Kaksi päivää jäljellä ja loppu lähestyy - NaNoWriMo

Näin se menee eteenpäin. Hittoako sitä tuli kirjoitettua, mutta tuli kuitenkin. Olisi ajan voinut huonomminkin käyttää, vaikken mitään sellaista keksikään miten. 

 —Sapere Aude, Max toisti nimeä melkein kuiskaamalla.

—Osa pelaajista ei kuitenkaan suostunut luopumaan ajatuksestaan. He käyttivät omaa peliämme meitä vastaan. He halusivat luoda oman valtakuntansa meidän luomukseemme ja sulkea meidät ulos. He halusivat ottaa vallan.

—Ja siksi te tapoitte heitä, Max sanoi.

—En tiennyt, että Fredrik tapettaisiin. Sanoin sen jo. Luulin, että miehet kävisivät tekemässä jotain uhkailuja tai mukiloisivat häntä tai hajoittaisivat miehen laitteet tai pakottaisivat hänet poistamaan pelihahmonsa tai jotain muuta. En tiennyt, että he tappaisivat hänet.

Max olisi halunnut enemmän kuin mitään muuta sillä hetkellä hypätä pöydän yli ja napata Kingiä rinnuksista kiinni, nostaa tämän seinälle ja kuulustella häneltä miten he järjestivät Alisan kuoleman? Miten Alisankin kohdalla oli varmaankin tapahtunut vain jonkinlainen vahinko. Kuinka häntäkin oli ollut vain tarkoitus hiukan pelotella. Vain pelko siitä, että mies ei joutuisi hänen takiaan tilille sai Maxin pysymään paikallaan.

—Mutta olette uhkailleet ja tehneet muita laittomia toimia myös muille Sapere Auden jäsenille ja te olette valmis todistamaan myös näistä, Max onnistui sanomaan.

Jos Lampinen olisi ollut niin hyvä kuin hänen julkisuusarvonsa antoi ymmärtää olisi hän tässä kohtaa jo nähnyt kuinka likellä Max oli täydellistä murtumista. Onneksi mies oli edelleen oman harmituksensa ja närkästyksensä vallassa.

—Kyllä. Kerron kaiken, King sanoi.

—Kiitoksia herra King. Meillä ei liene tässä kohtaa jäljellä kuin yksi kysymys. Kuka antoi käskyn palkata murhaajat?

—En tiedä, King sanoi ja kuulosti siltä, että puhui totta.

—Te siis teitte päätöksen itse, muuten en voi ymmärtää tällaista mahdollisuutta, Max selitti tilannetta.

—Ei. Tai en minä tehnyt päätöstä kenenkään surmasta. Meillä on hierarkia. Hierarkian kautta voin saada tehtäviä. Tehtäväni oli saada Sapere Aude lopettamaan toimintansa. Sain valtuudet käyttää kaikkia yhtiön resursseja. En halunnut heidän tappavan ketään.

Max kirosi mielessään. Jos King oli toiminut epämääräisen lauselman tai säkhöpostikeskustelun, muistion tai lappusen perusteella ei hänellä olisi mitään mahdollisuutta saada Vuodenajat Gamesin päättäjiä vastuuseen.

—Mutta en määrännyt ketään tapettavaksi, King selitti edelleen, Järjestin tapaamisen ja selostin tilanteen. En määrännyt ketään tapettavaksi.

—Minkä tapaamisen? Max töksäytti.

King tajusi puhuneensa liikaa ja hiljeni. Max tuijotti miestä suoraan silmiin, mutta tämä vain käänsi katseensa pois.

—Haluan odottaa syyttäjää, hän sanoi hiljaa.

—Selvä herra King. Kiitoksia. Teitte oikein, Max totesi ja nousi ylös.

—Me olemme varmasti yhteyksissä oikeusistuimeen ja esimiehiinne, Lampinen mutisi Maxin poistuessa.

—Olkaa yhteyksissä vaikka englannin kuningattareen. Asiakkaanne teki parhaan mahdollisen päätöksen. Onneksi sillä te ette olisi häntä voinut oikeudessa suojella, Max sanoi ja poistui käytävään.

Jon ja Iris odottivat hänen huoneensa ovella. Max ohjasi heidät kohteliaasti sisään. Kun Iris ja Jon istuutuivat alas Max meni ikkunan luo. Sää oli taas kaunis ja auringonpaiste niin kirkas, että Maxin silmiä kirvelsi. Hän sääti kaihtimia ja kääntyi ympäri.

—No... tiedämme Kingin olevan murhan takana, vaikka hän ei kaikkea myöntänytkään.

Jon ja Iris nyökkäsivät. He kertasivat tähänastiset tiedot ja Kingin kuulustelujen hyödyt. Autokauppias oli tosiaankin kuljettanut kaksi ranskalaista rikollista Fredrikin talon luokse ja sieltä pois. Hän oli paljastanut myös kuljettaneensa heidät takaisin Saksaan. Jon sanoi laittaneensa heistä kansainvälisen etsintäkuulutuksen tuntomerkkien perusteella, mutta nimet, jotka autokauppias oli saanut eivät varmasti olleet oikeat

Ranskalaisuudenkin autokauppias oli päätellyt miesten keskinäisistä keskusteluista, jotka hän oli tunnistanut ranskaksi, muttei ymmärtänyt niistä sen enempää. Hänen kertomuksensa oli kuitenkin niin hyvin linjassa turvakamerakuvien ja ajankohtien kanssa, ettei sen todenmukaisuutta ollut mitään syytä kiistää. Mies oli lupautunut todistamaan asiassa ja oli myös tunnistanut Kingin kuvasta mieheksi, jonka kanssa oli sopinut kuljetuksesta. Hän ei ollut tuntenut ranskalaisia ennen tapahtumaa vaan oli sopinut Kingin kanssa heidän poimimisestaan Saksan puolelta eräältä huoltoasemalta. Keikan jälkeen autokauppias oli vienyt heidät muutaman sadan kilometrin päähän toiselle huoltoasemalle ja ajanut takaisin Tanskaan.

—Se on siis umpikuja näiltä osin toistaiseksi, Max totesi, No onneksi meillä on Hilden kiinniotettuna. Haluatteko te hoitaa hänen kuulustelunsa? Minä voisin kysellä vielä Gerraralta onko hän saanut lisää tietoa Sapere Audesta ja tästä kaikesta sekasotkusta.

—Entäs se iso kysymys pomo? Iris heitti asian pöydälle.

—Niin... Ovatko Vuodenajat Gamesin perustajat ja johtajat mukana tässä. Toistaiseksi meillä ei ole mitään sellaista tietoa, jolla voisimme mitenkään yhdistää heitä itse tapahtumaan. King kuitenkin kiistää lähettäneensä miehiä tappamaan Fredrikiä...

Max pysähtyi hetkiseksi. King oli kyllä sanonut, ettei halunnut miesten tappavan Fredrikiä, mutta ei ollut koskaan maininnut tarkkaan mitä oli miesten halunnut tekevän.

—Hän sanoi, ettei tiennyt miesten tappavan. Hän palkkasi miehet ja lähetti heidät Fredrikin luo, muttei tiennyt miesten tappavan hänet...

—Toistat vähän itseäsi pomo, Iris tokaisi.

—Tiedän... Mutta jokin tässä häiritsee minua. Minun pitää käydä Kingin luona.

Max melkein ryntäsi ulos huoneesta. Lampinen ja syyttäjän edustaja keskustelivat käytävässä. Hän ei vaivautunut edes tervehtimään heitä vaan jatkoi matkaansa suoraan kuulusteluhuoneeseen. Max tiesi Lampisen ja mahdollisesti syyttäjän tulevan kyllä perässään, kunhan tajusivat mihin hän oli menossa.

Hän paukautti kuulusteluhuoneen oven auki ja näki Kingin istumassa tuolinsa edessä. Max ei tiennyt oliko hän jo keskustellut syyttäjän kanssa, mutta joku oli ainakin tuonut Kingille vettä, joka oli yhä juomatta hänen edessään. Kingin katse nousi toiveikkaana Maxin rynnätessä huoneeseen, mutta pää painui välittömästi kun hän tajusi kuka oli kyseessä.

—Sanoit ettet halunnut miesten tappavan Fredrikiä, sanat tulivat kuin konekiväärin piipusta.

—En halunnutkaan, King vastasi taas.

—Mutta sinä palkkasit heidät. Kerro tarkalleen ja aivan tarkalleen mitä sanoja käytit. Vai etkö sinä palkannut heitä?

—En... tai siis palkkasin. Mutta annoin heille käskyn pelotella Fredrikiä. En missään vaiheessa sanonut, että heidän pitäisi tappaa hänet. Sanoin, että hän ei saa mitenkään pystyä todistamaan meidän olleen pelottelun takana...

Tässä vaiheessa Lampinen ja syyttäjän edustaja, ehkä Maxin ikäinen, lyhyttukkainen ja varsin virallisen näköinen mies tulivat huoneeseen.

—Mitä helvettiä te teette herra Bergfalk, Lampinen huusi? Teillä ei ole mitään oikeutta rynnätä tänne ja pelotella asiakastani.

—Turpa kiinni Lampinen. Me yritämme selvittää istuuko King linnassa kymmenen vuotta vai koko loppuelämänsä, Max töksäytti tietäen varsin hyvin joutuvansa vastaamaan tästä jonkinlaisessa oikeudenkäynnissä tai tuomarin edessä virallisen anteeksipyynnön kanssa. Hän pystyi varsin hyvin kestämään ajatuksen siitä.

—Kuuletteko te tämän Killebjaern?! Kuuletteko miten hän puhuu minulle?!? Lampisen ärsyttävä nasaali muuttui korvia vihlovaksi kiljunnaksi miehen hermostuneisuuden ylittäessä viimeisenkin kynnyksensä.

Syyttäjä Killebjaern tarttui Maxia rauhallisesti olkapäästä.

—Herra Bergfalk. Tobyas Killebjarn syyttäjän toimistosta päivää. Herra King on jo lupautunut kertomaan kaikki tietonsa vastineeksi sopimuksesta. Teidän ei tarvitse huolehtia asiasta, mutta toimintanne saattaa haitata sopimuksen tekemistä, kuten herra Lampinen tässä varmaankin yrittää ilmaista.

—Niin juuri. Voi olla ettemme tee sopimusta Lainkaan! Lampinen narisi.

Max tunsi miten hänen kätensä menivät nyrkkiin. Oli sekunnin sadasosien päässä, ettei Max kääntynyt ympäri ja tintannut Lampista suoraan nenänvarteen. Se olisi ollut kaiken arvoista. Kaikki muistot Alisasta, hänen naurustaan, siitä miten innoissaan hän oli ollut elämästä, miten läsnä ja aito hän oli ollut jokaisen elämänsä sekunnin vilahtelivat Maxin kasvojen edessä. Jokainen yhteinen yö, hidas aamu ja jaettu kahvikupillinen löivät Maxin kasvoille jokainen hetki, kun hän ei kuristanut jotakuta Alisan kohtalon tähden. Ja jos tämä sama porukka oli jotenkin vastuussa Alisan kuolemasta niin Max tekisi kaikkensa saadakseen heidät täyteen vastuuseen. Maxin puolesta sopimukset olisi voinut repiä silpuksi ja työntää Lampisen suusta alas, mielellään tulikuuman kahvin kanssa. Jokainen sydämenlyönti oli sotarummun kajaus ja jokainen uloshengitys toi mukanaan äänettömän huudon, joka halusi kajauttaa tuskaa, surua ja raivoa.

Max avasi nyrkkinsä ja hiljeni. Hän oli täysin loppu. Viime viikkojen väsymys ja tuska painoivat hänet kaksin kerroin. Vain Jonin äidin kahvi piti hänet ylipäänsä jaloillaan. Hän olisi halunnut kaiken olevan vain pahaa unta. Hän halusi mennä pitämään luentoa siitä miten puhumalla pystyi oikeasti ratkaisemaan ongelmatilanteita. Hän halusi valehdella salilliselle poliiseja, kuinka aseeseen tarttuminen itse asiassa lisäsi heidän omaa riskiänsä kuolla. Hän halusi luennon jälkeen astella ulos huoneesta ja ulos rakennuksesta monimuotoiseen ja monenkirjavaan New Yorkiin. Siellä hän halusi kävellä ja ihmetellä, kuinka niin erilainen ja kaksijakoinen maailma saattoi olla niin menestynyt. Ja lopulta, ainoa asia, jota hän todella halusi oli mennä typerään amerikkalaiseen ketjukahvilaan ja tilata makean jälkiruokakahvin ja kuunnella, kuinka paikalle saapuva Alisa moittisi häntä siitä leikkisästi. Kuinka se kuulemma kasvattaisi hänen mahaansa ja kuinka ennen niin komeasta ja raamikkaasta miehestä oli kovaa vauhtia tulossa ylipainoinen punaniskainen amerikkalainen. Kuinka heidän olisi mahdollisimman pian muutettava Ruotsiin, Suomeen tai muualle Pohjoismaihin ennen kuin hapattunut länsimaa tuhoaisi Alisan ihanan viikingin.

—Mitä te halusitte kysyä herra Kingiltä? Killebjaern kysyi, käsi edelleen kevyesti, mutta varmasti Maxin olkapäällä.

Max nosti katseensa taas ylöspäin ja King näki hänen ilmeensä toivottomuuden ja tuskan. Miehen oma ilme muuttui myös. Jokin hänen sisällään naksahti ja hän näki kaikki Maxin tuntemat kivut ja nukkumattomat yöt Maxin turvonneissa kasvoissa. Hän näki laukauksen välähdyksen Maxin silmissä ja sitä seuranneet mustat hetket miehen sielussa ja mielessä.

—Hän kysyi vain mitkä olivat tarkat sanat, joilla palkkasin miehet pelottelemaan Fredrik Nørupia. Ei hän tehnyt mitään tai uhannut minua mitenkään. Hän vain halusi tietää sanatarkasti mitä sanoin, King sanoi ja voimisti jokaistan sanaa katseella Maxiin.

—Ja te voitte vastata hänelle tähän? Killebjaern varmisti asiaa.

—Kyllä. En säilyttänyt keskustelusta mitään tallenteita ymmärrettävistä syistä, mutta muistan kyllä mitä puhuimme. Sain heidän tietonsa eräältä tuttavaltani ja otin heihin yhteyttä suojatun oman linjamme kautta. Linden hoiti niin, ettei tallenne jäänyt myöskään Vuodenajat Gamesin mihinkään tiedostoihin tai ettei osia siitä tallentunut vahingossa muualle.

—Tarkat sanat, herra King? Killebjaern muistutti itse kysymyksestä.

—Aivan. Pyysin heitä pelottelemaan Fredrikiä. Sanoin, että Fredrik ei saa pystyä todistamaan mitenkään, että teon takana olivat me, vaikka varmasti niin aavistaisikin tai jopa tietäisi. Kerroin, että me huolehdimme siitä, että Fredrikin mahdolliset turvalaitteistot tai muut suojaukset ovat pois päältä ja miesten täytyy vain käydä huolehtimassa siitä, että Fredrik tajuaa lopettaa Sapere Auden kanssa toimimisen. Miehet kuittasivat asian ja lupasivat olla huomaamattomia, King lopetti tarinansa.

—Riittikö tämä teille, herra Bergfalk? Killebjaern kysyi.

—Kyllä. Kiitoksia herra King. Olette ehkä tehnyt pahoja asioita elämässänne ja joudutte niistä vastuuseen, mutta ette ole läpeensä paha. Toivon, että ymmärrätte tämän, Max sai vastattua.

Raahauduttuaan ulos kuulusteluhuoneesta Max kävi nojaamaan seinää vasten. Hän ei viitsinyt kuunnella Lampisen huutoa, joka yhä kuului huoneesta, kun Killebjaern yritti rauhoitella tätä. Miehen ääni oli ärsyttävä jopa oven läpi, mutta Max yritti antaa sen ja muiden äänien vain soljua päänsä yli. Hän yritti itse olla hetken aikaa jossain muualla. Jossain sellaisessa paikassa, jossa tuska ei olisi niin kova. Jossain siellä, mihin Alisa oli kehottanut häntä viimeisinä sanoinaan pääsemään.

—Olen aina kanssasi huolimatta kuinka kaukana olet. Olen samaa tähtien pölyä, josta sinun sielusi koostuu. Olen aina kaukaisimman tähden takana odottamassa sinua, viimeisinä hetkinäänkin Alisa oli onnistunut sulattamaan Maxin sydämen ennen kuin se oli peruuttamattomasti särkynyt.

Hän huokaisi syvään ja yritti hengittää hiukan kevyemmin. Ei se tuntunut onnistuvan, mutta ainakin hän pystyi pitämään itsensä jonkinlaisessa pystyasennossa. Nyt piti vain yrittää jaksaa sekunti kerrallaan, minuutti eteenpäin ja toinen, tunti kolmannen perään ja huomiseen. Huomenna pitäisi jaksaa muistaa vain jaksaa taas yksi päivä lisää seuraavaan. Jossain vaiheessa asioiden olisi pakko parantua. Tai vaihtoehtoisesti jonain mustana yönä Max voisi kävellä meren äärelle ja eteenpäin, jos pimeä puoli olisi se, joka voittaisi. Ensin pitäisi kuitenkin voittaa tämä Alisan puolesta. Taistella hänen elämänsä ja intohimonsa puolesta.

Max ei onnistunut kokoamaan itseään, mutta onnistui ainakin huijaamaan jalkansa ja kätensä siinä, että olisi niin tehnyt. Hän käveli takaisin toimistollensa, jossa Iris ja Jon odottivat yhä. Jon lopetti puhelun Maxin tullessa sisään.

—Jotain tärkeää pomo? Iris kysyi

—Tavallaan. King on tekemässä sopimuksen syyttäjän kanssa vastineena todistamisesta ja hän väittää, että tekemässään sopimuksessa niiden ranskalaisten kanssa nimenomaan painotti ihan muuta kuin tappamista. Se kuulosti ainakin uskottavalta, mutta ei selitä sitä miksi miehet siis kuitenkin päätyivät niinkin kylmäveriseen ratkaisuun kuin päätyivät.

—Mitä hän sitten sanoi? Jon kysyi.

Max kertasi äskeiset tapahtumat hiukan kiillotetuin sanankääntein, mutta toistaen kuitenkin Kingin lausuman sanatarkasti. Samalla hän muistutti, että jonkun piti ottaa selvää Kingin tuttavasta ja selvittää tältä ketä ranskalaiset olivat. Nimien avulla voisi olla helpompaa saada etsintäkuulutuksesta joku hyöty, vaikka oli aivan mahdollista että miehet käyttivät kaikkien tuntemiensa kontaktien kanssa eri nimiä ja aliaksia.

—Kuulostaa uskottavalta kyllä, Jon totesi Kingin sanomisista.

—Sehän tässä onkin nyt ongelma. Jos King todella sanoi noin ja palkkasi miehet vain sanomaansa asiaan niin tässä ei ole mitään järkeä vieläkään, Max yritti selittää asiaa auki itselleenkin.

—Ellei joku ohittanut Kingiä, Iris ehdotti.

—Miten? Max kääntyi katsomaan ikkunasta.

—Joku joka tunsi Kingin ja tiesi mitä on tapahtumassa ja tunsi myös Hildenin olisi hyvin voinut antaa lisäohjeen Hildenin kautta, jos tämä vuosi Kingin suunnitelmasta tietoja eteenpäin. On varmaan aika selvää, että Hilden on ollut mukana neuvotteluissa ainakin niiltä osin kuin King sanoi hänen poistaneen keskustelut. Hilden olisi helposti voinut ottaa tarvittavat tiedot ja välittää yhteystiedot ja tarvittavat asiat eteenpäin, Iris selitti.

—Entä jos Hilden teki sen itse? Halusi näyttää pomolleen, että osaa ottaa vastuuta? Max yritti haastaa Iriksen teoriaa, joka kuulosti itse asiassa varsin järkevältä.

—Hilden ei vaikuta tyypiltä, joka tekisi tuollaisia päätöksiä. King ajoi hänet Holmbergillekin. Mies on enemmän työmuurahainen, joka tekee mitä käsketään välittämättä sen oikeutuksesta tai laillisuudesta. Mies yritti paeta lähimmän raja-aseman kautta, joka ei myöskään vakuuta siitä, että hän olisi minkäänlainen rikollinen nero tai suunnittelija. Perinteinen teknohiiri, Iris karrikoi Hildeniä ehkä oikeutetusti.

—Ottakaa tuo asia esille heti alkuun kun puhutte Lindenin kanssa, Max sanoi.

—Hildenin, Jon korjasi.

—Hildenin, Max hyväksyi.

—Selvä homma pomo. Jon sai äsken juuri puhelun, että Hilden on eteisessä odottamassa hakijaa, joten menemme saman tien viemään miehen kuultavaksi. On joskus ihan hyvä, että on töissä rajakaupungissa, vaikka useimmiten se tarkoittaakin sitä, että ihmiset ehtivät toiselle puolelle rajaa ennen kuin edes tiedämme mitään tapahtuneen, Iris sanoi ja lähti ovelle.

—Hyvä. Minä otan yhteyttä Gerraraan.

—Koita myös syödä ja jotain pomo. Näytät ihan siltä kuin olisit jäänyt auton alle, Jon totesi ovelta.

—Ai. Luulin, että jäin luodin eteen, Max sanoi ja kuuli Iriksen röhähdyksen käytävän puolelta.

Jonin ja Iriksen lähdettyä. Max istui tuolilleen ja napautti työasemansa päälle. Hän katseli saapuneita viestejä, joissa oli yhä uudelleen haastattelupyyntöjä, virkamiesten kirjelmiä, erilaisia kaupunginhallituksen ja muiden toimijoiden muistioita ja olipa joukossa jokunen ”huolestuneen kansalaisen” kannanotto poliisipäällikön ammuskeluun niin ihanassa ja rauhallisessa Mattbyssa.

Max ei jaksanut kiinnittää viesteihin sen enempää huomiota, koska mikään niistä ei vaatinut välitöntä vastausta. Sen sijaan hän nappasi Gerraran kontaktin ja otti tähän yhteyttä. Mies vastasikin melkein välittömästi. Reaktio Maxin näkemiseen oli oletettu.

—Mitä helvettiä sinulle on tapahtunut? Gerrara ei vaivautunut kohteliaisuuksiin nähdessään Maxin naaman.

—Ystävämme Vuodenajat Gamesilta yrittivät saada minut ymmärtämään, että heidän toimintansa on täysin normaalia liiketoimintaa ja näkemään heidän kantansa kaikkeen tapahtuneeseen, Max vastasi.

—Ja sitä varten sinua piti vetää turpaan? Gerrara ihmetteli.

—Tarkemmin ottaen ampuivat muutaman metrin päästä, Max näytti haavaa ohimollansa.

Gerrara vihelsi pitkän dramaattisen vihellyksen.

—Osaatte näköjään todella suututtaa ihmisiä sen lisäksi, että olette ärsyttävä. Oletteko kunnossa? Gerrara sanat vaikuttivat vilpittömiltä ja hän kuulosti huolestuneelta.

—Olosuhteet huomioiden olen paremmassa kunnossa kuin voisi olettaa. Sheriffin työn varjopuolia, Max vastasi.

Keskustellessaan Gerraran kanssa Max ymmärsi jälleen yhden syyn, miksi mies oli niin hyvä työssään. Hänen vilpittömyytensä ja välittömyytensä, oli se sitten aitoa tai ei, sai kenet tahansa nopeasti rentoutumaan ja avautumaan Gerraralle. Max mietti kumpi heistä oli itse asiassa pelannut ja kenen pussiin aiemmissa keskusteluissa, mutta nyt hänellä oli olettamus, että heistä oli muodostunut jonkinlainen toimiva symbioosi.

sanat 48770/46666 Pitää huomenna kirjoittaa vaan varastoon, ettei vahingossa ylety sanaraja ennen kuin vikana päivänä, jos saa tarinan kiinni, kun tarkastusohjelma ei osaa tunnistaa loppuuko tarina. Se on vaan omasta rehellisyydestä kiinni.