Last Raid on Citadel Sphere - NaNoWriMo novelli ~ Minä, Isä

Vaikka otsikko onkin vielä toistaiseksi englanniksi on itse kirjoitus tänä vuonna suomeksi. Yleensä olen kirjoittanut tarinat englanniksi ihan siitä syystä, että NaNoWriMon sääntöjen mukaan artikkelit lasketaan sanoiksi ja se helpottaa kirjoittamista ihan älyttömän paljon. Tänä vuonna kuitenkin päätin kirjoittaa suomeksi vaihtelun vuoksi.

Tässäpä siis ensimmäinen teksti lähitulevaisuuteen sijoittuvasta dekkarista Last Raid on Citadel Sphere. En pystynyt kirjoittamaan kuitenkaan ihan täysin täysin perinteistä dekkaria. Jotain piti vähän muokata, mutta ei tämä kauheasti scifin puolelle tule menemään. Kunhan vähän muuttelin maailman tilaa.

Max istahti raskaasti tuolillensa. Vanha nahka narahti farkkujen alla ja tuoli pyörähti laiskasti kohti avointa ikkunaa, jonka läpi iltapäivän aurinko paistoi tyhjälle työpöydälle. Ensimmäinen työpäivä Skandeihin paluun jälkeen ei todellakaan ollut alkanut hyvin. Ensin hän oli saanut haukut entiseltä esimieheltään Mikko Nordströmiltä, sen jälkeen nykyiseltä Johan Loebilta. Kumpikin oli häntä ainakin kaksikymmentä vuotta vanhempi, mutta siihen miesten erot (hänen haukkumisensa lisäksi) loppuivatkin. Toinen oli katkera entinen kenttämies ja toinen liian innokas virastorotta. Nordström oli haukkunut kaikkea Maxissa ulkomuodosta ja henkilöhistoriasta lähtien aina hänen kolmivuotiseen komennukseensa Yhdysvalloissa. Ilmeisesti Nordström ei koskaan oikein ollut päässyt yli tästä ”rintamakarkuruudesta ja kansainvälisten isokenkäisten lempilapsen näyttelemisestä”, kuten hän asian oli Maxille ilmaissut. Toki Nordströmin kielenkäyttö oli ollut huomattavasti ilmeikkäämpää ja rikkaampaa, joskin verrattavissa vain vihaiseen teini-ikäiseen, jolta on juuri kielletty sekä VR, että kotoa poistuminen.

Loeb puolestaan oli toivottanut hänet suoraan alimpaan helvettiin, koska ilmeisesti Max oli miehen mielessä jonkinlainen jumalan asettama rangaistus miehen viimeisille työvuosille. Hän oli selkeästi saanut riittävästi infoa Maxista Nordströmiltä tai muilta Tukholman ihmisiltä, joiden kanssa Max ei juuri koskaan ollut löytänyt yhteistä säveltä. Toki hänellä oli yhä paljonkin ystäviä pääkaupungin suunnalla, mutta valitettavasti esimiehet eivät siellä näihin kuuluneet.

Lopulta hänet oli ohjattu tutustumaan omiin alaisiinsa, jotka olivat suurin toki innokkaita palvelemaan ja suojelemaan, mutta eivät juuri muuta. Eivät he varmasti huonoja poliiseja olleet. Ei siitä ollut kysymys. Max oli vain tottunut asioiden toimivan eri tavalla viimeisen kolmen vuoden aikana.

Kolme vuotta sitten Max oli saanut mahdollisuuden lähteä kouluttamaan poliiseja Yhdysvaltoihin osana Skandien yhteistyöfoorumia maailman muiden liittovaltiopoliisien kanssa. Hän oli tarttunut mahdollisuuteen välittömästi, koska se oli tarkoittanut mahdollisuutta päästä hetkeksi pois Ruotsin ja Tukholman ahtaista ympyröistä. Ei hänellä mitään kotimaatansa vastaan ollut, mutta Max oli aina ollut ihminen, joka kaipasi jonkinlaista jännitystä elämäänsä. Valitettavasti edes Pohjoismaiden suurimman kaupungin rikosetsivän työ ei ollut niin hohdokasta, kuin pieni poika oli kuvitellut katsellessaan 2000-luvun alun poliisisarjoja ja lukiessaan ulkolaisia ja kotimaansa kuuluisia dekkareita. Siitä ajasta Tukholma oli vielä kovasti rauhoittunut, vaikka maailman tilanne olikin muuttunut radikaalisti.

Euroopan unionin nopea hajoaminen 2020-luvun taitteessa oli muuttanut koko maailmaa niin nopeasti, etteivät suurvallat oikeastaan edes ehtineet mukaan muutokseen. EU:n ja euron loppumisen myötä syntyi pieniä valtioiden välisiä yhteistyösopimuksia, joista useampikin oli johtanut pieniin liittovaltioihin. Ensimmäisenä tällaiseen olivat päätyneet pohjoismaat, joista erityisesti Suomi oli joutunut kovaan Venäjän painostukseen, kun sen pienimmätkin turvallisuuden takeet osana EU:ta olivat poistuneet. Ruotsi ja muut pohjoismaat eivät olleet läheskään yhtä innokkaita tähän, kunnes Norjan öljykriisi ja Ruotsin ja Tanskan ongelmat EU:n sisämarkkinoiden hajottua pakottivat kaikki pohjoismaat miettimään asemiaan uudelleen. Suomi ja Ruotsi olivat ensimmäiset puolustus- ja valtioliiton allekirjoittaneet 2020, johon liittyivät nopeasti myös Tanska ja Norja. Islanti liittyi yhdessä vain vuotta aiemmin itsenäistyneen Grönlannin kanssa liittovaltioon 2022. Baltian valtiot Viro, Latvia ja Liettua perustivat yhteisen liittovaltion Puolan kanssa ja allekirjoittivat yhteisen Itämerisopimuksen Pohjoismaiden liittovaltion kanssa 2023. Samana vuonna Espanja, Andorra, Portugali, Italia, Malta ja Slovenia allekirjoittivat yhteisen perustuslain ja järjestelivät maiden parlamentit yhteiseksi liittovaltion edustajistoksi.

USA oli yhä olemassa, mutta sen rakenne oli muuttunut merkittävästi Yhdysvalloissa tapahtuneen itsenäistymisaallon seurauksena, jossa sekä Texas, New Mexico ja Kalifornia olivat kaikki Euroopan yhdistymisten vastaisesti julistautuneet itsenäisiksi osavaltioiksi. Alabama, Louisiana, Etelä-Carolina Missisippi ja Georgia olivat puolestaan irtautuneet liittovaltiosta Konfederaatioksi. Tämä oli aiheuttanut Yhdysvaltojen sotilasvoimien miehittävän suuria osia Etelä-Carolinan ja Georgian rannikkoalueista varmistaakseen yhteyden Floridaan. Lopulta uusi Konfederaatti ja Yhdysvallat olivat sopineet maa-alueiden vaihdosta Itärannikolta Yhdysvalloille ja uusi Konfederaatti oli saanut puolestaan Floridan pohjoisrannikkoa ja osia Arkansasin ja Tenneseen osavaltioista. Myöhemmin Oklahoma ja Arkansas olivat eronneet ja liittyneet uuteen Konfederaattiin, jonka kanssa myös Texas oli sopinut liittouman. New Mexico sen sijaan oli edelleen suhteellisen neutraali Yhdysvaltojen ja Konfederaatin välillä, vaikka kahden liittovaltion suhteet olivat kovasti vaihtelevaiset. Kalifornia oli jo väläytellyt paluuta Yhdysvaltoihin sen muutettua politiikkaansa huomattavasti valtiojohtoisemmaksi ja lähemmäs Eurooppalaisia vanhoja kansallisvaltioita.

Vain Venäjä ja Kiina vaikuttivat olleen lähes immuuneja maailman myllerrykseen. Osin siksi, että ne olivat selkeästi varustautuneempia sisäiseen turbulenssiin kuin Eurooppa ja Yhdysvallat. Venäjä oli nopeasti miehittänyt entisiä alueitaan ja olipa se yrittänyt napata paloja Suomesta ja Baltian maistakin pahimpien kriisien ollessa käynnissä. Nämä miehitysyritykset kuitenkin epäonnistuivat lähinnä Venäjän oman heikon organisointikyvyn takia eivätkä kohteena olleiden maiden puolustuskyvyn ansiosta.

Venäjän Baltian miehitysyritys oli kuitenkin paljastanut sen, että NATO ei täysimääräisesti kaikkien jäseniensä kanssa asettunut ehdottomaan puolustusrintamaan. Tässä syynä olivat jäsenmaiden omat kansalliset ongelmat, mutta se paljasti NATO:n voimattomuuden sekavassa tilanteessa. Yhdysvaltojen pelote kuitenkin oli suuri tekijä Baltian maiden puolustuksessa 2022 kriisin aikana. Pian tämän jälkeen NATO hajosi sellaisena järjestönä, kuin se oli aiemmin tunnettu ja monet sen entiset jäsenet perustivat yhteisen uuden tiiviimmän puolustus- ja talousliiton. Merkittävimpinä jäseninä tässä liitossa olivat Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Iso-Britannia irtautui sekä kaikesta Euroopan sisäisestä yhteistyöstä, että uudesta liittoumasta ja oli sulkenut rajansa muulta kuin kaupalta ja rajoitetulta turismilta usean vuoden ajan. Vasta 2024 se alkoi taas avata rajojansa ihmisten liikkumiselle ja tavaran vapaammalle kululle.

Tämän kaiken keskellä oli Max Bergfalk kasvanut ja kouluttautunut poliisiksi. Hänen lapsuusaikansa äärimmäisen turvallinen ja rauhallinen Eurooppa oli yhtäkkiä muuttunut pelottavaksi ja rauhattomaksi. Ruotsissa ja Tukholmassa se ei kuitenkaan ollut näkynyt. Maailman kriisit olivat hioneet jotain ihmeellistä esiin ruotsalaisissa ja myöhemmin pohjoismaalaisissa. He olivat puhaltaneet yhteen hiileen ja monissa muissa Euroopan suurkaupungeissa nähdyt mellakat ja ongelmat olivat käytännössä olemattomia pohjoisen perukoilla. Siksipä nuoren Maxin poliisityö ei myöskään ollut vastannut niitä samoja ajatuksia, joita pienellä koululaisella oli kehittynyt Larssonin, Gerritsenin, Keplerin ja muiden jännityksen mestareiden näppäimistöjen välittämien tarinoiden myötä.

Max oli toiminut ensin järjestys- ja liikennepoliisina, kunnes oli saanut mahdollisuuden siirtyä rikospoliisin puolelle Suomeen. Siellä hän oli Espoossa toimiessaan erikoistunut nettirikoksiin ja organisoituun internetissä tapahtuvaan propagandaan ja rikoksiin yllyttämiseen. Suomessa ollessaan hän oli myös tavannut entisen pomonsa Mikko Nordströmin, joka oli alun perin nähnyt Maxissa vain hänen ruotsalaisuutensa ja heikon kyvyn ymmärtää tai puhua suomea. Myöhemmin Nordströmin Maxissa inhoamiin asioihin oli lisätty niin paljon eri asioita, että niillä olisi helposti täyttänyt heidän yhteisen toimitilansa pienet huoneet ja käytävät. Valitettavasti Max ei ollut koskaan oppinut luovuttamaan, vaan oli pyrkinyt parhaansa mukaan olemaan paras mahdollinen poliisi siinä työssä, joka hänelle oli määrätty. Vaikka se olisi hänen omasta mielestänsä ollut turhauttavaa, raivostuttavaa tai kiusalla hänelle määrätty. Nordströmin mielestä tämä luonnollisesti oli heikkoutta ja jääräpäisyyttä ja lisättiin punaisella tussilla kuvainnolliseen seinäkirjoitukseen, jossa olivat kaikki muutkin huonot ominaisuudet. Näitä olivat mm. liiallinen täsmällisyys, myöhästely, aamu-unisuus, pikkutarkkuus, löysäily, liiallinen ystävällisyys siviilien kanssa, turhantärkeä poliisin rooli jne. Nordströmiä ei haitannut inhoamisensa ristiriitaisuudet. Max oli heidän laitoksensa syntipukki ja kykeni elämään asian kanssa. Ainakin se takasi hänen kollegoilleen työrauhan, josta moni aiemmin Nordströmin terrorin kohteena ollut oli joko salaa tai avoimesti kiitollinen.

Lopulta Max oli kuitenkin alkanut väsyä ja hän oli enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsinyt uusia koulutuksia, sijoituspaikkoja tai siirtoja Suomen sisällä. Pohjoismainen uusi liittovaltio oli tuolloin aktiivisesti sitonut uusi suhteita kutistuneeseen Yhdysvaltoihin ja muihin uusiin liittovaltioihin. Osana tätä oli pohjoismaista poliisimallia, joka oli huomattavasti rauhallisempi, asiakaslähtöisempi (termi, jota Max oli aina salaa naureskellut) ja maltillisempi kuin monien kanssavaltioidensa poliisivoimat, lähdetty viemään malliksi moneen paikkaan. Yhtenä näistä oli Yhdysvallat, joka halusi muokata uudesta valtiostaan huomattavasti lähempänä Eurooppalaista sosiaalidemokratiaa olevan liittovaltion. Monet osavaltiot vastustivat tätä edelleen, mutta suuri osa erityisesti vanhasta republikaanijohdosta oli jo muuttanut uuden Konfederaatin puolelle ja demokraattien Yhdysvaltojen näkökannasta äärivasemmistolainen (joka vastasi lähinnä pohjoismaista oikeistoa) osa oli saanut yhä enemmän valtaa. Max oli tarttunut tilaisuuteen ja hänet oli hyväksytty kolmen vuoden komennukselle Yhdysvaltoihin kouluttamaan poliiseja pohjoismaisen mallin mukaiseen työskentelyyn.

Kolme vuotta Yhdysvalloissa oli avannut Maxin silmiä melko karulla tavalla. Hän ei ollut koskaan työssään joutunut edes vetämään asettaan esiin, mutta New Jerseyssä, jossa hänen koulutusosastonsa sijaitsi, oli suurin osa poliiseista vähintään kerran ollut aseellisessa yhteenotossa. Lisäksi koko itärannikko oli kärsinyt valtavasti mahtavan valtion osittaisesta hajoamisesta. Erilaiset mellakat ja ryhmittymien väliset konfliktit, sekä järjestäytyneen rikollisuuden aggressiivinen toiminta olivat luoneet New Yorkin osavaltiosta useammaksi vuodeksi alueen, jossa normaali arkipäivä saattoi tarkoittaa väkivaltaisen rikoksen uhriksi joutumista. Moni ennen vauras asuinalue oli joko tyhjentynyt tai sitä vartioivat palkatut aseelliset vartijat, jotka eivät pelänneet käyttää tappavaa voimaa. Tämä kaikki oli yllättänyt Maxin, joka oli toki seurannut uutisia, mutta ei voinut käsittää oman elämänsä perusteella tällaista maailmaa tai poliisin voimattomuutta. Hänestä oli täysin käsittämätöntä, että maassa, jossa kuka tahansa saattoi kuljettaa rynnäkkökivääriä autonsa takakontissa, pyrittiin kouluttamaan poliiseja kohtaamaan ihmiset yksilöinä ja toimimaan ilman voimankäyttöä mahdollisimman pitkään. Hän olisi itse todennäköisesti joutunut ampumavälikohtauksiin viikoittain, jos olisi joutunut tekemään partiointitehtäviä koulutettaviensa kanssa. Tästä johtuen hän ei myöskään voinut ihmetellä sitä asennetta, joka monella poliisilla oli hänen koulutuksiaan kohtaan. He pitivät niitä ajanhaaskuuna ja sama ajatus kävi myös Maxin päässä monta kertaa kolmen vuoden aikana.

Monta hyvääkin asiaa toki tapahtui tuon komennuksen aikana. Max sai itse taktisen koulutuksen ja huomattavasti koulutusta omien erikoisalojensa ammattilaisilta. Yhdysvalloissa verkkorikosten tutkinta ja poliisitoimi oli valovuosia edellä pohjoismaita. Osin tämä toki johtui skandinaavien ajattelutavasta, jossa omia kansalaisia ei automaattisesti epäilty rikollisiksi ja aktiivisesti kategorisoitu esimerkiksi heidän luottokortti- tai verkkokäyttäytymisensä perusteella. Yhdysvalloissa nämä olivat molemmat täysin normaaleja menettelytapoja ja itse asiassa verkkovalvontaa ja henkilösuojaa oli molempia kovennettu valtion hyväksi Konfederaatin muodostuttua.

Tärkein asia oli kuitenkin varmasti Alisan tapaaminen. Alisa oli New Yorkin yliopiston käyttäytymistieteiden professori. Hän oli ollut luennoimassa yhdessä Maxin kanssa eräässä seminaarissa, jossa oli käsitelty ihmisen psyykettä ja käyttäytymistä kriisi- tai konfliktitilanteissa. Olisi liioiteltua väittää, että rakkaus oli syntynyt ensisilmäyksellä, mutta Maxin puolelta kiinnostus oli herännyt jo hänen katsottuaan Alisan saapumista luentotilaan. Tyylikäs nuori nainen oli hurmannut välittömyydellään ja aidolla kiinnostuksellaan. Hän oli kohteliaasti ja kärsivällisesti vastannut kaikkiin kysymyksiin ja vastaväitteisiin, joita ennen seminaaria, sen aikana ja sen jälkeen oli esitetty. Kaikki hänessä viesti asiantuntevuutta, mutta myös empatiaa ja ymmärrystä. Hän olisi ollut huomattavasti itselleen ominaisemmassa maailmassa, jos olisi saanut toimia professorina ennen maailman ja Yhdysvaltojen suistumista raiteiltaan, mutta oli selvästi sopeutunut nykytilanteeseen huomattavasti paremmin kuin moni muu. Hänen aiheensa oli ollut ihmisen vaistonvaraisuus ja motivaatiot erilaisissa kriisitilanteissa. Vertaaminen ihmisen toimintaa eläimen vaistoihin älyn ja järjellisen valinnan sijaan oli luonnollisesti herättänyt noin kahdessa sadassa paikalla olleessa poliisissa aktiivista keskustelua. Max oli kuitenkin hämmästynyt miten Alisa oli rauhallisesti ja ammattimaisesti jakanut vastaväitteet ja huutelut pieniin osiin, purkanut ne poliisien itsensä edessä ja sen jälkeen yksi osa kerrallaan heittänyt heidän ennakkoluulonsa ja asenteensa roskakoriin. Kaiken tämän hän oli onnistunut tekemään huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin mitä Max oli itse joutunut käyttämään omassa osiossaan ja sitä seuraavassa keskustelussa. Itse asiassa hän oli huomannut Alisan useamman kerran hymyilevän ilkikurisesti kun Max oli yrittänyt selittää salilliselle kenttätyöntekijöitä sitä, miksi aseen vetäminen itse asiassa heikensi heidän mahdollisuuksiaan selvitä kohtaamisesta aseistetun epäillyn kanssa. Tämä oli ollut erityisen vaikeaa, kun otti huomioon, että Max itse oli tuona päivänä epäillyt pohjoismaista mallia itsekin luettuaan edellisiltana pohjoismaiden yleisradion nettisivuilta, kuinka poliisi oli Norjan Bergenissä joutunut tulilinjalle humalaisen kalastajan löydettyä entisen vaimonsa treffeiltä miehen entisen kollegan kanssa. Kahakan seurauksena kaksi poliisia oli saanut vammoja, mutta kukaan ei onneksi ollut kuollut. Max ei silti voinut olla ajattelematta, että mies olisi saatu huomattavasti helpommin ja turvallisemmin taltutettua, jos poliisi olisi toiminut kuten Yhdysvalloissa.

sanamäärä 1745/1667

(ensimmäinen kirjoitetut sanat, toinen tavoitemäärä päivän lopussa)

kirjoitan varmaan tänään vielä lisää, mutta kun pääsi tavoitteen yli niin voi hyvällä mielellä postata ekan päivän setin.