maanantai 23. marraskuuta 2015

Laukausten jälkeen - NaNoWriMo

Ei kuollut kukaan päähahmoista. Tai siis päähahmoja ei ole kuin yksi ja hänkin on vielä hengissä. Mutta jotain kävi. Tai on käynyt. Nyt ollaan kuitenkin sairaalassa. Ainakin hetken aikaa. Tai siis ainakin tänään.

Max tunsi viiltävän kivun ohimollansa. Hän yritti avata silmänsä, mutta pienikin valomäärä sattui niin paljon, että hänen oli pakko luopua ajatuksesta. Silmien päällä tuntui painetta ja jotain pehmeää. Max yritti nostaa kättänsä koettaakseen mitä hänen silmilleen oli tapahtunut, mutta joku esti sen tarttumalla hänen käteensä.

Rauhoitu pomo. Olet kunnossa. Hemmetinmoisen päänsäryn saat ja voi olla, että joutuvat vielä pitämään sinua hetken aikaa täällä. Silmissäsi ei ole mitään vikaa, mutta side laitettiin siihen, koska verta pääsi valumaan silmiisi, ääni oli Iriksen.

Mitä tapahtui? Max sai kähistyä ja huomasi olevansa äärimmäisen janoinen ja huonovointinen, Mies kameran kanssa oli ampuja...

Niin oli. Ei ole enää. Hän on kuollut. Nina Lindström sen sijaan on ainakin toistaiseksi elossa. Hän on edelleen leikattavana. Mitään ennustetta ei ole annettu, mutta mahdollisuuksia siis yhä on.

Saisinko vettä, Max yritti puhua, mutta kurkkuun sattui ja takaraivoa jomotti niin paljon, että hän olisi halunnut vain nukahtaa.

Voiko hän ottaa vettä, Iris kysyi joltakulta, jota Max ei siteiden vuoksi voinut nähdä.

Voi. Antakaa se varovasti. Hän on varmasti vielä heikkona, tuntematon nuori miesääni sanoi.

Iris toi pienen pahvikupin Maxin suulle ja Max otti vettä suuhunsa. Se tuntui äärimmäisen hyvältä. Hänellä ei ollut pienintäkään muistikuvaa laukauksensa jälkeen. Pamaus oli saanut hänen korvansa soimaan kivuliaasti ja sen jälkeen kaikki oli mustaa. Max nielaisi vettä liikaa ja yskäisi. Kipuaallot menivät koko hänen kroppansa lävitse ja hän parkaisi kovaan ääneen.

Ai prkl... Mitä... taphti? Hän sai äännettyä ennen kuin äskeinen miesääni katkaisi hänet.

Antakaa hänen levätä. Herra Bergfalk. Teillä on suuri haava ohimollanne eikä teidän pitäisi keskustella kenenkään kanssa juuri nyt. Te tulette kuntoon, mutta olette varmasti heikkona. Yrittäkää levätä. Me lupaamme, että pääsette näkemään etsivät ja muut tarvittavat henkilöt heti kun olette valmis siihen.

Kuulit häntä pomo. Yritä levätä. Minä menen nukkumaan tuonne sohvalle. Jon on kotonansa, mutta hän on tulossa heti aamusta myös tänne, Iris sanoi.

Sl... Maxin ääni katosi kun hän vajosi taas johonkin unen ja tajuttomuuden välimaastoon.

Maxin olo oli parempi seuraavan kerran, kun hän sai taas jonkinlaista ymmärrystä ja tajuntaa itsellensä. Kipu oli edelleen kova, mutta kaikesta päätellen hän oli myös saanut jonkinlaista kipulääkettä edelliseen kertaan verrattuna. Päätä huippasi ja häntä heikotti, mutta kaiken kaikkiaan olo oli sellainen kuin olisi saanut pahasti turpiinsa harjoituksissa sen sijaan, että olisi ammuttu päähän, vaikka jälkimmäinen ilmeisesti olikin se mitä oli tapahtunut. Max ei edelleenkään muistanut mitään muuta kuin laukaisseensa aseensa kohti hänen yläpuolelleen kohonnutta miestä, joka oli tehnyt samoin. Hän yritti nostaa itseään parempaan asentoon, mutta vihlova särky päässä sai hänet melkein lyyhistymään takaisin makuulle. Jotenkin Max onnistui tukemaan itsensä edes jonkinlaiseen sellaiseen asentoon, että ei ollut täysin makuulla, jos ei ihan nyt oikeassa istuma-asennossakaan.

Hyvää huomenta herra Bergfalk, totesi naisen ääni. Max ei tunnistanut ääntä, joten se kuului varmaankin jollekulle sairaalahenkilökunnasta. Koska nainen toivotti hyvää huomenta ei Max ollut ainakaan hirvittävän pitkään ollut taju kankaalla. Vaihtoehtoisesti nainen kertoisi kohta olleen kuusikymmentä vuotta syväjäädytyksessä epäonnistuneen leikkauksen jäljiltä ja nyt hänen poliisintaitojaan tarvittaisiin mystisen robottipsykopaatin kiinniottamiseen, koska kukaan muu maailmassa ei enää osannut käyttää yksinkertaisia hakualgoritmeja tai exceliä.

Max olisi halunnut ravistaa päätänsä saadakseen taas ajatuksensa takaisin niiden erikoisilta harhapoluilta, mutta ravistaminen tilanteessa, jossa jopa pienikin liike aiheutti sokaisevaa kipua (ehkä, Max ei voinut olla varma, koska hänen silmänsä olivat joka tapauksessa peitetty pehmeällä sideharsolla) oli parempi olla tekemättä ylimääräisiä liikkeitä.

Hyvää huomenta, Max sai lopulta sanottua. Hän mietti kuinka kauan oli ollut ajatuksissaan ja mahtoiko nainen tietää hänen olevan tajuissaan tauoista huolimatta.

Etsivät kävivät hetki sitten katsomassa oletteko kunnossa ja lähtivät käymään lounaalla. He ovat vierailleet täällä useamman kerran ollessanne lepäämässä. Mikä olo teillä on? Naisen kysymys olisi voinut yhtä hyvin olla asetettu muotoon ”Jos teillä tai minulla on hiukankaan epäilystä siitä, miten paljon jaksatte aion pumpata teidät täyteen kipulääkettä ja pakkolepuuttaa teitä ainakin saman ajan kuin olette nyt olleet jo sängyssä”.

Päähäni särkee, mutta olo on muuten hyvä, Max esitti maailmanhistorian yhden suurimmista aliarvioinneista.

Selvä. Pyydän lääkärin katsomaan päätänne ja poistamaan silmien siteen niin näemme, mikä yleiskuva on. Tuon teille käteen lasin hedelmämehua niin saatte hieman energiaa. Luuletteko, että haluaisitte syödä jotain? Viimeinen lause oli taas kysymys, joka tarkoitti oikeammin, että voimme vaihtoehtoisesti laittaa teille tipan kautta vielä ravinteita ihan niin kauan kuin tarvis on.

Voisin ottaa jotain pientä. Minulla on melkoinen nälkä, Max valehteli taas, mutta omaksi puolustuksekseen hän ei sietänyt sairaaloita. Ne ahdistivat häntä muutenkin ja nyt hän huomasi niiden olevan vielä sietämättömämpiä, kun hän oli itse siteissä ja hoidettavana.

Hienoa herra Bergfalk. Tuon teille pienen lautasen, jossa on banaania ja vaaleaa leipää. Olkaa kuitenkin varovaisia. Usein kipulääkkeet ja trauma voivat aiheuttaa heikotusta ja huonovointisuutta ja ruoka tulee usein ylös ensimmäisellä kerralla. Ruokahalu on kuitenkin aina positiivinen asia, nainen näytteli oman osansa keskustelussa ammattitaidolla ja välittämisellä. Max oli aivan varma, että tämän mielipide oli täysin eri, mutta hienosti hän sen osasi peittää. Saattoi tietysti olla, että naisen ilme olisi kertonut enemmänkin, mutta tässä kohtaa side silmillä oli aivan hyvä vaihtoehto.

Hetken päästä nainen toi Maxille tarjottimen, jossa oli kaksi lasillista hedelmämehua ja yksi pullo vettä, paloiksi leikattu banaani ja vaalea paahtoleipä. Kärsivällisesti nainen ohjasi Maxin käden jokaisen luokse kertoen samalla mitä kaikkea tarjotin sisälsi. Max oli aivan varma, että nainen jäi katsomaan ovelle onnistuisiko Max tarttumaan mukeihin ja ruokiin lähimainkaan järkevästi vai olisiko vain parempi laittaa hänet suoraan takaisin sänkyyn nukkumaan. Ei se oikeasti olisi ollut huono asia, mutta Max halusi päästä pois. Hän halusi päästä töihin, vaikka lääkäri tulisi aivan varmasti määräämään jonkinlaista sairaslomaa. Ei kukaan silti häntä voinut oikeastaan estää menemästä työpaikalle. Aluepäällikkö tietysti voisi yrittää tavoittaa häntä, mutta aina eivät viestit ja puhelut pääse perille. Vaihtoehtoisesti hän voisi täysin toverillisessa hengessä kierrellä kaupungilla ja tavata etsiviään silloin tällöin kahdesti tai kolmesti päivässä, jos nyt sattui vaan samoille kulmille.

Max odotti hetken ja yritti kuunnella naisen askelista mahtoiko tämä oikeasti poistua huoneesta ja ovelta. Lopulta hän ei jaksanut odottaa enempää ja ojensi kätensä varovasti tarjotinta kohti. Vain yhden hapuilun jälkeen Max onnistui nappaamaan hedelmämehumukin käteensä, jopa kaatamatta mitään muuta samalla. Hän otti mehua pienen siemauksen. Se oli ällöttävän sokerista ja aivan liian makeaa, mutta Max ei antanut sen haitata. Sen sijaan hän joi mehun päättäväisesti kerralla pois. Jos oksennus todella tulisi niin ainakin se olisi sokerista myös ylös tullessa. Max söi muutaman pienen palan banaania ja leipää ja huomasi, ettei ollut itse asiassa niin huonovointinen kuin oli itsekin luullut. Hänellä oli myös hirvittävä nälkä. Eilinen päivä oli loppunut hänen osaltaan kauan ennen päivällisaikaa eikä hän muistanut edes syöneensä kunnon lounasta. Moni asia oli vielä hiukan hämärän peitossa, mutta kyllä ne selviäisivät kunhan hän pääsisi takaisin työn touhuun.

Jon ja Iris olivat varmasti ehtineet jo selvittää, mitä Holmbergilla oli tapahtunut murhan suhteen ja Max halusi tietää sen ensimmäisenä. Nyt hän ei kuitenkaan voinut muuta kuin odottaa lääkäriä, jota ei kuulunut naisen lupailuista huolimatta. Aikaa ei tosin ollut mennyt kuin korkeintaan kymmenen minuuttia siitä, kun hänelle oli tämä asia sanottu, mutta se tuntui nyt paljon pidemmältä kuin tavalliset kymmenminuuttiset.

Hetken istuttuaan Max päätti antaa periksi itsepäisyydestään huolimatta ja käydä taas makaamaan sänkyyn. Hän kuitenkin nosti tyynyt, jotka tuntuivat ihanan puhtailta ja raikkailta vielä senkin jälkeen, kun hän oli niillä maannut haava päässänsä varmaankin puolen vuorokautta, selkänsä taakse niin, että pystyi olemaan edes hiukan pystymmässä asennossa. Hän ajatteli, että se ehkä kertoisi lääkärille hänen olevan hereillä. Tietysti vain siinä tapauksessa, ettei hän nukahtaisi takaisin. Muutaman minuutin välein hän otti siemauksen vesipullosta, enemmän juuri siksi, että pysyisi hereillä kuin varsinaisen janontunteen takia. Jossain vaiheessa Max otti myös muutaman pienen palan leivästä ja yhden banaaninpalan. Hänellä ei ollut mitään aavistusta siitä kuinka kauan aikaa oli oikeasti kulunut, kunnes lääkäri saapui paikalle. Se saattoi olla kymmenen minuuttia tai tunti. Järki kulki edelleen hitaasti ja pään jomotus sekoitti muutakin kuin ajantajun. Lääkärin tervehdys säpsäytti Maxin takaisin hidasmoodista.

Hyvää päivää herra Bergfalk, selkeää suomen aksenttia murtava naisääni totesi. Max ei ollut varma, oliko tervehdys muuttunut huomenesta päiväksi ajan pitkän kulumisen vuoksi vai oliko lääkäri vain tottunut tervehtimään eri tavalla kuin aiempi naisääni.

Päivää... tohtori? Max yritti puhua mahdollisimman rauhallisesti ja selkeästi artikuloiden.

Niskala. Kaarina Niskala. Minulle kerrottiin, että te voisitte olla siinä kunnossa, että voimme poistaa sidettä silmien edestä. Se olisi teille asiakkaanamme tietysti käyttömukavuuden ja asiakaspalautteen kannalta huono asia, koska huoneemme eivät ole varmasti kauniimpia kuin värit ja kuviot, joita päänne on tuottanut siteeseen viime tuntien aikana. Lääketieteellisestä näkökulmasta taas se voi olla hyvinkin perusteltua, naisen puhetapa oli äärimmäisen nopea ja Max ei ollut aivan varma oliko hän kuullut ilmeiset vitsi aivan oikein. Suomen kielen pohja taustalla toi vielä tietynlaista terävyyttä ja rosoisuutta puheeseen, jonka takia Max joutui todella pinnistelemään ollakseen varma lääkärin sanoista.

Lupaan antaa erinomaista palautetta, jos näen vielä palautelomakkeen, hän yritti omalta osaltaan keventää tunnelmaa. Lääkäri Niskala vastasi reippaalla naurunremahduksella.

Hienoa hienoa. Eiköhän se näkö ole tallella. Katsotaan vain silmänpaineet ja se olemmeko saaneet tarpeeksi verta pois silmästä. Teillä saattaa ilmetä hyvin voimakasta valoarkuutta vielä usean päivän ajan ja päänsärky saattaa jatkua jopa viikkoja. Se on täysin normaalia, mutta suosittelen silti teitä käyttämään särkylääkkeitä vain tarpeen mukaan. Teidän tapauksessanne kuurimuotoinen kipulääkei ei auttaisi sen enempää kuin pään upottaminen kylmään ämpärilliseen sampanjaa tasaisin väliajoin.

Sanoja 38363/38333 joten edellä mennään edelleen. Vähän ollut hitaita pari kirjoituspäivää kyllä. Myönnettäköön se. Mutta kyllä tämä nyt näyttää paremmalta kuin moneen vuoteen tämä onnistuminen.

0 comments: