keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tarttis suomalaisen Faktapohjaisen hyvin tuotetun Youtube-kanavan

Olen kaivannut hyviä suomalaisia Youtubekanavia jo pitkään. Mitä enemmän on seurannut politiikkaa sitä enemmän on tullut sellainen olo, että tarvittaisiin suomeen simppeli "Faktat kuntoon" -kanava. Se voisi tehdä viihteellisiä asiavideoita yleisistä asioista ja ajankohtaisista asioista. Ylen Kioski on hiukan täyttänyt tätä tyhjiötä, mutta sekin on ehkä jopa vähän kesyyntynyt viikkojen aikana. Marja Hintikka on ehdottomasti mun suosikkiohjelmiani telkkarissa ylipäänsä, mutta suomalaiset päättäjät on tällä hetkellä niin nössöjä, etteivät missään nimessä mene sinne.

Mutta siis tällasia alla olevan kaltaisia videoita kaipaisi suomalaiseen mediakenttään. 

'



Tuo viimeinen olisi hauskaa ihan vain sen takia, että niin paljon meillä naureskellaan Atlantin toisella puolella asuvien ihmisten osaamiselle vain ja ainoastaan tarkoituksellisesti leikattujen hauskojen nettivideoiden kanssa.

Joka tapauksessa Suomi kaipaa viihteellistä asiakanavaa Youtubeen, jossa olisi lyhyitä ajankohtaisia ja ideoita ja ajatuksia herättäviä pätkiä, väittelyitä, pseudotieteen debunkkauksia ja ylipäänsä faktaa. 

Ehkä jos saisi Esko Valtaojan, Marja Hintikan, Tiina-Rakel Liekin ja Tuomas Enbusken mukaan tällaiseen projektiin niin siitä voisi syntyä jotain. Twitteriin pyyntöä siis saman tien.

Kaipaan faktaa hömpän sijaan. Vaikka se fakta olisi viihteellisessä muodossa ja pienissä pätkissä se olisi silti niin siistiä kun sitä olisi.

Ja kaipaan oikeita väittelyitä Elina Lepomäen ja Arto Satosen kaltaisten ihmisten "On niin rankkaa, ettei koskaan ja kaikki on just teidän muiden syytä" -huutelun sijaan. Haluan nähdä, kun oikeasti tiukat talousalan ihmiset pistäisi nämä poliitikkotyypit syyniin osaamisestaan. Myös ne vasemmiston ja vihreiden tyypit, vaikka mua henkilökohtaisesti kansanedustajista risoo juuri nuo kaksi. Ihan ehdottomasti kanavan pitäisi toimia puolueettomasti.

Semmosta mä kaipailen. Onko innokkaita?

0 comments: