sunnuntai 9. elokuuta 2015

Julkinen yksityisyytemme (vuodelta 2011)

Alkuperäinen teksti julkaistu facebookissa ja taukovihko -nimisessä Uuden Suomen blogissa 1.10.2011. 


Suuri osa meistä ihmisistä elää aivan normaalisti. Heräämme aamuisin, laitamme aamupalaa. "Timo Kilpiäinen kokkasi munakkaan parmankinkulla, mmmm.", suoritamme muut aamutoimet ja lähdemme töihin ”Timo Kilpiäinen on koulutuksessa”, tai mihin ikinä menemmekään "Timo logged in at Kaivopuisto, Helsinki".

Mitä tahansa teemmekään, mobiililaitteemme, älypuhelimemme ja tietotekniikkamme tallentaa, tai julkaisee sen ”Timo just listened to TikTak – Heilutaan on Spotify”. Elämämme ja tekomme ovat julkista materiaalia, tietyissä rajoissa. ”14 kaveria tykkää tästä”. Kiinnostuksenkohteemme”Timo is watching LOTR – Return of the King.” harrastuksemme ”Timo tuli pelaamasta sulkista ”Mitähän sitä tänään tekis - 8 Kommenttia”- Nyt huipputarjous Stadiumissa”, ja elämämme ovat viihdettä ja kauppatavaraa.

Yksityisyydestä on tullut luksusta. Hyödyke jota jostain syystä varjellaan kuin vanhoja markkoja patjan alla. Pelkäämme, että joku oikeasti haluaa hallita ja valvoa meitä ja tekemisiämme ”Timo oli maailman turhimmassa koulutuksessa”. Kuvittelemme, että maailmassa on salaliitto, jonka tarkoituksena on juuri minun elämäni hankaloittaminen ”Timo was tagged in a picture – Bileet Kaivarissa keskellä päivää”. Ajattelemme, että minun yksityisyyteni on julkista, vain koska toiset haluavat niin.

Minä olen ostanut älypuhelimen. Minä olen liittynyt facebookiin. Minä kirjoitan tätä tekstiä, ja jopa julkaisen sen omasta vapaasta tahdostani. Minä olen vastuussa yksityisyydestäni ja julkisuudestani. Ei Nokia, Ei herra Zuckerberg, Ei edes se kaveri joka otti valokuvani ”Siis OMG sä oot niin kännissä tossa kuvassa”. Luin joskus huumorimielessä tarkoitetun viestin, joka kuului seuraavalla tavalla: Maailman toisiksi suurin valhe on ”En minä sitä tehnyt.”, suurin on ”I have read and understood license agreement”.

Facebook on ollut usein otsikoissa juuri yksityisyydensuojansa takia. Se on kuvattu jonkinlaisena helvetinkuiluna joka imee käyttäjänsä valokuvat, kirjoitukset, ystävät, pankkitiedot, sosiaaliturvatunnuksen, maistraatin syntymätodistuksen ja sielun. Facebook ei ota mitään, mitä emme sille anna. Sosiaalinen media käsitteenä ei kaipaa meiltä mitään. Twitter toimii ilman 162 merkin morkkisviestejämmekin ”Siis ei todellakaan eilen olisi pitänyt ottaa, lähti käsistä jo puoliltapäivin. Twitpic bit.ly.ganni.1225”.

Kymmenen, viisitoista vuotta sitten huudettiin kuinka kännykkä tuhosi vapaa-ajan. Se pirun vempele oli päällä vähintään kaksikymmentä neljä tuntia vuorokaudessa ja pomo soitti siihen ainakin kuudesti ensimmäisen lomapäivän aikana. Oli ylpeydenaihe, kun oli koko ajan tavoitettavissa ja oma aika kortilla. Nyt pidämme tuollaisena samanlaisena outona ylpeydenaiheen ja inhottavuuden sekamelskana, sitä että jokainen tekemisemme ja ajatuksemme tallentuu muiden katsottavaksi. ”Timo haluaa eroon uudesta logged at – toiminnosta, auttakaa!” Oman ajan lisäksi kortilla saa olla nyt myös päämme sisäiset asiat.

Samaan aikaan kun taistelemme yksityisen julkisuutemme kanssa, varomme olemasta omia itsejämme. Pelkäämme sanovamme, tekevämme tai ajattelevamme jotain sellaista joka ei ole soveliasta. Vielä enemmän pelkäämme, että se päätyy jotenkin kummallisesti kaikkien katseltavaksi Top News -osioon. ”Timo nauroi juuri seksistiselle vitsille”. Sieltä sitten ystävämme, perheenjäsenemme ja muut Itse hyväksymämme tuttavat voivat nähdä minkälaisia me olemme. Mutta vastuu ei silti ole meidän, tämä on erikoinen tapa ajatella. Meidän on turha pelätä omaa itseämme, jos ei muuten niin pelkästään siitä syystä, että todennäköisyys sille, että tulevaisuudessa vaikkapa työnantaja ottaisi esiin vuosien takaisia statuspäivityksiämme on kovin pieni. Jos niin käy, siinä on ehkä uuden statuspäivityksen paikka ”Timo ei saanut töitä facestatuksen takia, lukeekohan joku toinen pomo tämänkin?”

Äärimmäinen vastakohta ovat tietysti ihmiset, joille sosiaalinen media on elämäntapa ja jonkinlainen menestyksen mittari. Julkisuuden henkilöistä, tavallisista tallaajista ja kaikkialta siltä väliltä löytyy näitä ihmisiä, joille näkyminen ja kuuluminen, edes jollain tavalla on itseisarvo. Oli keino, uutinen tai kirjoitus sitten mikä tahansa, pääasia on päästä näkyviin. Seiskallakin on oma facebook-sivunsa.

Sosiaalisen median ja tietotekniikan tulevaisuuden ennustaminen on täysin mahdotonta. Emme kukaan tiedä kuinka kauan nykyiset valtasivustot säilyttävät asemansa. Emme tiedä missä meidän lapsemme, ystävämme tai työkaverimme viettävät verkkoaikansa vuoden tai muutaman päästä. Tiedämme kuitenkin sen, että päätösvalta omalla kohdallamme on meidän. Meillä on jokaisella valta liittyä niihin yhteisöihin, digitaalisiin tai ei, joihin itse päätämme. Meillä on siksi myös vastuu.

Timo kirjoitti juuri mahtavan blogitekstin sosiaalisesta mediasta.”

0 comments: