Ensimmäinen kirjoituslukko - NaNoWriMo

Tänään oli ensimmäinen kerta kun tarina tyssäsi ihan kokonaan. En yhtään tiennyt mitä kirjoittaisi ja se kyllä näkyy. Aika paljon toistoa tuntui tulevan tuohon tekstiin. Kun kuitenkin sanoja pitää saada paperille niin kyllähän niitä sitten tuli.

Näitä aina pakostakin tulee, kun ei ole suunnitellut etukäteen. Sitten käyttää kymmenen minuuttia tanskalaisten sukunimien tutkiskeluun, kun ärsyttää. 

mm. tällaisia asioita tulee eteen ihanan NaNoWriMon aikana. Huomenna taas sitten movemberkuvaa.

Max ajoi ensin puistokadun päähän, mutta huomasi sen olevan umpikuja ja käänsi auton takaisin kohti keskustaan johtavaa tietä. Ohittaessaan Fredrikin talon vielä kerran hän mietti oliko Fredrik koskaan nähnyt Alisan nostattavan metsiä silmiensä edessä ja muita ihmeellisyyksiä, joita aivan tavalliset ihmiset kokivat noissa virtuaalimaailmoissa. Todellinen elämä oli tosiaankin karua. 

Max kääntyi puistokadun risteyksestä ensin pienemmälle kadulle ja liittyi vilkkaammin liikennöidylle kaksikaistaiselle tielle, jolta he olivat kääntyneet vain puolta tuntia aiemmin uhrin kodille. Max tunsi aina huonoa omatuntoa, jos ajatteli uhreista jollain muulla kuin näiden nimellä. Ei ollut väliä oliko uhri ollut vakuutusyhtiö petoksessa tai luottokorttihuijauksen uhri. Jotenkin Max tunsi tekemänsä työn merkityksellisemmäksi, kun hänen työnsä oli auttaa henkilöä eikä vain nimetöntä rikoksen kohdetta. Se ei ollut pitkällä tähtäimellä paras mahdollinen tapa toimia oman jaksamisensa ja mielenterveytensä kannalta, mutta hänelle se oli joskus ainoa tapa ymmärtää, miksi poliisin työtä ylipäänsä teki. Nyt hänen tutkimansa rikoksen uhri oli kuitenkin ensimmäistä kertaa kuollut. Fredrik Nørup ei välittänyt millään tasolla, mitä Max hänestä mahtoi ajatella. Se oli hämmentävää, eikä Max tiennyt miten ajatukseen olisi pitänyt suhtautua. Hän ohjasi auton kohti lähintä liittymää ja napsautti puhelimensa kiinni auton laturiin, jotta näkisi kun Iris tai Jon lähettäisivät mahdollisia lisätietoja murhasta. 

Kaikki viittasi rahaan. Se oli selvää. Talosta ei ollut varastettu mitään eivätkä satunnaiset murtomiehet ampuneet kolmea tarkkaa laukausta, jotka varmistivat uhrin kuoleman. Fredrik oli selvästi rikas eikä ollut lainkaan tavatonta, että nuoret uusrikkaat olivat sekaantuneet laittomiin bisneksiin. Ehkä kyseessä olivat velat, huumeet tai jotain muuta. Lähes aina murhan syy kuitenkin oli raha; raha tai rakkaus. Ehkä rakkaus oli kuitenkin väärä sana kuvaamaan niitä tunteita, jotka murhaan johtivat. Niitä olivat ennemmin raivo, mustasukkaisuus, omistushalu ja muut negatiiviset tunteet, jotka liittyivät aiempaan tai itse koettuun rakkauteen. Näissä surmissa tekijä oli yleensä helppo löytää. Hän soitti usein itse hätäpuhelimeen tai istui itkien sohvalla naapurin tehtyä sen. Rahan kanssa poliisilla oli huomattavasti enemmän työtä. Ihmiset jotka murhasivat rahan vuoksi, eivät halunneet jäädä kiinni. Itse asiassa he olivat valmiit laittamaan huomattavasti suurempia summia rahaa kiinni siihen, etteivät jääneet kiinni murhasta, jonka tekivät jonkun summan vuoksi. Rakkauden tai sen kuvitelman vuoksi toiselta hengen riistäneet eivät asiasta niin välittäneet.

Läheinen pikaruokala houkutteli asiakkaita valtavalla mainoskyltillä, jossa pienet Disneyhahmot napostelivat hampurilaisaterioitaan. Max huomasi itsekin olevansa nälkäinen tai ainakin mainoksen uhri. Pikaruoka ei kuitenkaan tuntunut sellaiselta, jota olisi tehnyt mieli syödä. Ei varsinkaan pirtsakoiden lastenelokuvan hahmojen tuijottaessa hänen ruokailuaan. Murhatutkinta vaati jostain syystä jotain kouriintuntuvampaa, jotain missä on enemmän karua todellisuutta. Niinpä Max ajoi pikaruokaravintolan viereisen supermarketin pihaan ja parkkeerasi bmw:nsä kauimmaiseen mahdolliseen ruutuun. Näläntunne oli kadonnut melkein yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin ja Max olisi yhtäkkiä halunnut todella paljon olla taas Yhdysvalloissa. Siellä elämä oli ollut toki vielä enemmän pikaruokaravintoloiden ja kahvilaketjujen neonvaloja, mutta samalla se oli ollut enemmän hänen omaa elämäänsä, kuin tämä teatteri, jonka sivuosanesittäjäksi hän oli itsensä tuntenut jo hetken aikaa. 

Puhelin kojepöydän telineessä heräsi eloon ja ilmoitti saapuneista tiedostoista. Max siirsi ne auton suurempaan näyttöön ja sipaisi viestin auki kätensä liikkeellä. Iris oli saanut perustietoja ja taustoja Fredrikistä ja oli lähettänyt ne saman tien Maxille. Ainakin he luottivat häneen tämän verran, Max ajatteli itsekseen. 

Max aloitti tiedostojen selailun. Ne yllättivät hänet melko lailla. Fredrik Nørup oli kyllä ollut suhteellisen varakas, muttei läheskään niin rikas, kuin Max oli ajatellut. Ilmeisesti hän oli perinyt suurehkon summan vanhemmiltaan ja tienannut elantonsa lähinnä Four Seasons pelin kautta. Hän oli suosittu striimaaja ja hänen hahmonsa oli taitava aseseppä, jonka valmistamista varusteista maksettiin hyvin rahaa aivan normaalissa valuutassa, vielä enemmän Four Seasonsin omassa virtuaalivaluutassa. Hän ei kuitenkaan ollut miljardööri tai edes miljonääri. Suurin osa perinnöstä näyttikin menneen miehen keräilytavaroihin ja asuntoon. Verot oli maksettu neljäksikymmeneksi vuodeksi etukäteen ja muutenkin Fredrik vaikutti tyypiltä, joka oli laittanut rahat haisemaan siten, että turvasi itselleen juuri sellaisen elämän, jonka halusi elää välittämättä sen suuremmin tai kunnianhimoisemmin muusta. Hyvä filosofia, joskin elämä oli ollut huomattavasti lyhyempi, kuin Fredrik oli todennäköisesti ajatellut. 

Miehen keräilykokoelma oli esillä internetissä virtuaalisesti ja Max laittoi saman tien Irikselle pyynnön lähettää joku tarkistamaan oliko kokoelmasta kadonnut jotain. Iriksen ookoota seurasi toteamus siitä, että he olivat saaneet yhteyden myös Fredrikin asianajajaan, joka lupasi toimittaa kopion miehen testamentista poliisille mahdollisimman pian. Mikään miehen taustoissa ei viitannut hämäräpuuhiin ja Max käski Iriksen ja Jonin selvittämään miehen rahavirrat tarkemmin, hän itse lähetti saman tien pyynnön alueelliselle tuomioistuimelle luvan saamiseksi. Mikäli Fredrik oli ollut niin puhtoinen ja jopa viaton, kuin miltä kaikki vaikutti, ei hän todennäköisesti ollut asettanut myöskään minkäänlaisia kieltoja tai piilotettuja tilejä varoillensa. Lupa kuitenkin heltiäisi aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua, joten se asia ei selviäisi välittömästi. Max oli edelleen varma siitä, että kysymys oli rahasta, mutta nyt miehen sekaantuminen johonkin erikoisiin hämäräkauppoihin vaikutti epätodennäköisemmältä kuin vielä kymmenen minuuttia aiemmin. Kaikki viittasi nuoreen mieheen, joka vietti päivänsä lukien sarjakuvia, syöden ja juoden hyvää ruokaa, elokuvia katsellen, ikuista nuoruutta jatkaen ja ilmeisestikin suurinta intohimoaan Four Seasonsia heikkopäisesti pelaten. Tällaiseen kuvaan ei sopinut teloitusmainen murha ilman minkäänlaista selvää motiivia.

Toisaalta Maxin tehtävä oli selvittää murha, vaikka sen motiivi ei olisikaan ollut ensimmäisenä mieleen tullut hölmön nuoren rikkaan miehen typeryyksissänsä sekaantuminen alamaailman puuhiin, kuten huumekauppoihin. Ruumiinavaus toki kertoisi olisiko Fredrikillä ollut elimistössään jotain sellaista, joka ei sinne lain mukaan kuulunut. Kolmen luodin lisäksi tietysti, Max lisäsi mielessään synkästi. Max jatkoi tietojen tutkimista parkkipaikalla ja jätti ruoan hakemisen kokonaan välistä. Hän selaili Fredrikin perhetaustoja, koulutusta, striimeistä ja Four Seasonsista koskevia uutisia ja jopa miehen täysin poliittisesti korrekteja sosiaalisen median profiileja. Jopa miehen twittertili kertoi vain nuoresta miehestä, jonka mielestä ohimenevät meemit olivat erinomaista viihdettä ja Four Seasons elämää suurempi asia. Iris ja Jon olivat kaivaneet esille myös muutaman treffiprofiilin, joten ilmeisesti Fredrik ei ollut elänyt parisuhteessa. Mikään asunnossakaan ei tähän viitannut, eikä miehen somekuvissa tai muissa viitteissä mitään tällaista näkynyt. Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta nousi kuitenkin esiin, vaikka ei todennäköisesti liittynyt rikokseen mitenkään. Fredrik oli intohimoinen jalkapallofani ja pelasi itsekin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Ilmeisesti hän oli ollut jonkinlainen lupaava nuori pelaaja, jonka vanhempien kuolema ja sitä seurannut perintö olivat kuitenkin ohjanneet toisenlaiselle elämän polulle. Hänellä oli jopa kaksi nuorten A-maaottelua taustallaan. Tämä soti hiukan Maxin käsitystä vastaan miehestä, joka käytti perimänsä vaurauden virtuaaliseen sepäntyöhön, mutta ehkä tässä päti sama asia kuin maailman parhaissa pokerin- tai biljardinpelaajissa. Ei heistäkään kukaan sohvaperunoita saanut kuin korkeintaan kuvankäsittelyohjelmilla. Max ei ollut kiinnittänyt Fredrikin fysiikkaan mitään huomiota, kun tämä oli ollut istumaan lyyhistyneenä omassa asunnossaan hengettömänä. Max mietti mahtoiko jokainen ihminen menettää jotenkin omat fyysiset ominaisuutensa kuollessaan. Miettivätkö etsivät koskaan ruumista katsoessaan, että olipas kaverilla hyvät pohkeet tai olisiko tuon kaverin tarvinnut joskus katsoa mitä syö. Hetken asiaa pyöriteltyään hän totesi poliisien olevan sen verran inhimillisiä otuksia, että ainakin jälkimmäinen vaihtoehto varmasti joskus tapahtui ilman sen suurempaa pahantahtoisuutta tai ilkeyttä. Verkkorikoksissa oli huomattavasti helpompaa, koska nollat ja ykköset, tietoliikenne ja luottokorttilaskut olivat suurin piirtein samannäköisiä jokaisella. Toki joskus ihmisten sivuhistorioita tai dataliikennettä tutkiessa oli törmännyt erikoisiin asioihin, mutta niihin törmäsi aivan samalla tavalla netissä kirjoittamalla vain väärän hakusanan tai lausumalla jotain väärin ääniohjaukseen. Max oli itse luopunut puhelimensa ja kotikoneensa ääniohjauksesta kokonaan ja oli jopa harkinnut vanhakantaisen näppäimistön hankkimista heijastetun sijaan.

Max kertasi murhaa ja taustatietoja mielessään. Eli murhan uhri oli 31-vuotias urheileva nettipelistara. Hänellä ei ensisilmäykseltä vaikuttanut olevan mitään järkevää syytä tulla teloitetuksi omassa kodissaan. Hän oli varakas, muttei niin rikas, että siitä olisi ollut hyötyä kenellekään muulle. Lisäksi hänellä oli asianajajan säilyttämä testamentti, jonka muuttamisesta hiljattain Iris olisi varmasti maininnut viestissään. Nyt tehtävänä oli vain selvittää miksi Fredrik oli tapettu, kuka hänet oli tappanut ja mitä kaikkea muuta surman taustalla oli. Tämä oli varmastikin helppo homma ensimmäisen työpäivän loppuun. Max huokaisi ääneen ja mietti mitä seuraavaksi tekisi. Lopulta hän ajoi pikaruokapaikan autokaistalle, nappasi mukaansa hampurilaisen, jota hänen ei tehnyt lainkaan mieli ja söi sen matkalla takaisin asemalle. Takapihan sijaan Max parkkeerasi BMW:n suoraan poliisiaseman eteen, läpsäisi pysäköintilupansa tuulilasiin ja asteli sisään. Muutama järjestyspuolen nuori poliisi nyökkäsi hänelle kohteliaasti ja päällystön sihteeri Mark tervehti häntä hymyillen. Max mietti mahtoivatko kaikki ajatella mielessään ”Dead man walking” tai jotain muuta yhtä dramaattista hänet nähdessään. 

Iris oli koneensa ääressä tutkimassa taustatietoja ja heilautti kädellään Maxia tulemaan luokseen. 

—Hei pomo. Odottelen vielä lupaa tuomioistuimelta tilien tarkempaan läpikäymiseen, Iris kertoi, Olen tässä sillä välin katsellut poismenneen yleisiä tietoja ja näyttää siltä, että hän oli tosissaan elämässä vain yhdestä asiasta.

—Four seasons, Max arvasi ilmiselvän asian.

—Jep, Iris ei kuulostanut yllättyneeltä, Ilmeisesti hän oli osa pelin historiaryhmää ja on pelannut sitä ensimmäisestä päivästä asti. Hän on moderaattori pelin virallisilla foorumeilla ja on kirjautunut katkeamatta peliin joka ikinen päivä viimeisen kuuden vuoden ajan. 

—Sieltäkö saatiin vihje siitä, että kaikki ei ole hyvin, Max kysyi?

—Jep. Hänen oppipoikansa, jonka kanssa hän oli sopinut tapaamisen, oli huolestunut, kun Fredrik ei ollut kirjautunut sisään. Hän oli yrittänyt tavoittaa tätä ensin puhelimitse ja sen jälkeen ottanut yhteyttä muihin Fredrikin pienen ryhmän jäseniin. Yksi heistä asuu täällä Mattbyssä ja oli mennyt käymään Fredrikin luona. 

—Oppipoika? Siis pelissä, Max tarkensi.

—Hänellä oli seitsemän oppipojan ryhmä, jotka maksoivat hänelle pientä korvausta sepäntaitojen opiskelusta. Ilmeisesti nämä nuoret miehet saivat aika paljon enemmän korvausta omista töistänsä, kun heidät tiedettiin Fredrikin oppilaiksi.

Max mietti kuinka moni pikaruokalan työntekijä, opettaja, poliisi tai palomies eli kaksoiselämää seppänä, alkemistina, sotilaana, salamurhaajana tai minä tahansa muuna fantasiamaailman ammateista. Hänen oli vaikea käsittää, miksi joku pelaisi peliä seppänä tai maanviljelijänä. Oliko Suomessa Pohjanmaalla joku maanviljelijä, joka pitkän työpäivän jälkeen löi päähänsä VR-kypärän, veti käsiinsä liikeohjaushanskat ja lähti viljelemään omaa maapalstaansa Hoaegin viljavissa jokilaaksoissa. Tai oliko jossain päin maailmaa lastentarhanopettaja, joka raivosi berserkkinä tuhoten ja polttaen tieltään kaiken minkä ehti aina ennen kuin hahmo tapettiin ja hän joutui luomaan uuden. Näillä matalien tasojen sekopäillä oli joku nimitys, jota Max ei muistanut, mutta joka todennäköisesti oli pelin oman slangin mukaan väännelmä Monty Python vitsistä tai muusta populaarikulttuurin klassikosta. Iriksen kysyvä katse keskeytti hänen pohdintansa. 

—Jatka vain, Max yskäisi.

—Tämä oppipoika, Rea Glerup löysi Fredrikin ja soitti hätäpuhelun. Hän oli saanut jonkinasteisen paniikkikohtauksen, kompastunut ja viety sairaalan päivystykseen tikattavaksi ja valvottavaksi. Menemme Jonin kanssa käymään siellä kohtapuoliin. 

—Kuulostaa hyvältä. Kysykää häneltä mahdollisimman paljon yhteyksistä pelin ulkopuolella. Oliko Fredrik tekemisissä oppipoikiensa tai muiden pelaajien kanssa vai oliko hän vain virtuaalinen ystävä. Ehkä Rea osaisi kertoa jotain Fredrikin viime vaiheista muuten. Max ohjeisti.

—Asia selvä pomo. Vaikuttaa siltä, että edesmennyt ei ollut mikään varsinainen erakko. Luitko hänen urheilu-urastaan?

—Luin. Vaikuttaa muutenkin siltä, että hän oli aivan tavallinen nuori mies, jolle sattui käymään onnenpotku tragedian jälkeen.

—Aivan pomo. Ainakin tähän päivään asti, Iris tokaisi.

—Tiedetäänkö jo, että hän kuoli tänään, Max tarttui tähän.

—Sori pomo, oletin vain, Iris korjasi.

 
Sanoja 8389/8333