sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kenenkään ei tarvitse kuunnella papin aamenta koulussa

Kaleva uutisoi tänään Opetushallituksen (jonka nimen oikeinkirjoitusta alkukirjaimen osalta yritin selvittää, vaikka kuinka kauan) edustajan kertoneen, että seurakuntien koulussa järjestämien aamunavausten tulisi olla reilusti uskonnollisia. 

Opetusneuvos Pekka Iivosen mukaan aamunavaukset tukevat hyvin eettistä ajattelua.

"Itse sanon aina seurakunnan, helluntaikirkon ja muiden yhteisöjen toimijoille, että kun menette pitämään päivänavausta, sen on syytä olla ihan aidosti uskonnollinen. Minusta hämäräviittaan pukeutuminen eli että sinne mennään puhumaan jotain ihan muuta, ei ole kovin älykästä, fiksua eikä oikeinkaan".

Perusopetuslaissa tai opetussuunnitelmassa ei kouluja velvoiteta ottamaan seurakunnan edustajia järjestämään aamunavauksia eikä aamunavausten sisältöihin oteta kantaa.

Uskonnonvapauslaki ja uskonnonopetuksen määritteet tulisi kuitenkin huomioida myös yhteistyössä seurakuntien kanssa.

Tärkein asia, joka ei toteudu läheskään kaikissa kouluissa, on oppilaan vapaus valita se osallistuuko hän seurakunnan järjestämään aamunavaukseen. Ylen tekemän tutkimuksen mukaan joka kymmenenessä koulussa oppilaalla ei ole käytännössä lainkaan mahdollisuutta osallistua. Suurimmassa osassa muita kouluja tämä mahdollisuus on myös vain nimellinen.

Tässä ajattelutavassa, jonka mukaan seurakunnan aamunavaukset kouluilla on hyvä asia on omasta mielestäni kolme pointtia, kuten valtiovarainministerimme tykkää asioita esittää.

Ensimmäinen on se, että valinnanvapaus ei toteudu aidosti. Oppilailla pitää olla aito ja syrjimätön mahdollisuus olla osallistumatta uskonnolliseen tapahtumaan. Koulut eivät ole uskontojen levityspaikkoja eikä evankelisluterilaisen seurakunnan yksinoikeus voi ylittää oppilaan oikeutta saada puolueetonta ja tunnustuksetonta opetusta.

Toinen on tasa-arvo uskontojen kesken. Opetussuunnitelman perusteissa lukee, että koulu tekee yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa, joista on mainittu yhtenä seurakunnat. Tämä on tulkittu Suomessa perinteisesti siten, että seurakunnat tarkoittavat paikallisia evankelisluterilaisia seurakuntia. Miksi? Miksei koululle voisi tulla pitämään paikallisen buddhalaisen yhteisön, hindulaisen järjestön tai temppeliritarien jaoston edustaja? Jos taas halutaan pitää tiukasti kiinni seurakuntasanasta niin meiltä löytyy myös juutalaisia ja islaminuskon seurakuntia. Jos me teemme aidosti yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa on hullua, että jätämme valtaosan maailman ihmisistä huomiotta seurakuntien kanssa toimiessa.

Kolmas ajatus, joka erityisesti tämän uutisen perusteella heräsi on ajatus siitä, että kristinusko olisi jotenkin ylivertainen eettisen ajattelun opetusvälineenä. Se on hyvin kapea näkemys siitä, mitä etiikka, moraali tai vaikkapa inhimillisyys ovat meidän maapallollamme tai edes meidän nykypäivän Suomessa. Toki kristinuskon kannattajat tykkäävät puhua Euroopan ja Suomen kristillisistä perinteistä, mutta kun historiaa tutkiessa voidaan nähdä, ettei se pidä paikkansa on tämä väite ontuva, vaikkakin kovaääninen. 

Ylipäänsä uskonnollinen, tunnustuksellinen, jopa lähetystyöhön verrattavissa oleva yhteistyö on täysin kuulumaton perusopetukseen. Seurakunnille koulujen kanssa tehtävä yhteistyö on varmasti tärkeää, koska kuka tahansa tietää, että aikuiselle ihmiselle puuseppäzombin kuolleista herääminen ja muuttuminen leiväksi ja viiniksi massatilaisuuksissa on ihan hullu ajatus pyrkiä syöttämään (pun intended). Uskonnon tuominen ihmisen elämään on kaikkein helpointa tämän ollessa lapsi ja vielä helpompaa se on, kun se naamioidaan osaksi kouluopetusta, johon lapset yleisesti ottaen luottavat meillä erittäin paljon. 

Uskonnonvapaus takaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden uskoa tai olla uskomatta haluamansa vakaumuksen mukaisesti. Se ei takaa mahdollisuutta levittää omaa uskontoansa yksinoikeudella ja perusopetuksessa. Päinvastoin uskonnonvapauslain tulisi suojella erityisesti lasta, jonka oma oikeudellinen asema on heikompi kuin aikuisen. 

Kuten eräs Jeesus aikanaan sanoi 

"Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa".
Rukoilkaa, uskokaa ja palvokaa. Se on jokaisen oma asia. Älkää levittäkö tai pakkottako uskoanne kenellekään muulle. Antakaa ihmisille vapaus omaan uskoonsa tai uskonnottomuuteensa ja tapaansa elää. Annetaan peruskoululle se tehtävä, joka sille kuuluu. Lähetystyö ei sinne kuulu.

1 comments:

Antti kirjoitti...

Päädyin tuossa taas muutama viikko sitten keskusteluun, jossa kovasti vakuutettiin, että koulujen (ev.lut) uskonnonopetuksessa opetetaan "muita uskontoja" jne. jne.

Menin sitten yhtenä perjantai-iltana kirjastoon ja keksin selailla ihan käytössä olevia uskonnon oppikirjoja, lähinnä yläkoulun ja lukion, sillä eihän pienille lapsille voi vielä puhua uskonnosta...

Yhden kirjan alkuosassa ihmettelin kovasti, miksi siinä erilaisissa rituaali-, yhteiskunnallisuus- jne. esimerkeissä ei mainittu lainkaan kristinuskoa, juutalaisuus ja islam kyllä. No: Kristinuskohan käsitellään erikseen ja vasta sitten puhutaan esim. moraalista.

"Kristinuskoon kuuluu omantunnon käsite." Joo, mutta tulikohan se nyt sanottua aivan kuin muihin maailmankatsomuksiin sitä ei kuuluisi... Ainoastaan yhdessä lukion oppikirjassa, jossa oli aika vetävä tyyli (ja samoja sanakäänteitä kuin useammassa muussakin kirjassa, vaikka nopeasti katsottuna tekijät näyttivä eri henkilöiltä...) oli kerrotu, että ns. kultainen sääntö löytyy myös buddhalaisuudesta ja kunfutselaisuudesta.

Kaikista suurimman ilon siihen perjantai-iltaan sain, kun yhden kirjan lopulla palattiin suuriin, yhteisiin kysymyksiin ja mitäpä oli kuvituksena sivulla, jossa keskellä sivua oli otsikko Maailmanuskontojen etiikkaa? No tietenkin hetki, jolloin toinen lentokone osui New Yorkin Word Trade Centerin torneihin... Tuo juuri on keskeistä maailmanuskontojen etiikassa. Kuvan alla on vielä "selittävä" teksti: "TURHAUTUNEEN TERRORISTIN MIELESTÄ VAIN VÄKIVALLALLA VOI VAIKUTTAA."

Nyt todellakin olisi aika ja mahdollisuus päästä eroon uskontojen opettamisesta kouluissa, mutta eteenpäin pääseminen vaatisi pankkitunnistautumista ja se taitaa ollaa liikaa vaadittu... https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1438