytä. Altiala vastasi.

—Olette kiistäneet kaikki syytteet, mutta haluan silti kysyä teiltä muutamaa asiaa. Miksi päätitte tappaa Fredrikin? Miksei Kingin palkkaama pahoinpitely tai pelottelu riittänyt?

Altiala ei vastannut mitään.

—Kuinka monta muuta ihmistä olette uhkaillut tai tappanut? Max heitti toisen kysymyksen.

—En ole tapattanut ketään enkä ole uhkaillut ketään, Altiala vastasi.

Fredrik otti listan, jonka Gerrara oli onnistunut kaivamaan. Siinä oli Sapere Auden jäseniä, jotka oli joko lahjottu, uhkailtu tai muuten houkuteltu pois pelin parista. Hän luetteli nimiä tasaiseen tahtiin Altialalle. Tämä ei missään vaiheessa reagoinut mitenkään.

—Alisa Greenfeld, Max luki viimeisenä, Hän on kuollut. Te tapoitte hänet ennen Fredrik Nørupia. Te tapatitte hänet, mutta jostain syystä naamioitte sen onnettomuudeksi toisin kuin Fredrikin kohdalla, miksi?

—En tiedä kuka on Alisa Greenfeld eikä se kiinnosta minua. En ole tappanut ketään, Altiala vastasi.

—Alisa Greenfeld oli nuori nainen, joka kuoli yhdeksän viikkoa sitten. Hän jäi auton alle epäselvissä olosuhteissa ja yliajaja pakeni paikalta. Häntä ei koskaan saatu kiinni. Me tiedämme teidän uhkailleen, palkanneen ihmisiä pahoinpitelemään ja palkanneen ihmisiä murhaamaan. Minua ei kiinnosta se kuinka kauan jaksatte kiistää asioita. Haluan vain tietää miksi. Miksi teidän piti tappaa Alisa Greenfeld?

—Sanoin jo etten edes tiedä kuka Greenfeld on, Altiala sanoi.

—Alisa Greenfeld on nainen, jonka te määräsitte tapettavaksi. Jonka yli teidän palkkaamanne autoilija ajoi ja jätti kuolemaan. Ehkä te vain halusitte varoittaa häntäkin. Tai ehkä King teki sen omin päin? En usko sitä, koska te halusitte vaikuttaa ja manageroida kaikkea. Kertokaa siis oliko tarkoitus tappaa vai pitikö vain pelotella? Tuntuiko vahinkokuolema niin hyvältä, että päätitte seuraavan kerran tappaa tarkoituksella? Kasvoiko nälkä syödessä? Mitä ajattelitte niinä tunteina kun luulitte miehenne tappavan minutkin? Mitä ajattelette tästä arvesta päässäni? Max melkein huusi viimeiset kysymykset.

—En tiedä mitään mistä puhutte. Minun puolestani Greenfeld voi painua helvettiin ja jos tietäisin kuka hänen ylitseen ajoi niin varmaan onnittelisin tätä siitä, että onnistui tekemään jotain hyödyllistä. Altiala vastasi ylimielisesti

Maxin maailma musteni. Sen värit muuttuivat harmaista seinistä ja Altialan vaaleanvihreästä haalarista punaisen ja mustan valuviksi sävyiksi. Naisen kasvot eivät olleet enää ihmisen kasvot vaan jotain sellaista, joka teki pilaa kaikesta siitä, mitä Max piti tärkeänä. Ne olivat jonkinlaista muodotonta massaa, jonka ainoa tehtävä oli suoltaa lokaa ja valheita Maxille.

Max nappasi virka-aseensa ja löi sen suoraan Altialan suuhun. Hän painoi naisen tuoleineen seinää vasten ja painoi jaloillaan naisen tuolia samalla kun veti tämän pään taaksepäin niin että pystyi painamaan piipun melkein kokonaisuudessaan Altialan suun sisään.

—Jos sanot vielä mitään pahaa Alisasta tai jos viittaat mitenkään häneen muuten kuin vastaamalla kysymyksiin joita esitän niin valehteleva pääsi on seinällä riippumatta siitä miten minulle siinä tapauksessa käy. Jos ymmärrät niin nyökytä päätäsi.

Altiala oli täysin shokissa, mutta pystyi silti nyökkäämään mahdollisimman varovaisesti. Max ei ottanut piippua pois.

—Alisa Greenfeld oli oikealta nimeltään Alisa Bergfalk. Hän ei koskaan vaihtanut nimeään pelimaailmassanne, koska se oli hänelle rakas vaihtoehto sille roskalle, mitä tämä maailma niin usein on. Hän oli ihminen, joka rakasti kaikkea sitä hyvää mitä meillä on ja halusi vilpittömästi korjata kaiken sen, mikä ei ollut hyvin. Ja te veitte sen häneltä. Tei veitte hänet minulta. Nyt saatte maksaa siitä, Max avasi varmistimen.

Altiala yritti epätoivoisesti sanoa jotain, mutta ei uskaltanut liikuttaa suutaan saadakseen muodostettua sanoja. Max repäisi piipun pois naisen suusta.

—Emme tappaneet Alisaa. Emme oikeasti tehneet mitään hänelle. Vannon sen, Altiala valehteli silmät päästänsä säilyäkseen hengissä, Max ajatteli.

—Valehtelet. Ja siitä hyvästä saat lupauksen, että minä vien sinulta myös kaikkein rakkaimmat. Lupaan sen sinulle ennen kuin maksat henkilökohtaisesti, Max sanoi ja asetti aseen tällä kertaa suoraan Altialan otsalle.

—En valehtele. Jumalauta en valehtele. Tapoimme Fredrikin. Minä maksoin ja tapatin Fredrikin, mutta en tappanut Greenfeldiä. En edes tiennyt hänen vaihtaneen nimeään herran tähden sinun on pakko uskoa, nainen itki hysteerisesti.

Max puristi sormellaan liipasinta. Vain muutama milli vielä ja laukaus lähtisi. Hän olisi saanut maksettua velkansa Alisalle ja Altiala olisi saanut maksaa teoistaan.

—Sinun täytyy uskoa minua... nainen itki lohduttomasti.

Max ei pystynyt siihen. Ei hän tiennyt olisiko pystynyt, vaikka olisi ollut varma. Nyt hän ei voinut olla. Hän napsautti varmistimen takaisin päälle ja lähti ulos huoneesta. Milla Altiala putosi polvilleen tuolilta ja jäi nyyhkyttämään käsiensä varaan kylmälle kivilattialle. Max ei katsonut häneen poistuessaan. Kävellessään takaisin synkkää käytävää alkoivat punaisen ja mustan värit haalistua ja niiden tilalle tuli taas valkoinen fluorisoiva hohde. Max laittoi aseensa takaisin sen koteloon ja jatkoi matkaansa käytävän päähän.

Viimeisellä ovella seisoi vartija hän nyökkäsi Maxille jo kauempaa ja avasi ulko-oven.

—Saitko tehtyä mitä piti? Vartija kysyi.

—Melkein. Sain ehkä jätettyä sen tekemättä, mitä ei pitänyt, Max vastasi.

—Joskus niin on parempi, vartija vastasi.

—Ehkä, toivotaan niin ainakin, Max sanoi ja meni ulos ovesta.

Vartija laittoi metallinpaljastimen ja turvakamerat takaisin päälle. Hän katsoi ruudusta maassa kyhjöttävää Altialaa ja istahti tuolillensa.

—Parempi näin, vartija totesi itselleen.

Ulkona paistoi aurinko. Mattbyhyn oli yli kahden tunnin ajomatka. Soittolista oli satunnaistoistolla ja ensimmäinen kappale oli Highway to Hell. Arpi kutisi edelleen, mutta moottoritie vei ehkä lähemmäs pelastusta helvetin sijaan. Max päätti ajaa kahville pieneen lähiökuppilaan Mattbyn ja Padborgin välille.

Lopullinen sanamäärä 51389/50000 eli 1712 sanaa päivässä keskimäärin.

Hyviä virkkeitä noin kymmenen yhteensä.

Hyviä ja onnistuneita juonenkäänteitä ei juurikaan.

Tuskaa ja ahdistusta melkolailla.

Hyvä fiilis siitä, että onnistui? Ehkä enemmän ärsyttää että ei oikeasti osaa niin hyvin kirjoittaa, kuin haluaisi. Ei hyvä tapa ajatella, mutta ei sille mitään voi.