sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kääntäkää uusi lehti, ministeri Soini

Hei ulkoministeri Timo Soini. Olette varmasti monella tapaa uskottava poliitikko ja en epäile hetkeäkään, etteikö puolueenne nykymenestys olisi kiistatta monella tapaa henkilöitynyt tapaanne johtaa puoluetta ja esiintyä.

Olette nyt kuitenkin ministeri. Ministerinä toimiminen on eri asia kuin populistisena oppositiojohtajana. En väitä, etteivätkö purevat pilkkanne ja alentuvat kommenttinne osuisi kohdilleen minun omassa maailmankuvassani. Väitän kuitenkin, ettei se ole ministerille järkevää käytöstä. Sopiva tai arvokas käytös poliittisessa maailmassa taas taitaa olla fraasi, joka voidaan kansanedustajien, ministereiden ja muiden korkeiden poliittisten tahojen kohdalta  unohtaa ihan kokonaan.

Olette aina olleet omassa retoriikassanne "kansan mies" tai "pienten puolella". Olette kärkkäästi ja suoraan arvostellut ja jopa haukkunut kanssaedustajianne, ministereitä ja muita politiikan kärkinimiä. Olette vaatinut tekoja sanojen sijaan. Olette mollannut sekä tehtyjä päätöksiä ja tekemättä jätettyjä. Erityisesti olette korostanut oman puolueenne eroja valtapuolueisiin, istui hallituksessa sitten kuka tahansa.

Nyt on kuitenkin aika lopettaa suunsoitto. Nyt on aika osoittaa niitä poliittisia voimavaroja, jotka ovat teidät nostaneet valtioneuvostoon. Kohdistatte aivan turhaa ja mitätöntä ärtymystä ja halveksuntaa opposition, erityisesti suosikkikohteenne Vihreiden suuntaan. Oletatte ilmeisesti, että nyt ylimielisyydellä tai haukkumisella voidaan peittää taakse se, että ette ole vielä suuri valtiomies. Ette ole vielä ulkoministerinä saavuttanut mitään. Hallitusohjelma on Kokoomuksen ja Keskustan rätti, jossa teidän Perussuomalaisenne on se paljon puhuttu takiaispuolue.

Juuri nyt puheistanne, kirjoituksistanne ja käytöksestänne paistaa läpi tämä epävarmuus. Olette huomanneet, ettette välttämättä mahdu edes lätkäjoukkuevertauksista tutun hallituksenne ykkösketjuun. Siispä palaatte tuttuihin oppositiopolitiikan tapoihin ja siirrätte keskusteluhuomiota täysin tyhjänpäiväisiin ja päivänpolitiikasta sivuutettuihin letkautuksiin. Viimeisimpänä tästä uusin luonnehdintanne Vihreästä puolueesta horoskooppipuolueena. Väittelytermein käytätte red herring -argumentointia, joka kuten varmasti taitavana puhujana ja kirjoittajana tiedätte on virheellinen tapa toimia.

En tarkoita tällä kirjoituksella, etteikö hallitus saisi myös kritisoida opposition työskentelyä aivan samoin kuin oppositio tekee hallitukselle. Teidän tulee kuitenkin ministerinä kiinnittää huomionne siihen työhön, joka varmasti tulee tämän neljän vuoden aikana olemaan rankempaa kuin yksikään aikasempi toimenkuvanne. Puhutte valtionhoitopuolueista ja valtionjohtajista. Toimikaa sen mukaisesti ja ajakaa poliittista agendaanne sillä mandaatilla, joka teille on suotu. Oppositio taas niiltä osin kuin on kanssanne eri mieltä yrittää teitä vastustaa parhaansa mukaan. Se on parlamentaarista demokratiaa.

Tiedän, että uskotte ajavanne puolueenne etua tällaisella keskustelulla ja irtopisteiden keräämisellä. Tässä tilanteessa uskoisin kuitenkin, että Suomi tarvitsee enemmän asiallista valtioneuvostoa kuin kovaäänistä populistia. Näyttäkää niitä kykyjä ja ominaisuuksia, joiden vuoksi niin moni teihin uskoi. Älkää toimiko kuten jytkystä hullaantunut, mutta pitkään oppositiopaikkaan katkeroitunut vallasta humaltunut poliitikko voisi tehdä. Ansaitkaa paikkanne tekemällä ulkoministerin työtä ja reagoimalla siihen. Irtopisteet ehtii kerätä sitten 2019 vaaleja ennen.

Olen täysin eri mieltä kanssanne politiikan suunnasta ja Suomen asioiden hoidosta. Ennen kaikkea olen kuitenkin sitä mieltä, että teille kuten kaikille muillekin pitää antaa mahdollisuus. Nyt olette menettämässä monen ihmisen silmissä sitä mahdollisuutta tehdä parasta mahdollista ulkoministerin työtä. Ja vaikka kuinka julkisessa sanassanne tuotte esiin näitä mustavalkoisia tunneskaalojanne kanssapuolueita ja -edustajia kohtaan, uskon kuitenkin että tiedätte kaikkien haluavan Suomelle hyvää. Politiikka, kuten talouskaan eivät vain ole eksakteja tieteitä.

Tämä on ihan rehellisesti suora pyyntö teille Ulkoministeri Soini. Ansaitkaa esimerkiksi minun luottamukseni. Jos tarkoituksenanne on vain neljän vuoden ajan varmistella tulevaisuuden hallituspaikkoja tai välttää "antijytky", silloin olen paljon pettyneempi kuin olen koskaan ollut mielipiteistänne tai kirjoituksistanne ketään henkilöä tai puoluetta kohtaan.

Olkaa ulkoministeri ja valtiomies. Älkää olko sitä pahinta mitä pelätään, vaan parasta mitä voi olla.

0 comments: