Sanat täynnä - huomenna tarina loppuun - NaNoWriMo

Sanat täynnä. Huomenna lopetetaan tarina. Onhan se hemmetin huono ja töksähtävä, mutta minkäs hittoa minä sille voin. Minä vain kirjoitin sen. 

Ekaa kertaa moneen vuoteen tässä hommassa onnistui. Se on mukavaa. Harmillista on se, että huomasi taas, ettei tästä kirjoittamisesta ikinä tule leipätyötänsä saamaan, vaikka niin on monta kertaa toivonut elämänsä aikana. Se on hemmetin tylsää. Katsotaan mikä fiilis ensi vuonna osallistuuko sitä vielä. 

 —Tiedäthän, että jos Vuodenajat Games on kaiken tämän takana niin myös sinä olet vaarassa? Max totesi Gerraralle heidän keskustelunsa lomassa.

—Ei hätää. Virallisesti saatan asua vaikka missä, mutta se olenko paikalla goonien saapuessa on eri asia. Tai jos olen niin tuskin löytäisivät minua kotoanikaan. Se on hirvittävän näköinen mesta, Gerrara vastasi virnistäen.

—Hyvä. Kunhan tämä keissi on ohi minulla on sinulle lisää tietoa Sapere Audesta ja heidän suunnitelmastaan, Max sanoi.

—Ai Crystal Spherestä? Gerrara hymyili entistä leveämmin.

—Olet itsekin taitavampi kuin kuvittelin, Max vastasi.

—Kiitos kohteliaisuudesta. Lopulta se oli vain röyhkeyttä ja uteliaisuutta. Kun tarpeeksi utelee ja urkkii ja maksaa ihmisille rahaa toisten ihmisten seuraamisesta ja vakoilusta niin asiat saattavat vain loksahtaa paikoilleen. Tosin se maksoi minulle yli neljä viidesosaa omaisuudestani Four Seasonsissa. Saa nähdä oliko se kaikki tämän arvoista. Artikkeli on kovassa vauhdissa. En olisi tosin varmaankaan ikinä saanut tätä aikaiseksi, jos en olisi saanut kaikkien pelaajien tietoja siitä kartastasi. Oli helpompaa kysellä ihmisiltä, kun pystyi osoittamaan jo jotain tietävänsä etukäteenkin, Gerrara kertoi intoa täynnä.

—Kuulostaa hyvältä. Max vastasi.

—Miten oma tutkimuksesi? Oletko saanut mitään selville? Gerrara kysyi ja Max olisi varmasti jättänyt vastaamatta kenelle tahansa muulle.

—En ole vielä ehtinyt tehdä mitään. Ensin pitää tutkia tämä murha. Sen jälkeen on aika tehdä omia tutkimuksia, Max kertoi.

Gerrara nyökkäsi ja kertoi mitä muuta oli saanut selville.

Vuodenajat Games oli jo vuosien ajan tarkkaillut ja ottanut yhteyttä huippupelaajiin, kun sille oli selvinnyt ohjelman heikkouksia, joita saatettiin käyttää tavoilla, jotka olisivat voineet olla haitallisia pelille tai tekijöille. Suurimmassa osassa tapauksista pelaajat olivat suostuneet yhteistyöhön jopa ilman korvauksia tai minkäänlaista hyötyä, koska olivat rakastaneet peliä ja sen maailmaa. Vastineeksi vaitiolosta oli tarjottu erilaisia paketteja, joihin moni oli myös kieltäytyneiden pelaajien lisäksi tarttunut. Sapere Aude oli alunperin muodostunut tällaisten pelaajien löyhästä yhteenliittymästä, kun he olivat keskustelleet Vuodenajat Gamesin tarjouksista. Seuran tarkoitus oli yksinkertaisesti etsiä ja pyrkiä toteuttamaan pienessä mittakaavassa näitä pelin heikkouksia. Pelaajat auttoivat toisiaan tekniikoidensa ja taitojensa kehittämisessä ja muodostivat erilaisia pienempiä ammattiryhmiä. Epävirallisiin sopimuksiin kuului myös tietynlaisen oppipoikajärjestelmän kehittäminen ja seuranta, jossa jokainen jäsen oli mukana. Pikkuhiljaa järjestö oli kehittynyt ja kehittänyt itsensä sellaiseen asemaan, että se olisi voinut melko helposti murskata vahvimmatkin kuningaskunnat ja armeijat omien tukijoidensa ja taitojensa ylivertaisuuden kautta. Sapere Auden soturit olivat pelaajia, jotka pystyivät voittamaan kenet tahansa kaksintaistelussa ja heidän käsityöläisensä, parantajansa ja loitsijansa olivat kehittäneet tekniikoita ja loitsuja, jota ei kukaan muu edes tuntenut pelissä. Lopulta he olivat päättäneet, ehkä kyllästyneenä Vuodenajat Gamesin jatkuviin yhteydenottoihin ja siihen, että heidän pelaamistaan pyrittiin häiritsemään tai estämään, että toteuttaisivat yhden suunnitelmansa suuremmassa mittakaavassa. Crystal Spheren oli tarkoitus olla jonkinlainen elävä linnoitus, jonka materiaalit yhdistettynä erilaisiin suojaloitsuihin ja fyysisiin suojauksiin mahdollistivat sen piilottamisen koko serveriltä. Se sulautui rakennuspaikaksi valittuun vuoreen täydellisesti ja pelin sisällä olevien työkalujen ja osin myös sattuman ja onnenkantamoisten kautta Sapere Auden jäsenet olivat pystyneet luomaan rakennelmasta sellaisen, ettei sitä voinut tutkia edes lähdekoodin kautta. He olivat käytännössä luoneet pelin sisälle kryptatun elävän tietokoneen, joka toimi linnoituksena ja asuinpaikkana Sapere Auden pelaajille, jotka halusivat paeta peliä ja jatkaa tutkimuksiaan rauhassa.

—Uskomatonta, että Vuodenajat Games on valmis menemään näin pitkälle asiassa, Max totesi keskustelun lomassa.

—Heillä on menetettävänään yli kahdensadan miljardin vuosittainen bisnes. Kyllä siinä on motivaatiota kylliksi. Toisaalta heidän firmansa maksamat verot pyörittävät esimerkiksi koko teidän Pohjoismaiden ilmaista koulutusjärjestelmää, joten firman kaatuminen olisi melkoinen shokki myös siellä, Gerrara järkeili.

—Tiedän... Enkä halua sitä, mutta murha on murha, Max pähkäili.

—Murha on murha, Gerrara toisti perässä.

Max ja Gerrara juttelivat vielä hetken ennen kuin ovelle koputettiin taas kerran. Max kiitti vielä Gerraraa kaikesta ja sanoi olevansa yhteydessä myöhemmin.

—Varoita ensi kerralla niin tiedän laittaa kasvojesi tilalle vaikkapa jonkun mallin kuvan, Gerrara virnisti.

—Yritän muistaa. Vaihtoehtoisesti yritän olla tulematta ammutuksi ja ylipäänsä pääsemään ottamaan yhteyden, Max sanoi ja sulki keskustelun.

Koputtaja oli konstaapeli, jonka nimestä Maxilla ei ollut harmainta aavistusta. Hän ei astunut edes sisälle vaan pyysi vain Maxia saapumaan kuulustelutiloihin. Jon ja Iris olivat pyytäneet häntä sinne, mutta olivat itse vielä kuulustelemassa Hildeniä.

—Kiitoksia. Tulen mahdollisimman pian, Max vastasi ja heilautti naisen pois.

Max nousi ja nappasi mukaansa yhden kipulääkkeen, jonka hän nielaisi vesilasillisen kanssa käytävän automaatista. Illalla pitäisi kokeilla miten tehokkaammat lääkkeet toimisivat, mutta se oli parasta tehdä turvallisesti kotona sängyssä. Ehkä hän jopa menisi omaan sänkyynsä nukkumaan. Vielä toistaiseksi hän ei ollut siihen yksin kyennyt. Se oli tuntunut vain kaikin tavoin väärältä.

Kuulusteluhuoneessa Jon ja Iris istuivat Hildenin kanssa vastatusten. Jokin pistävä haju iski Maxin kasvoille ja hän päätti olla kysymättä siitä. Hilden suorastaan tärisi. Max mietti mitä ihmettä etsivät olivat tehneet, että olivat saaneet miehen tuollaiseen jäniksenpoikasen ja valoissa olevan peuran välimuotoa muistuttavaan tunnetilaan. Iris käänsi katseensa hetkeksi katsoakseen pomoaan.

—Hei pomo. Hilden tässä ei oikein ymmärtänyt miksi hän on täällä, joten Jon ajatteli, että on parempi suoraan näyttää hänelle ja kertoa kaikki mitä tiedämme. Miehen vatsa ei ilmeisesti ole kovin kestävä, Iris sanoi ja osoitti lattialla olevaa oksennusta.

Max tajusi mistä haju tuli.

—Pyysittekö jotakuta hakemaan paperia? Max kysyi

—Jo hetken aikaa sitten. Valitettavasti poliiseilla on kaikenlaisia poliisin tehtäviä jatkuvasti, Iris vastasi.

—Ymmärrettävää, Max vastasi.

Pöydällä olivat auki kuvat sekä Fredrikin ruumiista ja Maxin ja Nina Lindströmin ampumahaavoista. Maxin astuminen huoneeseen kasvojensa kanssa oli varmasti vain tehnyt Hildenille entistä huonomman olon. Onneksi mies oli jo tyhjentänyt itsensä aiemmin tai hän olisi tehnyt sen viimeistään nyt. Itse asiassa hän näytti koko ajan siltä, että saattaisi silti oksentaa uudelleen.

—Onko Hilden kunnossa? Max kysyi katseltuaan miehen tärinää.

—Niin hän ainakin väitti meille. Sanoi, että haluaa kerätä hetken aikaa happea ja halusi nähdä sinut. Ei uskonut, että olit hengissä. Uutiset eivät vielä ole ehtineet näköjään edes verkkoversioihin. Ampumisestasi on kyllä paljon uutisia ja siitä, että olet sairaalassa, mutta siinä se. Kukaan ei ole kirjoittanut kunniakkaasta paluustasi poliisin vaativaan arkeen, Iris puhui nopeaan tyyliinsä.

—Oletteko kunnossa herra Hilden? Max kääntyi tähän päin. Mies suorastaan hypähti tuolissaan, kun joutui katsomaan Maxia kohti.

—Olen pahoillani kasvojeni ulkonäöstä. Ymmärrätte varmaan kuitenkin olevanne siihen osasyyllinen, miltä ne näyttävät, joten koittakaa kestää.

Hilden käänsi kasvonsa sivuun ja jatkoi tärinäänsä.

—Herra Hilden... Joakim... JOAKIM! Max huusi viimeisen nimen.

Hilden kääntyi takaisin häntä kohti ja niiskutti.

—Te halusitte tietää olenko hengissä ja olen. Olen myös yleensä ottaen äärimmäisen kohtelias ja noudatan tiettyjä muodollisuuksia, mutta juuri nyt minut on haettu tänne, koska ihminen jonka takia näytän tältä ei uskonut minun olevan hengissä. Nyt kun olen tässä te ette pysty katsomaan minua. Ymmärrän, että teistä tuntuu pahalta ja voitte fyysisesti huonosti. Se on kuitenkin täysin omaa syytänne. Ehdotan, että vastaatte etsiville kaikkiin heidän kysymyksiinsä rehellisesti ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Vain siten voitte olla varma, ettei tämä asia jää vaivaamaan teitä pidemmäksi aikaa. Vankilaan joudutte varmasti. Siitä ei ole mitään keskustelua, mutta voitte helpottaa asioita itsellenne ja meille. Me haluamme vain löytää oikean murhaajan. Sen joka antoi käskyt ja teki päätökset, Max tuijotti koko ajan suoraan Hildenin silmiin.

Lopulta Hilden sai kerättyä itsensä sen verran, että pystyi puhumaan edes hiukan.

—Minää-ä... Miinää... Minä teen vain tietoliikennettä ja teknisiä asioita. Minä tein vain mitä käskettiin, mies niiskutti.

—Ja nyt teette niin kuin etsiväni käskevät ja vastaatte siihen mitä he kysyvät. Ymmärrättekö? Max ei rikkonut katsekontaktia.

Hilden nyökkäsi ja se riitti Maxille vastaukseksi.

—Kiitoksia etsivät. Jatkakaa hyvää työtä. Minä huudan jollekulle, että tuovat teille paperia siivoamiseen, Max sanoi ja meni ovelle.

Juuri kun Max oli avaamassa ovea Hilden yskäisi ja Max kääntyi vielä katsomaan häntä.

—Anteeksi, mies sanoi ja purskahti itkuun.

Max ei voinut olla tuntematta sääliä Hildeniä kohtaan. Nuori mies, joka teki juuri sen mitä käskettiin. Toinen käski tätä ja toinen tuota. Nyt hänen elämänsä olisi suurelta osin pilalla vain niiden asioiden takia. Ei hänellä ollut edes varaa palkata hyviä tai tunnettuja asianajajia ja tässä tilanteessa Vuodenajat Games ei varmasti tukisi miestä millään tavalla. Ei varsinkaan jos joku johdosta oli sekaantunut asiaan enemmänkin. Asia, jota Max piti yhä enemmän ja enemmän mahdollisena Iriksen mainittua sen ääneen.

Niinpä hän päätti ottaa suoraan yhteyden Tukholman poliisiin.

Max vietti melkein tunnin neuvotteluissa Tukholman poliisin kanssa mahdollisuudesta hakea Altiala tai joku muu Vuodenajat Gamesin johdosta kuulusteltavaksi. Julkisuus tulisi olemaan huomattava ja suurin osa siitä ei varmastikaan tulisi olemaan positiivista. Vuodenajat Games iskisi välittömästi päälle sellaisen asianajomyllytyksen, että sen rinnalla Lampinen näyttäisi lasten hiekkalaatikolla lapiolla paukuttelevalta leikkijuristilta, jota mies tietysti Maxin silmissä oli muutenkin. Maxilla oli kuitenkin vahvoja todisteita ja lausuntoja siihen suuntaan, että Altiala oli ainakin tiennyt uhkailuista ja lahjonnasta ja lopulta hän sai sillä näkökulmalla vakuutettua virkaveljensä tekemään noudon.

Loppupäivä meni jonkinlaisessa transsissa. Uutiset Altialan hakemisesta kuuluseltavaksi murhasta olivat otsikoissa jo melkein Altialan astuessa ulos konttorin pääovista saattajiensa kanssa. Max joutui blokkaamaan puhelimestaan saapuvat puhelut, kun jokaikinen media niin Pohjoismaissa, Euroopassa kuin muualla maailmassa halusi ottaa yhteyttä poliisiin, joka oli ollut mukana ampumavälikohtauksessa, johon väitettiin liittyvän maailman arvokkaimman omaisuuden omaava nainen.

Virtanen ja Vinter olivat tietysti julistaneet tukeansa ja ehdotonta vilpittömyyttään Altialalle. Vuodenajat Games oli välittömästi ilmoittanut kaiken toiminnan jatkuvan normaalisti ja luvannut hoitaa Altialan vapaaksi täysin perättömistä syytöksistä ja skandaalimaisesta yksityishenkilön kunnianloukkauksesta. Max oli jo leimattu huomiohakuiseksi pikkukaupungin sekopääksi, joka yritti kaataa suuryrityksen ja koko Pohjoismaiden liittovaltion talouden hulluilla teorioillaan.

Sanoja 50189/50000 sivuja 142