Kuinka isyys toi mulle arvopohjan.

Olin pienenä ihmisenä jossain vaiheessa syvästi luonnon puolella oleva pieni poliitikko. Luonnonsuojelija ja presidentti olivat alakouluaikana ainakin mummoni ja äitini mukaan ne tulevaisuuden toiveammattini.

Myöhemmin ne ajatukset jäi ja lukioaikana tilalle tuli aika kovan linjan porvarillisuus. Uskoin siihen, että yksityinen ja vapaa markkinatalous on maailman ainoa pelastus. Halusin olla osa sitä täydellistä koneistoa, joka oli luonut Suomeen Nokian ihmeen kaikkine alihankintaverkostoineen. Mun oli tarkoitus tulla kirjailijaksi ja toimittajaksi, joka paljastaa valtion kitkerät juonet vapaan varallisuuden kitkemiseksi ja yrittäjän kahlitsemiseksi.

No toimittajaa ei koskaan tullut vaan päädyin opiskelemaan opettajaksi. Siellä sitten opiskelijapolitiikassa, järjestöhommissa ja ajautuessa yhä enemmän erilaisten ihmisten seuraan aloin jostain syystä kääntyä pikkuhiljaa vasemmalle. Ehkä vietin liikaa aikaa aivan fantastisten ihmisten kuten lakia opiskelevien känniälykköjen, poliittisesti aktiivisten lääkärinplanttujen tai sitten vaan niiden ylisosiaalisten opetyyppien kanssa, mutta joka tapauksessa ajatukset vaihteli ja heitteli puolelta toiselle.

Koko ajan kuitenkin huomasin tekeväni ja kannattavani ehdotuksia, päätöksiä ja lauselmia sellaisten asioiden puolesta, jotka vastaavat selkeästi enemmän tätä vihervasemmistokuplassa istuvaa viininlipittäjää kuin lukioikäistä kapitalisti-itseäni.

Muutin takaisin pääkaupunkiseudulle ja aloitin opettajan hommat Espoossa. Vastaan tuli kaikenlaista kollegaa, oppilasta, perhettä ja yhteistyötahoa. Aloin taas ihmettelemään miten ihmiset päästävät itsensä yhteiskunnan holhottaviksi niin monessa asiassa. Vieri vieressä oli elämässään taloudellisesti ja sosiaalisesti menestyneitä isiä ja äitejä, seuranaan kaikkien mahdollisten valtion virastojen asiakkaina ja tuettavina olevia. Kaikki varmasti rakastavat omia lapsiaan yhtä ehdottomasti.

Jotenkin ajauduin siihen ajatusmaailmaan, että ihmiset ovat itse asemansa ansainneet ja hankkineet. Satunnaisuus, säälimättömyys ja tietynlainen empatian puute vaivasi aika usein kun ajatteli Espoon kahtiajakautuneisuutta. Toisaalta taas uskoin vahvasti siihen, että tässä maassa yksi perustavaa laatua oleva ongelma on meidän kulttuurissamme syvään juurtunut ajatus menestyvistä ja huono-osaisista perheistä. Maahanmuuttajalapset ovat ongelmatapauksia ja rikkaiden lapset hemmoteltuja kakaroita. Välillä huomasin itsekin meneväni ihan näitä samoja raiteita. Piti aina hyppäyttää itsensä sivuun ennen kuin meni ihan kokonaan oikeistolaisen pikajunan vietäväksi. Siellä se abiturientti-Timo huuteli junan ykkösluokasta radanvarressa seisovalle kolmekymppiselle ideologittomalle.

Vailla sen suurempaa ideologiaa olen äänestellyt elämäni aikana ainakin Kokoomusta, RKP:tä, Demareita, Vihreitä ja vasemmistoliittoa. Aikamoista heittelyä voisi joku sanoa. Olisi paljon helpompaa, jos olisi pienestä asti kasvatettu kepulaiseksi tai kokkariksi. Mutta ei, kun meillä piti vanhempien antaa jokaisen olla juuri sellainen kuin on (/sarkasmi).

Pyryn syntymän myötä löysin kuitenkin lopulta sen oman ajatusmaailmani. Haluan, että meillä on maailma, jota Pyryn ei tarvitse hävetä. Haluan, että Pyryn tulevaisuudessa jokaisella on samat mahdollisuudet tavoitella omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan. Haluan että meidän seuraaville sukupolville jää maailma, joka on hyvä paitsi ihmisille, myös rikas elinympäristöiltään ja monimuotoinen kaikelta elämältään. Siksipä (ja todella hyvien ehdokaskeskusteluiden jälkeen. Kiitos jäsenhankinnasta erityisesti kansanedustajaehdokkaille Saara Hyrkkö ja Otso Kivekäs) päädyin lopulta ihan liittymään Vihreisiin.

Olen tosi huono vihreä. En vastusta turkistarhausta. Hyväksyn ydinvoiman (joskaan en mitään Fennovoiman kaltaista höpöhöpökotimaista ydinvoimaa) ja kannatan kaivostoimintaa Suomessa (tosin meidän nykyinen valtausmenettelymme ja lakimme näihin liittyen on ihan oikeasti ehkä koko maailman tyhmimpiä. Mikään muu maa maailmassa ei anna kenen tahansa tulla viemään luonnonvarojaan samanlaisella sokeudella kuin Suomi. Ulkomaiselle kaivosteollisuudelle 95% vero kaikesta tuloksi laskettavasta niin oltaisiin jo järkevämmällä tiellä).

Uskon kuitenkin niihin arvoihin joita Vihreät edustaa. Yhteinen vastuu ihmisistä ja ympäristöstä. Koulutus ja kehitys ovat tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Emme voi elää halpatyömaana. Vain kehittymällä ja kehittämällä voimme luoda työtä ja taloudellista hyvinvointia.

Ennen kaikkea haluan Pyryn tietävän, että maailmalla voi olla aivan upea tulevaisuus. Se voi olla osa meidän maatamme ja koko maailmaa. Se on kuitenkin meidän käsissämme. Se on minun arvopohjani. Uskon tulevaisuuteen, ihmisyyteen, ihmiskuntaan ja ihmisiin. Siksi olen myös nykyään Vihreiden jäsen. Se on puolue, joka pyrkii kohti parasta mahdollista tulevaisuutta seuraavan kvartaalineljänneksen tai vaali-illan sijaan. Se on puolue joka elää tässä hetkessä tulevaisuutta varten, sen sijaan että takeltelisi nostalgiassa kiroten nykymaailmaa. Se on puolue, joka on rohkea ja täynnä virheitä. Ihan niin kuin kaikki ihmiset saisivat olla.

On se hyvä, että musta tuli isä. Vaikka menneet minäni eivät kaikki samaa mieltä välttämättä olekaan. Minä annan niille sen anteeksi, ehkä tuleva minäni antaa anteeksi myös minun hölmöyteni.