Tervetuloa isäklubiin

Ennen lapsen syntymää on silloin tällöin kuullut naurettavan hyväntahtoisesti saunailloissa, kaveriporukoissa tai urheiluseuroissa isäkerholaisista. Aivan kuin maailmassa olisi jokin salainen ryhmittymä, johon pääsyvaatimuksena on se, että onnistuu keinolla tai toisella hankkimaan itselleen pienen jälkikasvun. Koko ajatus on vähän hassu, mutta elää jostain syystä urbaanilegendana.

Oma lapsi syntyi kohta kuusi viikkoa sitten. Muutos oli välitön. Ihmiset, joiden kanssa olen jatkuvasti tekemisissä muuttivat puheenaiheet, suhtautumisen, koko olemuksensa minua kohtaan. Yhtäkkiä ne joilla on lapsi itsellään ovat kohottaneet minut jollain tavalla vertaisikseen. Ne joilla lapsia ei ole ovat mystisesti siirtyneet sivuasemaan, kuiskuttelemaan isäklubista selkäni taakse tai huoneen toiseen reunaan.

En ole vielä saanut mitään salaista käsitervehdystä, mutta yhdellä kädellä vauvan kannatteleminen arkiaskareissa tai juhlatilanteissa on selvä merkki isäklubiin kuulumisesta. Samoin ystävällismielinen nyökkäys aamulla rappukäytävässä ovien sulkeuduttua vielä itkuisten vauvojen perässä. Kahvikuppi vanhemmalta kollegalta käteen ilman mitään teatraalista tai edes kommenttia. Isäklubilla on monta muotoa.

Nopeasti ajateltuna on hullua, että vain isyys yhdistäisi ketään. Tai vanhemmuus nyt ylipäänsä toimisi jonkinlaisena siltana ihmisten välillä. Ymmärrän sen, että se tekee niin, mutta en ymmärrä syytä siihen. Ei Jaakolla 48v insinööri ole yhtään enempää yhteistä Ilkan 19v asfalttimiehen kanssa, vaikka törmäisivätkin Jorvin kutoskerroksessa uusien vauvojensa kanssa. Silti niin vaan on.


Ehkä siinä sittenkin on jotain. Jotain mystistä siinä isäksi tulossa. Ehkä se jollain tavalla kuitenkin muuttaa ihmistä. Saa aikaiseksi jotain sellaista, mitä mikään muu ei saa. Se on jonkinlainen graalin malja, joka on aina askeleen kauempana kuin missä itse kuljet, mutta jonka hehku näkyy muille sen etsijöille.

Isyys näkyy tummissa silmänalusissa, omistetuissa tuuletuksissa, yhteisissä päiväunissa, kahvin jakamisessa, tahrojen vertailussa ja siinä erikoisessa olemuksen uudelleenasettumisessa, jonka vain toiset isät huomaa.

Kyllä ne isät, joiden lapset ovat kaukana kuusiviikkoisesta nimittäin myös muistavat kuittailla kaikesta mahdollisesta, jota on jo tapahtunut ja jota vielä tulee tapahtumaan. Ei miehet kuitenkaan ihan kauheasti muutu, vaikka mystisiksi hahmoiksi joita isiksi kutsutaan tulevatkin.