torstai 27. elokuuta 2015

Normien purkamisista - vapaa aukiolo

En ole kyllä ihan varma miten toi normien purkamisista pitäisi oikeasti kirjoittaa, mutta ehkä se ei ole niin tärkeää.

Normien purkaminen on nyt hitti. Hallitus aloitti sen aika räväkästi ehdottamalla liikeaikalain poistoa vähittäiskaupan ja kampaamoiden osalta. Oma ajatus oli, että jos näin järkevälle linjalle lähdetään, kun yhteiskuntakiristys ei onnistunut niin tässähän mennään ihan fiksua tietä. Ajattelin, että tässä on nyt ainakin yksi asia, jota voi vastustaa korkeintaan KD:n sunnuntaisiipi.

Mutta ei. Ei kelpaa mikään taas kellekään. Mä ihan oikeasti haluaisin pitää ay-liikkeestä. Mä tiedän, kuinka arvokasta työtä ne on tehnyt. Mutta kun mun oma etujärjestöni OAJ on maailman kriittisin ja konservatiivisin ja hitain ja kankein järjestö noin yhtään kärjistämättä koko maailmanhistorian ajalta niin olen vähän menettänyt luottamusta siihen toimintaan. Toki heidän vakutuuksensa mielelläni otin käyttöön, kun reissussa tuli seittemisen tonnia sairaalalaskua. Mutta kaiken kaikkiaan pidän omaa ammattiyhdistystäni niin kivisaappaisena kuin nyt vaan voi olla. Toki paljon meissä opettajissakin on konservatiivisia, mutta jopa siihen nähden OAJ on harvinaisen 1970-lukulainen. Mihinkään ei saa koskea koskaan mitenkään ikinä. Koska ope on pyhä.

Mutta takaisin ylipäänsä ay-liikeeseen ja ikivastustukseen. Mua nyt oikeasti vähän ärsyttää, että siellä yhteiskuntasopimusta neuvottelemassa ja meidän asioista päättämässä on hommissansa kymmeniä vuosia junnanneita vanhoja äijiä. PAM:in Astudiossa esiintynyt Ann Selin ei sovi tähän perusmuottiin, mutta asenne on jo ihan kohdillaan muun seuran kanssa. Ja yli vuosikymmenen on toki pestissänsä istunut.

Tähän otsikon asiaan on nyt jotenkin tartuttu ihan niin kuin hallitus haluaisi kaikkien kauppojen olevan kampaamoista ja videopeliliikkeistä lemmikkikauppoihin ja Stockmannin herkkuun olevan auki kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa koko vuoden ympäri. Mun on vaikea nähdä Stockan herkun olevan auki aamuneljältä. Sen sijaan mun ei ole vaikea nähdä sen olevan auki vaikkapa joulun aikaan, jolloin täällä on paljon turisteja tai vaikkapa pääsiäisen ja juhannuksen aikaan. Onhan nuo hemmetin moottoritien S-moskatkin auki jatkuvasti. Eikö tämä ole sitä eriarvoisuutta sitten?

Mun ymmärryksessä ja talouspuolen tietämisessä on selkeästi isoja puutteita, koska mä en vaan pysty näkemään tässä niitä kaikkia kauhukuvia, joita nyt heitellään ilmaan. Kaikkien päiväkotien pitää muuttua kolmivuoropäiväkodeiksi. Ja sitten niiden päiväkodin työntekijöiden lapset joutuu koulukoteihin tai huostaanotetuiksi, koska ne joutuu olemaan ympärivuorokautisesti töissä. Samaan aikaan koulukodit ja sijaisperheet täyttyy ja vähitellen koko infrastruktuuri murenee. Kaikki tämä vain siksi, että nyt Citymarketit ovat auki koko ajan täydellä miehityksellä.

Tai sitten vaan ne erikoisliikkeet ja muut saa olla auki just niin kuin ne itse kokee tarvitsevansa. Eikä vaan etukorttikartanot, jotka toki varmasti hyötyvät tästä myös, valitettavasti. Etukorttijärjestelmät ja kaiken maailman "omistajaedut" pitäisi kaikki lopettaa ja polttaa ja hajottaa kauan ennen ay-liikettä. Löytyisköhän joltain faktaa, paljonko siinä säästettäisi kaupan ja kuluttajien rahaa?

Mä tiedän, ettei asia ole näin simppeli. Mä tiedän, että tottakai ay-liikkeellä ja erityisesti PAM:illa on huoli työntekijöistänsä ja heidän oikeuksistaan. Mutta kun just nyt tuntuu siltä, että hyvätkin ja järkevät avaukset torpataan heti ja välittömästi pam vaan ammutaan taivaalta alas sen kummemmin katsomatta mikä siellä tähtäimessä on (sanaleikki oli ihan vahinko).

Nyt vaan hallitus voisi osoittaa samanlaista solidaarisuutta meidän ravintola- ja matkailualalle. Vapautetaan ravintoloiden ja anniskeluravintoloiden aukiolot. Vapautetaan alkoholimyynti ja vedetään sen verot lähelle nollaa ravintoloissa. Sallitaan ravintoloille ulosmyynti ja herranjestas jos sääntelyä halutaan purkaa niin voitaisiin vähän niissä anniskelualueissa ja terassisäädöksissä korjailla asioita. Ihan noin niinkun vinkkinä vaikka eteenpäin.

Valitettavasti vaan olo mikä jäi kun katseli kokoomuksen ja erityisesti keskustan tyyppien perusteluja tästä hommasta niin kyse taitaakin olla ihan muusta kuin normien purkamisesta. Taitaapi olla takana kavereiden auttaminen. Ja keskustalle ei ole kaveri kukaan, joka haluaisi juoda alkoholia ravintolassa tai ylipäänsä asustella maassa, jossa alkoholi ei olisi pelkkä känniläträysväline ja ravintola vain paikka, johon mennään jo kännissä.

Jotta näin. Arto Satonen oli niin ärsyttävä Astudiossa, että melkein sai mut kannattamaan PAM:in tyyppiä. Onneksi sekin osasi roolinsa neljänkymmenen vuoden takaa vetää kuitenkin tarpeeksi hyvin, ettei mun tarvinnut.

Voin siis yhä kannattaa hallituksen esitystä ihan täysin. Ja toivottavasti tätä viedään muillekin aloille.

0 comments: