sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Suomen vihervasuriporvarioikeistollinen kristillisjuutalainen antisemitistimedia ja sen salainen agenda

Kun lukee sosiaalista mediaa ja nettikirjoittelua, jota nykyään tulee oman blogin myötä suhteellisen aktiivisesti tehtyä, huomaa aina silloin tällöin hauskoja ilmiöitä.

Yksi näistä on se mietn suomalainen media jyrätään aina vastustajan käsikassaraksi. Jokainen suomalainen mediatalo on kirjoittajasta riippuen joko punavihertoimittajien puuhamaa tai Eurooppalaisen oikeistoeliitin kumileimasin. Silloin tällöin mukaan vedetään myös äärikonservatiivit päätoimittajat tai antisemitistinen salaliittoagenda.

Tietysti alunperin oma ajatukseni oli kun lähdin asiaa enempi tutkailemaan, että nehän on vaan ne toiset, ei samaa mieltä minun kanssani olevat, jotka näin kirjoittelee. Mutta kyllä siihen syyllistyy ihan jokainen puoluekantaan katsomatta.

Se on tosi huonoa argumentaatiota ihmiset hyvät.


Esimerkiksi tästä linkistä voi käydä katsomassa kuinka Suomessa on itse asiassa koko maailman riippumattomin ja vapain lehdistö. Se on muuten ollut sitä jo viisi vuotta peräkkäin. Kymmenen parhaan joukossa Suomi on tässä ollut ihan julkaisun aloittamisesta lähtien.

Tietysti jos lukijan tai kirjoittajan päässä on foliohattu ja hän uskoo maailmaa johtavan Illuminati tai Temppeliritarien ja Vatikaanin maanalainen konklaavi niin onnea vaan. Samaan kategoriaan kuuluvat rutinat suomalaisen median puolueellisuudesta.

"Mutta sinä et nyt huomioi tässä vaikkapa tätä ohjelmaa tai toimittajaa..."

No kylläpäs huomioin. Median tehtävä ei ole tuottaa tasapaksua höttöä, jossa ei ole minkäänlaista valtakunnallista kannanottoa tai sidosta. Sen tehtävä ei ole aina miellyttää tai olla neutraali. Hei ei muuten ole toimittajienkaan.

"Niin, mutta miksi aina vaan yhden porukan?"

No eipä muuten pidä tämäkään paikkaansa. Media uutisoi yleensä aiheesta, josta tietävät saavansa lukijoita. Aiemmin tämä oli lööppimediaa, nykyään klikkimediaa. Halutaan mahdollisimman paljon lukijoita, jolloin a) otsikoinnin pitää olla mahdollisimman raflaavaa, b) otetaan asia, joka varmasti herättää tunteita ja c) jätetään kommentoinnille ja tunteille tilaa.

Onko se hyvää journalistiikkaa? No ei helvetissä ole. Onko se tasapuolista. No sitä se on.

"Taidat itse olla valtamedian puolella senkin viherhomo!"

Kyllä. Olen ihan jokaisen median puolella siinä, että ne saavat tuottaa haluamaansa materiaalia siinä määrin kuin se on lain mukaista. Mun puolestani Kalle Isokallio saa kirjoittaa oikeistopopulistisia aivopierujaan Iltalehden kolumneihin ihan siinä kuin Erkki Tuomioja vanhentuneita haikailujaan takaisin Neuvostoliiton syliin. Hyväksyn jopa Vihreiden mielestäni ihan pöljät kannanotot vaikkapa turkistarhauksen lopettamiseen tai lihansyönnin kieltämiseen silloin kun tällaisia kirjoituksia tai ajatuksia valtamediaan pääsee. Ei se tarkoita, että minun tarvitsisi kritiikittömästi niitä omaksua niitä asioita, jotka siellä ovat. Eikä se tarkoita edes, että vaikka minä en olisi samaa mieltä, etteikö asia voisi silti olla oikein tai totta.

Hyväksyn näiden lisäksi sen, että meillä on olemassa myös verkkomedioita, jotka eivät toimi edes median perinteisten pelisääntöjen mukaan ja silti saavat toimia tässä maassa. Esimerkkinä nyt vaikkapa erilaiset pseudouutissivustot, jolla ei ole mitään tekemistä minkään järjellisen asian kanssa. Hyväksyn silti sen, että saavat puppuansa kirjoitella ihan juuri niin paljon kuin haluavat.

Mielestäni jopa ihan kenellä tahansa yksilöllä on oikeus kirjoittaa tai julkaista haluamaansa tekstiä. Sen verran kuitenkin kannattaa ajatella, että siitä omasta tekstistänsä on myös vastuussa.

"Ime sitä Kommarihippi!"

Näin juuri, hienoa argumentointia. Ja silti tällainenkin on sallittua Suomessa. Aika hienoa eikös?

Suomalaisessa perinteisessä mediassa on paljonkin asioita, jotka voitaisiin korjata. Ensinnäkin se on aivan järjettömän hidas. Sosiaalinen media on tunteja edellä tiedonvälityksessä ja se on liikaa. No tämä aiheuttaa sen, että kirjoitetaan näitä roskaotsikoita, joilla saadaan paljon klikkauksia ilman mitään oikeaa sisältöä.

Meillä on kuitenkin ihan oikeasti myös valtava määrä asiantuntevaa, hyvin tuotettua ja tasapuolista sisältöä. Suurimman osan tästä tuottaa se kaikkien haukkuma valtamedia. Ja omasta mielestäni vielä eniten kaikkien suosikki-inhokki Yleisradio.

Maksan ihan mielelläni Yle-veroa, koska tiedän että se on laitos, joka oikeasti näkee vaivaa ja aikaa esimerkiksi uutistoimituksessaan ja ajankohtaisohjelmissaa. Jos meillä olisi iltapäivälehtivero niin se risoisi minua.

Vapaalla tiedonvälityksellä ja puolueettomalla medialla on se perustavanlaatuinen ongelma, että se ei aina miellytä juuri sinua tai minua. Siksi se on paha kaikille ja puolueellinen kaikkia kohtaan (tai oikeastaan kaikkia vastaan). Tässähän ei ole mitään järkeä, mutta ei ole yleensä niissä argumenteissakaan, jotka mediaa vastaan hyökkäävät tällä tavalla.

Joten ei muuta kuin tietokone kainaloon, nauhuri mukaan ja omaa taustatyötä tekemään. Se toimittajan työ ei ole ihan niin helppoa kuin blogistin. Kaikki ei löydy googlaamalla ja palkaksi saa kommenttikentissä ihan jotain muuta kuin kiitosta.

"Homo!"

Ihana tämä suomen riippumaton ja vapaa mediakenttä sekä sananvapaus.

2 comments:

Anonyymi kirjoitti...

Yleisradio on CIA-kokomuksen äänitorvi

Timo K kirjoitti...

Onkohan tästä mahdollisesti jotain todisteita :)