Uutta ja vanhaa ja kierrätettyä ja ostettua ja poisheitettyä

Mulla oli eilen päälläni paita, jonka mun isä on tuonut Yhdysvalloista kun mä olin teini-ikäinen. Meiän tietsikkapöydällä istuskelee näin sunnuntai-iltana kun jefukausi on menossa Uppo-Nalle, joka tuli mun kanssa asumaan jo yli 33 vuotta sitten suoraan synnärille. Mulla on kymmenen vuotta vanhoja astioita, samanikäinen salibandymaila ja toivoisin joskus saavani sellaisen keittiöveitsen, joka on käytössä sukupolvelta toiselle.

Vauvankamojen kanssa on vähän eri juttu.

Pyrylle on tullut ja siltä on lähtenyt satoja vaatteita. Kyllähän mä ymmärrän, että se on ihan normaalia, että vaatteet ei mahdu kun mies kasvaa pituutta ja leveyttä nopeammin kuin Nallen korot.

Mutta kun kaikki muukin pitää vaihtaa muutaman kuukauden välein. Onhan se nyt vähän hölmöä.

Lusikka vaihtui vauvalusikasta kovamuoviseen ja nyt jo pikkuhiljaa pidempivartiseen ja kohta Pyryn omaan lusikkaan. Meiän aikuisten lusikat on kestänyt vuosikausia.

Touhumatot kesti peräti pari kuukautta. Nyt sitä ei vois vähempää kiinnostaa, koska pystyy liikkumaan. Ylipäänsä lelut vauvalle on hiukan hazardihankintoja. Onneks ollaan näitäkin taas saatu kierrätettyinä eikä oo tullut maksettua satoja euroja kamasta, joka ei kiinnosta yhtään. Tällä hetkellä pallot on superhitti. Ihan vaan koska niihin kun koskee ne menee kauemmaks. Ja kun seuraa palloa niin pääsee paikkoihin mihin ei sais mennä niinkun verhojen, tietokoneen ja metallisten tuolien luokse.

Sitteri, tuttipullo, tutit ja mobilet on mennyttä kamaa. Odottelevat siirtymistä seuraavaan kotiin. Nyt keräillään kirjoja ja kuvakirjoja, joita on kiva pureskella, joskus jopa vähän kuunnella. Alettiin tänään lukemaan Pyrylle iltasatua osana rutiineja. Sitten kun sitä ei ne enää kiinnosta niin mä en kyllä ihan varmasti kestä.

Syöttötuoli lienee käytössä edes hetkisen, vaikka käytettiinkin sitä jo ennen kuin lapsi osasi itse nousta istumaan. Nyt on joidenkin terkkareiden mielestä jo selkä, ryhti, lihashallinta, koordinaatio ja elämä pilalla. Silti syöttötuoli on vielä käytössä.

Pehmolelut kestänee pidemmän aikaa. Ehkä niistä joku sitten on Pyryllä vielä kolmenkymmenen vuoden päästä kannustamassa suosikkijoukkuetta vaimon t-paita päällä. (Liisa osti häämatkalta 49ersin t-paidan, joka on Uppiksen päällä kun katotaan matseja yöllä.)

Vaunut, makuupussit, tossut, hanskat, pipot, lelut, kaikki mahdollinen. Miksi hitossa ajan pitää mennä niin kamalan nopeasti eteenpäin. Ehkä tässä koko hommassa ei olekaan kysymys siitä, että ärsyttää tavaroiden jatkuva hankkiminen ja eteenpäin laittaminen. Ehkä kyse onkin ihan oikeasti vaan ajan ihan liian nopeasta kulumisesta.

Kohta sille saadaan ostaa pulkka, sitten jo mennään polkupyörällä. Koulureppu pitää hankkia. Mopoa haluaisi kovasti, maksaa vaikka itse osan. Ajokortti on niin hyödyllinen, että kyllä se kannattaa vaikkei ole edes autoa. Mä en halua, että se ajaa. Enkä mä halua olla ostamassa sille sohvaa sen kotiin kun se muuttaa pois. Mä haluan, että se nojaa tohon lelulaatikkoon ja yrittää poimia palloa sieltä ihan liian pienellä kädellänsä.