torstai 26. marraskuuta 2015

Pissaamisesta

Välillä tulee ihan liikaa kirjoitettua politiikasta, koulutuksesta tai somejutuista. Kuitenkin ihan parhaita juttuja tulee himassa. Siksipä tänään otsikkona raflaavasti vaan yhdestä asiasta, pissaamisesta.

Pissaaminen, tai virtsaaminen kuten virallinen termi taitaa kuulua, on kyllä mainio juttu. Kreikkalaiset jo tiesivät sen olevan nautinnollinen tapahtuma.

Lapsiperheessä se saa tietysti ihan uudet ulottuvuudet. Siksipä muutamia havaintoja näinkin luonnollisesta asiasta.

  • Mikään vaippa, kesto- tai kertovaippa, merkiltänsä tai malliltansa minkämuotoinen tahansa ei kestä kolmentoista tunnin yöunia pojalla, jonka maidonkulutus lähentelee vuorokaudessa kahta litraa. 
  • Orientaatio on tärkeää. Siksi kohta kaksivuotiaan pojan on pakko päästä iskän kanssa mukaan vessaan joka kerta. Seisaaltaan pissaamisen seurantaan kuuluvat äänitehosteet OOOhhh ja OOOOOOOWWW ja sormella osoittelut.
  • Pissaaminen tapahtuu varmimmin nauraessa. Se johtuu varmaan ihan biologisista syistä. Potalla nauraminen saattaa johtaa hallitsemattomaan pissaamiseen.
  • Onnistunut pissaaminen on aina aplodien arvoinen, myös iskälle.
  • Pissaaminen on operaatio. Se vaatii sopivan ajankohdan, suunnitelman, huolellisen toteutuksen, asianmukaisen palautteen (aplodit) ja toiston. Paitsi silloin kun naurattaa.
  • Pissa voi myös synnyttää naurua. Varsinkin jos pissaa iskän päälle vaippaa vaihdettaessa. Ultimaattisen hauskaa.
  • Iskähuomio - pienen pojan pissaaminen on jotenkin paljon järkevämpää kuin pienen tytön. Kyllä toi uloke on ihan äärimmäisen kätevä.
  • Jos lapsi osoittaa haluavansa pissalle niin se kannattaa huomioida. Varsinkin jos lapsi on housuitta.
  • Yllä oleva voidaan siirtää suoraan myös koiraan, vaikka se olisi käynyt lenkillä ihan normaalisti. Ja vaikka sillä olisi jostain syystä housut.
  • Kaiken kaikkinensa pissaaminen on nykyään melkein yhtä hauskaa kuin fuksina puistossa, jos sellaista olisi tehnyt. 
Loppuun vielä skenaario, joka sattui tässä yhtenä yönä muiden perheenjäsenten nukkuessa. En tiedä miksi tavarat olivat jääneet niin kuin olivat, enkä tiedä miksi niitä ei voinut vain potkia sivuun.


Challenge accepted

0 comments: