Mihin nuori mies käyttää uutta teknologiaa? - NaNoWriMo

Aina välillä miettii miten nopeasti teknologia kehittyy. Missä vaiheessa tulee se, kun huomaa olevansa täysin välinpitämätön uusien asioiden suhteen ja luovuttaa. Siinä vaiheessa saa alkaa käyttämään termejä kuten "kotkotukset", "huuhaa" ja "meidän nuoruudessa". Onneksi on asioita, jotka eivät varmasti muutu, niin kuin se, mihin virtuaalitodellisuutta tullaan tulevaisuudessa ihan varmasti paljon käyttämään. 

—Oletko ok pomo, Iris kysyi kun Max huomasi vain tuijottavansa tyhjyyteen.

—Joo, olen. Olen yrittänyt koko päivän miettiä asioita, jotka ovat häirinneet minua ja niistä on nyt ainakin yksi saatu pois, Max vastasi, Saitte varmaankin selville mitä Fredrikin salaiset tarvikkeet olivat?

—Ainakin suurimmalta osalta, Linda vastasi nopeasti. Mikrofoni, langaton lähetin ja vastaanotin, tallentava muistikiekko, saumaan upotettu metalli oli itse asiassa erilaisia metalleja punottuna naruksi, kultaa, hopeaa, kuparia, platinaa. Voisi sanoa, että mikäli Fredrik olisi ollut keskiajalla elänyt alkemisti olisi se ollut hyvinkin erikoinen varuste. Nyt se oli Fredrikin muita tavaroita vertaillen ehkäpä hassuhko varotoimi. Tai jotain aivan muuta.

—Eli kiekot olivat vain lähettimiä ja vastaanottimia, Max oli hiukan pettynyt tähän vastaukseen.

—Ei suinkaan. Me nimittäin teimme, mitä olisi ehkä kannattanut alunperinkin tehdä ja katsoa pyyhettä hiukan tarkemmin, Lindan vastaus oli hiukan nenäkkään kuuloinen, Näppituntumassa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta ei sillä kaikkea huomaa. Lähettimet ja vastaanottimet olivat huomattavasti paremmin piilossa, ohuina levymäisinä rakenteina. Olen nähnyt sellaisia joskus kaarevissa laitteissa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tällaista teknologiaa muodossa, jossa se voidaan vaikka käytännössä rutistaa täysin kasaan.

—Läpivalaistiin se pyyhe siis pomo, Iris tarkensi heidän mystisiä näppituntumaa parempia metodejaan.

—Fredrik tykkäsi käyttää rahaa teknologiaan. Se on tullut aika selväksi. Entäs ne kiekot? Max tiesi kuulostavansa ärsyyntynemmältä, kuin mitä hänellä oli syytä, mutta viime viikkojen väsymys ja viime päivien tapahtumat vaikuttivat varmasti häneen siinä kuin keneen tahansa muuhunkin.

—Ne ovat Voyager-levyjä, mutta varsin henkilökohtaisia sellaisia.

—Voyager-levyjä? Max kysyi asiaa, vaikka osa hänen aivoistaan huusi vastausta kokonaisen mieshuutokuoron voimin. Hän ei kuitenkaan jaksanut kuunnella aivojensa nippelitieto-osiota vaan halusi rautalankamallin kaikesta, mitä hänelle puhuttiin. Muussa tapauksessa hän saattaisi huomata yhtäkkiä juoksevansa housutta pihalla ystäviensä pääsiäspupun ja Klonkun kanssa, valkotakkisten jahtaamana.

—Voyager-levyt olivat kultaisia äänilevyjä, jotka lähetettiin Voyager-luotaimen mukana avaruuteen. Äänilevyihin oli tallennettu kuvia, musiikkia, ääniä ja meidän elämästämme tuohon maailmanaikaan.

—Aivan... Niissä oli kuva meidän aurinkokunnastamme ja jonkinlainen linnunradan karttakuva ja muuta perustietoa, Max hyväksyi oman päänsä antaman täydennyksen.

—Kyllä ja paljon muuta. Onkin valitettavaa, että Avaruusoliot tulevat näkemään meidän kulttuurimme sellaisena kuin se oli minun nuoruudessani. Minulle se oli ihan hyvä nuoruus, mutta onhan se vähän nolo ajanjakso ja kulttuurin huipentuma esittää edistyneille elämänmuodoille, Linda valotti.

—Olisiko parempi, jos lähettäisimme heille nykymusiikkia ja Realitytelevisiota. Itse otan koska tahansa mieluummin riskin Beatlesin ja Rolling Stonesin kanssa, kuin Big Brotherin seitsemännen kauden kanssa, Max vastasi. Hän oli isänsä sukupolven vanki, mitä musiikkimakuun tuli. Jossain vaiheessa hänkin oli kannattanut eri vaihtoehtoja, mutta vanhemmiten hän huomasi kuuntelevansa juuri samoja kappaleita, kuin hänen kotonaan oli ensin cd-levyiltä ja sen jälkeen netin suoratoistona luukutettu.

—Älä mollaa Big Brotheria pomo. Meillä on ollut ainakin kaksi ministeriä, jotka pomppasivat kansansuosioon sieltä, Iris virnisti.

—Älä muistuta minua siitä. Hirvittävää aikaa. Ehkä meidän suurin positiivinen seuraus Pohjoismaiden yhdistymisestä oli heidän ministerikausiensa leikkaantuminen lyhyeen, Max vastasi tylysti.

—No pomo, etkö usko demokratiaan? Iris kiusasi Maxia.

—En tietenkään. Se on huono systeemi. Se on vain paras tämänhetkisistä. Mitä vikaa olisi valistuneessa monarkiassa?

—Öhm... Niin mielenkiintoista kuin keskustelumme maailmanpolitiikasta ja erilaisista hallintojärjestelmistä saattaisi ollakin, voinemme keskittyä hetkeksi taas saamiimme tietoihin, Linda katkaisi Maxin ja Iriksen nokittelun.

—Tietenkin. Kiekot olivat siis jonkinlaisia muistikiekkoja?

—Kyllä ja ei. Niitä ei voi lukea tietokoneella, mutta elektronimikroskoopin pyyhkäisyllä ne paljastavat paljon salaisuuksia. Se on oikeastaan nerokas systeemi, joskin vaatii melko kalliit materiaalit, jotteivät tiedot häviäisi pienimmänkin kolhun tai naarmun sattuessa.

—Kalleusasia on käsitelty tämän jutun yhteydessä jo monta kertaa. Sanoit, että ne ovat huomattavan henkilökohtaisia.

—Kyllä. Siellä on erilaisia muistiinpanoja, kirjeitä, valokuvia. Yksi kiekko oli ainakin satunnaisotannalla kuin jonkinlainen perhealbumi. Toisessa taas oli erilaisia suunnitelmia, käsikirjoituksen kappaleita ja pelimekaniikan perusasioita. Kolmas sisälsi yleistä tietoa lähihistoriasta. Lähinnä Four Seasonsista, Fredrikistä itsestään ja pelin kehittymisen vaiheista. Meidän pitää tutkia kiekkoja vielä huomattavasti enemmän, mutta toivottavasti tästä on jotain hyötyä.

Iris yritti lukea Maxin ilmettä, kun tämä kuunteli kiekkojen salaisuutta.

—Pomo? Näytät siltä, kuin yrittäisit olla tukehtumatta ja hyperventiloida samaan aikaan? Onko se ilmeesi ennen kuin hyppäät ilmaan ja huudat heureka vai pitääkö meidän hakea sinulle paperipussi valmiiksi?

Maxin päässä ei itse asiassa pyörinyt mikään eteenpäin. Jos joku olisi voinut visualisoida tilanteen olisi se ollut ajatuskupla, jonka sisällä työmiehet seisovat suurten rattaiden vieressä miettimässä mitä yhden rattaan välissä olevalle järjettömän suurelle kivelle pitäisi tehdä. Joku ehdottaa kiven pois vetämistä, jotta päästään taas hommiin, kun taas toinen puhuu työturvallisuudesta. Kolmas sanoo, ettei hänen työsopimuksessaan ole minkäänlaista kirjausta tällaisesta tilanteesta ja neljäs soittaa vaimolle ja kertoo myöhästyvänsä päivälliseltä, koska työt seisoo. Max itse kävi tämän samaisen visualisaation mielessänsä läpi ja totesi, että oli parempi sanoa jotain ennen kuin toiset soittaisivat ambulanssin tai hän itse unohtaisi hengittää.

—Tässä on niin paljon erikoisuuksia, etten tiedä mistä pitäisi lähteä. Pystyttekö laittamaan kiekot jonkun tutkijan harteille? Kuinka kauan menee ennen kuin voimme saada kaiken mahdollisen tiedon irti.

—Päiviä, viikkoja, kuukausia ellemme löydä jotain tapaa koota tieto nopeammin kuin tällä hetkellä teemme. Kiekkoihin on tallennettu enemmän tavaraa kuin tavalliseen muistikiekkoon ja sitä ei ole koodattu millään ohjelmalla, joka voisi avata kaiken kerralla. Sen sijaan joudumme kuvaamaan kiekon kohta kohdalta. Voi olla, että jossain on olemassa tekniikka tai laite, joka on erityisesti suunniteltu tämänlaisen tallennuskeinon lukemiseen, mutta minä en ainakaan heti osaa sanoa, missä tai miten sellaisen saisi meille, Linda selosti.

—Selvä. Laita joku selvittämään asiaa ja sillä välin yksi tai kaksi tutkijaa kuvaamaan juuri sillä hitaalla tavalla. Olemme tilanteessa, jossa tarvitsemme aivan jokaisen pienenkin avun, koska jos olemme täysin rehellisiä, ei meillä ole oikeasti vielä minkäänlaista pienintäkään aavistusta siitä, miksi Fredrik Nørup murhattiin. Ennen kuin saamme sen selville emme todennäköisesti myöskään voi löytää syyllistä.

—Kerron miten asia etenee, Linda totesi ja lähti töihinsä.

Iris katseli Maxin pohdintaa taas hetken ennen kuin avasi suunsa.

—Mitä et kerro meille pomo? Kysymys oli suora ja Max ei tiennyt miten siihen olisi vastannut.

—Olen keskustellut nyt Milla Altialan ja erään tietolähteen, Juan Alberto Gerraran kanssa ja heidän käsityksensä Fredrikistä, surmasta ja Four Seasonsin pelistä ovat kovinkin erilaiset. En tiedä miksi sillä olisi mitään merkitystä.

—Haluatko kertoa tarkemmin? Iris jatkoi.

Max kertoi yleisluontoisesti keskusteluistaan Altialan ja Gerraran kanssa. Hän kertoi miten Gerrara oli saanut tietonsa ja Altialan lähettämästä tietomäärästä koskien Gerraraa.

—Hetkinen... Pomo sanotko sen turvallisuusyhtiön nimen? Iris keskeytti tarinan tässä kohtaa.

—Odota, kaivan sen esiin tiedostoista, jotka Gerrara lähetti, Max sanoi ja kaivoi sekä turvallisuuspalveluja tarjoavan yrityksen nimen että Gerraran kontaktin tiedot, Tässä se on, Holmberg Securities. Laitan kaikki tiedostot sinulle. Altialan lähettämät tiedot laitan tutkinnan omaan kansioon kohta, Max laittoi Irikselle nämä kaksi tiedostoa ja myös tallenteen, jonka Gerrara oli lähettänyt murhaa koskeneesta puhelusta.

—Tässä ei ole mitään järkeä. Holmberg on iso firma ja sillä on suora, turvattu yhteys meille. En tiennyt, että he tekevät noin korkean profiilin suojelua ja seurantaa, mutta se ettei firma ole lähettänyt tietoa eteenpäin on erittäin epäilyttävää. Olen itse työskennellyt heillä päivystäjänä ennen kuin lähdin poliisikouluun ja tiedän miten hommat toimivat. Kaikki on automatisoitua. Inhimillisen virheen mahdollisuus on lähes olematon, Iris selitti asiaa nopeasti ja kiihtyneesti.

—Virheellä tarkoitat varmaankin tahatonta virhettä, Max selvensi Iriksen ajatuksenjuoksua.

—Niinpä. Tämä on ensimmäinen selkeä johtolanka. Joko murhaajilla oli apulainen Holmbergilla tai joku heistä on Holmbergillä. Tietysti jonkinlainen tietojärjestelmämurto voisi myös olla mahdollinen, mutta turvallisuuspalveluyhtiöiden tietoturva on huippuluokkaa.

—Holmbergilla ei varmaankaan ole pääkonttori Mattbyssä, Max kysäisi.

—Ei, Iris sanoi ja tarkisti asiaa. Lähin päivystysasema, joka on yhteistyössä meidän kanssamme on Haderslevissa. Jos murha on tosiaan tullut heidän tietoonsa niin se on tullut sinne. Otanko heihin yhteyttä.

—Älä. Jos Gerraran kontakti on jollain tavalla mukana tässä en halua varoittaa häntä turhaan etukäteen. Ota Jon mukaasi ja selvittäkää missä asemassa kontakti on Holmbergillä. Jos hän on päivystäjä tai jonkinlainen tietoliikenteen kanssa tekemisissä oleva henkilö, selvittäkää esimiehiltä osoite ja tarvittavat tiedot ja hakekaa mies kuulusteltavaksi. Jos hän on esimiehenä tai johtotehtävissä paukauttakaa suoraan sinne, missä hän sattuu sillä hetkellä olemaan ja napatkaa mukaan. Mitä julkisempi tilanne sen parempi. Saithan Gerraran tiedot kontaktiisi jo?

—Sain. Luemme ne ja Altialan tekstit matkalla. Hadersleviin ajaa parissa tunnissa, joten ehtinemme illaksi kotiin. Otan samalla yhteyttä paikalliseen poliisiin, jos heillä on jo tietoa tästä kontaktista. Ainakin saamme kotiosoitteen sitä kautta, olettaen, että mies on antanut Gerraralle oikeat tiedot. Jos näin ei ole niin teemme vanhaa kunnon poliisityötä Magnumin ja Shieldin tyyliin, Iris virnisti taas.

—Pitäisin parempana vaikka NYPD Bluen tapoja tai Chiklisin rooleista Tony Scali olisi parempi kuin Möykky ja Mackey, Max heitti kehiin omat viittauksensa.

—Katsotaan mihin pystymme pomo, Iris sanoi hymyillen ja lähti hakemaan Jonia.

Max jäi hetkeksi tyhjään toimistoon ja päätti sen jälkeen lähteä ottamaan aiemman ajatuksensa pohjalta valokuvan. Hän heitti takin olkapäänsä yli ja asteli ulos käytävään. Häntä ajoi jonkinlainen punainen lanka, josta kaikesta yrittämisestä huolimatta, hän ei vain saanut kiinni. Kun tämä jatkuvasti vain muutaman sentin hänen hyppysistään ja muutaman pienen palan verran kokonaiskuvasta oleva ajatus saisi muodon, Max voisi löytää motiivin. Nyt näytti siltä, että motiivin jälkeen olisi ainakin helppo alkaa rajaamaan ihmisiä, jotka Fredrikin voisivat haluta hengiltä. Valitettavasti motiiveja oli vielä yhtä paljon kuin järkeviä ehdotuksia tai hulluja salaliittoteorioita yhteensä.

Max organisoi kaksi palaveria ja vastasi muutamaan viestiin matkalla Fredrikin talolle. Nykyteknologia oli mahdollistanut toimistotehtävien tekemisen äänikomennoilla missä tahansa päin maailmaa. Se oli Maxin luonteelle sopien nykyajan ylivoimaisesti paras edistysaskel hänen omassa työssään. Jos hänen olisi pitänyt vielä nykyäänkin kirjata kaikki paperille tai exceltaulukkoon, olisi hän ollut lepotilassa jo pidemmän aikaa aivojen kokeman piippauksen jälkeen. Hänellä oli myös aikaa miettiä, kuinka paljon hän voisi päällikkönä lopulta tehdä tutkivaa työtä, kun aika menisi eteenpäin. Varsinkin, jos Mattbyn kasvu jatkuisi samanlaisena, kuin se oli ollut. Jossain vaiheessa hänen olisi pakko astua pois kentältä kokonaan, myös tällaisten tapausten kohdalla ja sen sijaan istua virkapuku päällänsä kaupunginhallituksen kokouksissa puolustamassa järjestyspoliisiensa yölisiä ja ylimääräisiä koulutus- ja liikuntamahdollisuuksia. Suurin jännitys ja toiminta tulisi haaveilusta syöttää virkamiehille heidän omat silmälasinsa budjettileikkausesityspapereiden kastikkeella.

Talolle saapuessa Max huomasi, että päivystys oli jo lopetettu. Linda oli varmaankin saanut kaiken tarpeellisen ja välttämättömän hoidettua asemalle tutkittavaksi. Talon ovet oli turvalukittu ja sen ympärille oli yhä vedetty sinivalkoinen muovinen huomionaru, joka nyt lievässä tuulessa ratisi ja kahisi Maxin kävellessä pihaa kohti. Hän asteli suoraan pihatielle, jossa hänen aiemmin ihailemansa mosaiikki loisti auringossa. Max nappasi kännykkänsä ja otti mosaiikista useamman kuvan, yrittäen saada yhden sellaisen, jossa olisi näkynyt kartta kokonaisena. Kun tämä ei onnistunut tarkasti, jakoi Max kartan neljään suurin piirtein yhtä suureen osaan, jotka sitten kuvasi tarkemmin. Hän oli jo nyt täysin varma, että Gerrara nauraisi hänet kuvainnollisesti pihalle keskustelusta, kun hän ottaisi tähän yhteyttä, mutta yrittänyttä ei laitettu, kuten vanha sanonta kuului. Yrittänyttä saatettiin lyödä, pilkata, erottaa tai tälle saatettiin naureskella vuosikaudet lounas- ja kahvipöydissä, mutta laitettu ei.

Kuvat otettuaan Max istahti takaisin autoonsa. Hän mietti olisiko ottanut Gerraraan vasta myöhemmin yhteyttä, kuten oli sanonut, mutta päätti kuitenkin soittaa tälle saman tien autosta. Gerrara vastasi, tällä kertaa välittömästi yhteyden hälytettyä. Mies haistoi selvästi skuupin ja sen takana olevan rahan, silloinkin kun lähde itse ei ollut vielä lainkaan varma, että skuuppia oli edes olemassa.

—Teillä ei kestänyt kauaa. En edes ehtinyt vielä nukkumaan, Gerrara vastasi hiukan puuskuttaen. Miehen silmät seisoivat hiukan päässä. Max oli selvästi keskeyttänyt hänen VR-vierailunsa ja hän ei ollut halunnut siirtää yhteyttä sinne, vaikka se oli aivan tavallista. Todennäköisesti hän pelkäsi, että Max olisi välittömästi jotenkin selvittänyt missä Gerrara oli pelimaailmassa, jos hän ylipäänsä oli Four Seasonsissa. Toinen vaihtoehto oli Gerraraa katsoessa huomattavasti arkisempi kaikkialla maailmassa nuorten miesten suosima virtuaalitodellisuuden käyttötapa.

—Hyvää iltaa teillekin herra Gerrara, Max vastasi kohteliaasti yrittäen olla hymyilemättä omalle päätelmälleen.

Sanoja 33513/33333 Ekaa kertaa jopa muutamalla sadalla yli tavoitteen. Ja huomisen kirjoitukset on jo päässä.