Ei onnistu ei - NaNoWriMo

Halpaa kirjoittamista on myös muiden teosten siteeraus, järjetön määrä erilaisten nimien käyttöä ja saman asian kirjoittaminen monella eri tavalla. Kaikkea tätä ja paljon muuta on ollut viime päivinä, mutta silti koko ajan on liian hidasta kirjoittamista. Nyt ollaan taas se noin tuhat sanaa perässä tavoitteesta. 

No ainakin tiedän mitä huomenna kirjoitan. Ehkä se helpottaa asiaa. Tänään keskellä yötä tietysti tulee Nintendo Direct, joka jokaisen järkevän aikuisen pienen lapsen isän pitää katsoa suorana... 

Joo... 

Ovet olivat kaikki ärsyttäviä mielihyväovia, jotka nauttivat aivan liikaa avautumisestaan... Zaphod Beeblebrox oli erikoinen linnunradan presidentti ja maailmankaikkeuden keskus.... Nutrimaatti oli laite joka teki kaikille omanlaisensa juoman juuri tämän omien makumieltymysten mukaan, joka oli lopulta aina vain kaikille haaleaa lientä, joka muistutti hiukan halpaa Earl Grey teetä, mutta ei aivan... Max pyöritteli eri asioita mielessään, jota hän muisti. Mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivan kirjastoon. 42 oli vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen, mutta mikä oli kysymys? Mikä tosiaan oli kysymys...

Max mietti päätään puhki, mutta mikään kirjastossa ei ollut millään tavalla linkitetty Douglas Adamsin klassikkoon. Hän päätti antaa asian olla ja lähti kiertelemään talon muita osia. Yläkerrassa oli useampi makuuhuone, jotka jatkoivat talon teemaa. Katoissa oli mm. Ringworldin valtava keinotekoinen maailma, lentävä Discworldin kilpikonna ja useampi sellainen maalaus, jota Max ei tunnistanut. Jokaisella makuuhuoneella oli luonnollisesti oma luksustason kylpyhuoneensa ammeineen ja suihkuineen. Maxia hymyilytti, että makuuhuoneet olivat siististi järjestetty ja kaikki oli laitettu valmiiksi vieraita varten. Vain hotellin pyyhkeet puuttuivat.

Samassa Max pysähtyi. Pyyhkeet puuttuivat. Pyyhkeitä ei ollut esillä yhdessäkään kylpyhuoneessa. Ei edes Maxin omassa makuuhuoneessa tai sen massiivisessa 80-luvun retrofuturistiikkaa muistuttavassa hirvityksessä, joka oli ilmeisesti ollut suunnittelijansa viimeinen taidonnäyte ennen kuin oli kuollut psykedeelisten aineiden yliannostukseen. Mutta missään ei ollut yhtään ainutta pyyhettä. Max kiersi talon yläkerran jokaisen huoneen läpi, mutta ei löytänyt yhtäkään. Hän käveli alakertaan edes kuuntelematta sävelmää, joka olisi ollut hänelle tuntematon tunnusmusiikki Red Dwarf nimisestä klassikkosarjasta. Alakerran kylpyhuoneissa toistui sama asia. Max yritti etsiä jonkinlaisia kuivaimia, kun edes käsipyyhkeitä ei näkynyt missään. Mutta mitään ei näkynyt. Nyt Max oli täysin varma, että asialla oli jotain tekemistä kirjaston kanssa eikä kyseessä voinut olla vain sattuma. Varmuuden vuoksi hän kävi kiertämässä vielä kellarikerroksen saunaosaston. Uima-altaan ympärillä oli koko huoneen kiertävä baaritiski ja oleskelutiloissa oli vanhoja pöytäpelejä ja retrokolikkoautomaatteja. Sauna oli klassinen pohjoismainen puusauna sillä erolla, että seinään upotettu televisio oli suurin piirtein samaa kokoluokkaa, kuin Maxin oman asunnon saunan seinä. Täälläkään ei ollut yhtään ainutta kaappia, lokeroa, koria tai koukkua, jossa olisi ollut pyyhe.

Max oli täysin ymmällään. Oliko Fredrik ollut täysin sekopää. Oliko hän jotenkin uskonut todeksi näitä fanituksiaan niin paljon, että oli vaatinut kavereitansa, tuttaviansa ja muita vieraita tuomaan omat pyyhkeet tai jotain muuta yhtä hullua. Toisaalta Fredrik oli kuitenkin niin varakas, että hullu ei sopinut kuvaukseen. Eksentrinen oli se sana, jota kliseisesti käytettiin. Vaikka Fredrik ei ollutkaan käyttänyt varojaan monen mielestä viisaasti oli hänellä selvästi ollut tarpeeksi rahoja oman elämäntyylinsä säilyttämiseen niin kauan kuin hän halusi. Tässä tapauksessa tietysti paljon lyhyemmän aikaa, kun hän oli halunnut.

Pyyhkeet häiritsivät nyt Maxia toden teolla. Hän meni takaisin yläkertaan ja käveli Fredrikin omaan makuuhuoneeseen. Missään ei näkynyt koukkua tai lokeroa pyyhkeelle. Max avasi jopa vuoteen ja kurkisti peiton ja tyynyn alle nähdäkseen, josko Fredrik olisi säilyttänyt pyyhettä siellä. Samalla hän kirosi omaa pakkomielteisyyttään omien ajatustensa loppuunviemiseksi. Ehkä hän ei ollut niin erilainen Fredrikin kanssa pankkitilin saldoa ja pulssia lukuunottamatta. Taas hän joutui hymähtämään itselleen ja omille ajatuksilleen. Jossain vaiheessa hänen olisi käytävä kysymässä ammattilaiselta oliko hän täysin järjissään huumorinsa ja ajatustensa kanssa.

Max mietti toisenlaista mahdollisuutta. Pyyhe oli selvästi avain kirjaston ja Fredrikin Käsikirja-arvoitukselle. Jos Fredrik oli todella ollut niin totaalinen fani juuri tälle kirjasarjalle ei pyyhe tietenkään olisi ollut hänen makuuhuoneessaan Fredrikin tullessa ammutuksi pelihuoneessa, jolla nimellä Max huonetta itse päässään kutsui. Pyyhe olisi tietysti ollut hänellä mukana. Max meni huoneeseen, josta Fredrikin ruumis oli jo viety pois. Hän kirosi itseään, ettei ollut tajunnut tarkistaa oliko miehellä ollut pyyhettä ja ymmärsi samassa kuinka hullulta kuulosti. Koskapa hulluus tässä vaiheessa oli jo kuitenkin yötä myöten selvästi ylittynyt otti hän puhelun Linda Larssonille.

Puhelu ehti hälyttää kauan, mutta koska Linda ei ollut laittanut kännykkäänsä yöllä pois päältä antoi Max sen piipata hiljaista monotonista piip... piip... piip... sarjaansa pienessä epäsynkassa valon kanssa. Max ei ollut koskaan huomannut tätä, mutta ilmeisesti valon välähdysten ja piippausten väli ei ollut keskenään sama. Hän ehti jo miettiä oliko tähän joku syy, mutta ei kehdannut lähteä hakemaan sille tietoa netistä, jottei olisi ollut täysin uppoutunut johonkin sattumanvaraiseen blogikirjoitukseen kännykänvalmistajien ja epilepsialääkkeitä myyvien firmojen salaliitosta. Tämän ajatusketjun onneksi katkaisi Linda, jonka kasvot ilmestyivät ruutuun.

—Iltaa Max. Hän totesi kohteliaasti. Kohteliaisuuden takana oli selvästi ärtymys, koska takana istuva televisioruutu oli laitettu paussille ja Lindan vaimo istui popcornkulho kädessään sohvalla asennossa, johon kuului toinen ihminen vierelle.

—Hei Linda. Minulla on erikoinen kysymys, Max tervehti.

—Anna tulla. Tuskin erikoisin kysymys, jota minulta on näiden vuosien aikana kysytty. Jos pääset tämän vuoden top kolmeen olen yllättynyt, Linda onnistui jopa väläyttämään pienen hymyn. Sohvalla istuva nainen vilkutti kättään ja ilveili Maxille.

—Oliko Fredrikillä pyyhettä muassaan, Max heitti kysymyksen ilmaan ja tajusi samalla, kuinka järjettömältä hän kuulosti soittaessaan illalla teknisen tutkinnan vastaavalle ja kysyessään tällaista.

—Pyyhettä? Lindan ääni ainakin kertoi, että kysymys oli noussut korkealle erikoisten kysymysten asteikossa. Max itse oli todennäköisesti noussut suoraan pomojen hulluuden skaalalla kirkkaaksi ykköseksi.

—Niin, sellaista ihan tavallista pyyhettä, Max tiesi tanssivansa nyt sellaisella alustalla, että oli hyvin lähellä saada kuulla kunniansa Lindan toimesta hänen vaimonsa yrittäessä pidätellä omaa nauruaan sohvalla. Maxin puhelusta oli juuri tullut parempaa viihdettä, kuin mitä televisiosta olisi ollut tarjolla.

—Mistä hitosta tiesit, että hänellä oli pyyhe mukanansa? Lindan ärtymys olikin hämmästystä ja pomon hulluus oli ilmeisesti myös jonkinlaista sekopäistä neroutta naisen mielessä juuri nyt.

—En tiennytkään. Tai siis se oli aavistus. Eikä se todennäköisesti liity mihinkään, Max selitteli kiireissään.

—Pomo... sait aavistuksen, että uhrilla oli pyyhe mukanaan kuollessaan videopeliä pelatessa, mutta sanot ettei sillä ole mitään merkitystä, vaikka soitat iltamyöhään asiasta minulle, Lindan ääni ei ollut käskevä vaan juuri sellainen, jonka hänen karrikoidun kansakoulumaisen opettajan piirteensä pystyivät antamaan. Tosiasia, joka oli tapahtunut ilman sinun syytäsi, mutta jotenkin sinun syytäsi, vaikket tiennytkään miten.

—Haluaisin osata selittää tämän, mutta se liittyy Fredrikin fanituksiin. Tiedätkö Linnunradan käsikirjan liftareille, hän kokeili?

—Tiedän kirjan, en sitä miten se liittyy Fredrikiin, murhaan tai pyyhkeisiin, hämmästys oli kääntymässä takaisin ärsytykseen.

—En minäkään, mutta jostain syystä se on kiusannut minua täällä asunnossa. Tiesitkö, että täällä ei ole yhtään ainutta pyyhettä sitä Fredrikin mukana ollutta lukuunottamatta, Max oli aivan pyörällä päästään. Hän olisi halunnut vain käydä nukkumaan, mutta aivot kävivät nyt jonkinlaisilla ylikierroksilla ja Linda vaistosi tämän myös selvästi.

—Pomo... Ota iisisti. Pyyhe on alakerrassa muiden henkilökohtaisten tavaroiden kanssa. Emme vieneet vielä mitään yksittäisiä esineitä pois, vain ruumis ja vaatteet ovat poissa, Linda kertoi, Siksi toisekseen mitä hittoa sinä teet siellä tähän aikaan pomo?

—En tiedä. Vaisto vie ja minä vain menen mukana. Tai tässä tapauksessa joku muu kuin vaisto. Sanotaan sitä vaikkapa oppineeksi pakkomielteeksi, Max yritti taistella keskustelusta jotain sellaista, ettei Linda soittaisi valkotakkisia hakemaan häntä samantien.

—Mennään sillä pomo. Yritä nukkua, Linda katsoi pomoaan taas tietynlaisella opettajan katseella. Tällä kertaa se oli kuitenkin se, joka opettajilta löytyy aina oppilaalle, joka yrittää kyllä parhaansa, mutta ihan ei kuitenkaan onnistu olemaan liimaamatta silmäluomiansa auki paperiliiman kanssa niin mahdottomalta kuin se tuntuukin.

—Lupaan yrittää, Max valehteli sujuvasti. Tai kyllä hän varmasti taas jossain vaiheessa torkahtaisi. Tapahtuisiko se sitten autossa, kotona sängyssä vai poliisiasemalla tai jossain niiden välissä rattiin. Se oli se kysymys, joka Maxia oli nyt vaivannut jo hetken aikaa.

sanoja 19008/20000, huomenna movemberikuvaa, pakko kirjoittaa taas joku muu blogipostaus myös, koska muuten mennee hermo.

On tää kivaakin, oikeasti, vaikka vaikeaa.