Vauvan käyttöliittymä

Pyry on kipeänä pitkästä aikaa. Joku flunssa tai kurkunpääntulehdus tai yskätauti tai räkänekku sillä on. Ei oikein maistu mikään (onneksi syö kuitenkin suurinpiirtein yhtä hyvin kuin normaalit vauvat terveinä), ei jaksa juuri leikkiä ja nukkuminen on luonnollisesti aika mahdotonta.

Sitä tietää, miten pitäisi toimia lapsen kanssa näissä kohdissa, mutta ei vaan just osaa napata sitä oikeaa hommaa täysin oikein. Tulee vähän sellainen olo kuin parserilla kirjoittaessa aikanaan vanhoissa Sierran seikkailupeleissä. (Mun viittaukset popkulttuuriin alkaa olla aika vanhoja...)

Et päässyt tähän, jos et tiennyt miten kirjoitetaan oikein "Sharpen knife on stairs". 

Siksi vauvalle pitäisi löytyä parempi käyttöliittymä. Ja pelkästään tämä ajatus jo tekee mulle sellaisen olon, että nuori pelaajaminä huutaa ja kiroaa vanhan Timon nimeä. Kuulen päässäni "Cheater!" -huudot ihan kuin joku oikeasti olisi vieressä kun miettii tommosia. Parseri, erehdys, kuolema ja uudelleenyritys on ainoa oikea tapa mennä eteenpäin. Se vaan on vähän liian karu tapa pienen lapsen kanssa, kun ei ole savegame -mahdollisuutta (Elämä on aina hardcore -vaikeustasoa).

Sitäpaitsi kuvan Sharpen knife on stairs ei ollut mitään verrattuna Kings Questin Rumpelstilzkin -menninkäiseen tai Space Quest II:n mihin tahansa puzzleen. Toisaalta niihin verrattuna myös lapsen mikä tahansa parannettavissa oleva sairaus on ihan cakewalk.

Kuitenkin vanhempi Timo, joka tykkää pelata pelejä myös muilla vaikeustasoilla kuin Hardcorella ja joka joskus jättää jopa pelit selvittämättä sataprosenttisesti, voisi joskus haluta sellaisen näppärän käyttöliittymän niinkuin SCUMM oli tai Sierran oma myöhempi kursoripohjainen käyttöliittis.

Tämä olisi jo paljon helpompaa. Klikkailisi vaan kaikki mahdolliset esineet Pyryyn ja katsoisi mikä toimii.

SCUMM vaan mahdollisti jo peleissä hyvin nopeasti tutuksi tulleen tehoklikkailun. Ei tarvinnut ratkoa mitään kunhan jaksoi klikata kaikkea kaikkeen. Varsinkin pelit, joissa kuolema ei korjannut lainkaan tai ei voinut jäädä peruuttamattomasti jumiin, muuttui supervaikeista vain turhauttaviksi.

Sitten tietysti asia erikseen on kaikkien seikkailupelien ongelmanratkaisun kruunaamaton kuningas...

Tietysti pitää tajuta laittaa sammakko menneen minänsä suuhun pahentaakseen toisen menneen minän krapulaa.

Discworldin puzzlet olivat täysin absurdeja ja niiden huumori oli vähintään yhtä erikoista, kuin itse ratkaisutkin. Nämä muistuttaa niitä hetkiä vauvan kanssa, kun ei tajua pitäisikö nauraa ja ottaa valokuva vai vain auttaa vauvaa.

Jos sitä on meillä aikuisilla välillä olo, että lapsen kanssa kasvaminen ja lapsen kasvattaminen on yhtä ongelmanratkaisua tai seikkailua, niin täytyy varmaan miettiä myös asiaa lapsen kannalta. Sille kun mikä tahansa ongelma on yleensä ihan vaan mahdoton.

Yritä nyt tuolla sanastolla ratkoa mitään.

Että ehkä me mennään tällä yrityksen ja erehdyksen meiningillä vielä vaan eteenpäin. Ja ollaan iloisia siitä, että vauvan kanssa eläminen ei ole niinkuin Space Quest II. En muista oliko se Ville vai joku muu, joka osasi vetää pelin läpi parissakymmenessä minuutissa täydellä vauhdilla. Meille muille yleensä kävi joku allaolevista.

Se nostalgisoinnista. Pyry on nukkunut jo yli tunnin. Se on hyvää settiä.