sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Dusty tuli taloon

Pyry tykkää leikkiä ja touhuta ihan lyhyesti kerrottuna hitosti. Se ei ole kauhean passiivinen lapsi. Mutta sen leikkiminen, niinkuin kai usein 9kk ikäisillä lapsilla vielä, on usein asioiden hakkaamista, syömistä ja heittämistä. Mikään ei yleensä kiinnosta kuin hetken. Poikkeuksena kännykät ja kaukosäätimet joita voisi syödä vaikka kuinka kauan. Muuten kaikki on hetkellistä, nopeatempoista ja vaihtuvaa.

Eilen tuli kuitenkin muutos. Pyry sai lahjaksi tämän kaverin.


Dusty vei miehen välittömästi mennessään. Sitä voi työntää niinkuin taaperokärryjä, vaikkakin Pyry taluttaa sitä mieluummin niinkuin pyörää vain toisella sivulla. Mutta tämä oli yhtäkkiä kodin paras kapistus.

Eihän sitä nyt tarvi toisaalta ihmetellä. Kyseinen verme kun soittaa musiikkia, pyörittää roottoria (josta on kiva tarrata kiinni kun se pyörii), päästelee ääniä ja liikkuu työnnettäessä. Sen lisäksi iskä ja äiti on koko ajan ihan kauhuissaan kun sen kanssa juoksee ja nauraa kun sitä hakkaa. Se on kuitenkin se paras juttu, että saa huomiota.

Mutta takaisin koneeseen. Se siis on Disneyn leffaan perustuva tommonen polkumopon ääneistetty ja valoistettu versio.
Kojelaudasta löytyy nippeliä ja nappia jos joka lähtöön. On käynnistysääntä, propellinpyöritystä, moottoria, laskeutumista ja stoppia. Mutta tuo oranssi nappula ja pyöritettävä rulla on mun ihan henkilökohtaiset suosikit (pyörivän propellin lisäksi, jota on itekin kiva stopata sormilla). Nimittäin musiikit, joita kone soittaa kuulostaa joko a) Disney-elokuvan musiikeilta, b) Indiana Jonesilta c) Top Gunilta. Kyllähän niillä pärjää jo aika pitkälle.

Kone itsessään on mukavan kokoinen, Pyrylle ehkä vähän iso vielä, mutta onkin tarkoitettu yli vuoden ikäisille. Eipä haittaa kun ei siinä vielä yritä istua, vaan tyytyy ohjailemaan sivusta ja painelemaan ohjainnappuloita. Kiva pikku yksityiskohta on koneen takana oleva jarrupalkki, joka estää sitä kaatumasta taaksepäin kun työntää takakahvasta. Edessä ei sitten mitään tukea olekaan vaan kone kellahtaa hyvin kumoon kun sitä nostaa, testattu juttu.


Kaikkein makeinta koko laitteessa on kuitenkin se, että Pyry on siitä tosi kiinnostunut. Kiva nähdä, että joku lelu saa keskittymisen niin tarkaksi edes vähän pidemmäksi aikaa. Ja ettei konetta tarvitse koko ajan hakata tai heittää ja silti sen kanssa voi nauraa.

Ja se potkuri. Se on tosiaan ihan huippu. Jotain pehmeää, vähän telttapatjan tyyppistä ainetta se on. Keskellä pyörii jostain jääshowsta ja sirkuksista tutut vaihtuvat valot ja jos pistää sormet just sopivaan kohtaan niin propelli jaksaa pyöriä, mutta hakkaa sormille kivasti.

Propellit on kyllä kivoja. Muuten tämä olisi varmaan mennyt turhakkeisiin, mutta osui niin hienosti kummitädiltä lahja, että ei pysty. Toivottavasti tykkää vielä pitkään. Ainakin on, niinkuin lahjaa saadessa todettiin hyvä harjoittelulaite joululoman pitkiä lentoja varten.




0 comments: