sunnuntai 30. elokuuta 2015

Somekritiikin sunnuntai

Nonih.

Tänään on hyvä aloittaa Somekritiikki seuraavanlaisella virhepostauksella


Itse menin lankaan tutun Twittertilin kautta. Sen enempää asiasta selvää ottamatta postasin kyseisen statuksen facebookiin. Niin ihminen toimii, kun tunteet ottaa vallan näinkin monumentaalisessa asiassa. Järki jäi ja facepostaus ei tietenkään pidä paikkaansa.

Eli opetus tässä on, älä luota edes tuttaviin sosiaalisen median uutisoinnissa täysin kritiikittä. Tarkista asia mahdollisimman luotettavista lähteistä ennen jakamista, pelästymistä tai itkua. Jopa meikäläinen osuu harhaan.

Seuraava on yks mun suosikkisomehölmöilyistä.


Tällä viikolla viikon väärä sitaatti on annettu Franz Kafkalle. Kafkaa näkee harvemmin Somen väärissä sitaateissa. Ehkäpä tämänhetkinen poliittinen tilanne on katsottu Kafkan tyylillä sopivasti kritisoitavaksi.

Kafka ei siis koskaan sanonut tätä lausetta. Quote Investigator oli vasta tutkimusvaiheessa, mutta ainakaan Kafkan tuotannosta tai tallennetuista keskusteluista ei anekdoottia ole löydetty. Mielenkiintoista nähdä selvittää QI -sivusto mystisen alkuperän.

Aikaisempia vastaaviahan ovat ainakin Einsteinin alla oleva sitaatti


Oho...
siis alla oleva sitaatti.



Ja kuuluisa Platon valitus nuorista.


Joka taitaa olla myös annettu Aristoteleelle ja Platonille. Noh... ehkä kaikki ihmiset aina on valittanut nuorista, vaikka siitä ei todisteita olisikaan.

Ehkäpä siis luotettavin lähde on rehellisyydestää kuulu Honest Abe.

Oho...
Siis tietysti.


Näinhän se meni.

Otetaan vielä kolmanneksi somekritiikin tarkastelun kohteeksi vähän someraivoa taas.


Näin. Yhdistetään kaksi täysin toisistaan erillistä asiaa, hallituksen suunnitelma ja valtiollisen viraston ennustus. Laitetaan ne vierekkäin ja saadaan luotua mielikuva 40 000 turvapaikanhakijasta, joiden takia 12 000 lasta menettää kokopäiväisen hoitopaikan.

Ilmeisesti siis ne 40 000 turvapaikanhakijaa saavat kaikki osa-aikaiset päivähoitopaikat tällä logiikalla.

Kamoon ihmiset, tsemppiä vähän.

Mutta koska tässä hengessä mennään ni tehdään tietysti omakin versio. Otetaan tältä päivältä pari uutista.



Aika raju kaveri ilmeisesti... Tiedä sitten mitä hyötyä lapsista Gatlinille on.

Tässä taas somekritiikkiä sunnuntaihin. Itsekin tällä viikolla kompastuneena ensi viikkoon viksummin.

0 comments: