Isänä olemisen sietämätön helppous (Kun vauva on alle kaksikuinen)

Kuusiviikkoinen lapsi osaa huutaa. Se saattaa valvoa silloin kun sen olisi vanhempien mielestä parempi nukkua. Se saattaa olla itkuinen ilman mitään syytä ja kakata enemmän kuin on kenenkään mielestä normaalia.

Kaikki yllämainittu on kuitenkin helppoa. Kaikilla ei tietenkään ole sama tilanne. On koliikkia, muita vatsavaivoja, iho-ongelmia, nukkumattomuutta, allergioita, selittämättömiä ja selitettävissä olevia tilanteita. On lääkärikäyntejä, hengitysvaikeuksia, ripulia, keltaisuutta tai valkoisuutta tai punaisuutta. Lapsi nukkuu liian vähän, liikaa, syö huonosti tai vaatii koko ajan ruokaa. Mutta kaikki nuo ovat lopulta vanhemmille, huoli poislaskettuna helppoja asioita.

Ruokaa, lämpöä, suojaa ja unta. Vastasyntyneen vaateet ovat suhteelliset yksinkertaiset. Tässä kohtaa tulee se ajatus, että kyllä mä tästä vielä selviän, mutta miten hitossa muka voi pärjätä isomman kanssa.

En minä osaa opettaa ketään kommunikoimaan. Mitä jos se puhuukin arabiaa tai espanjaa? Tai jotain kieltä, mitä kukaan muu kuin se ei ymmärrä.

En myöskään osaa opettaa lapselle saappaiden jalkaan laittamista, potalla käymistä enkä saunomista.

Sen pitäisi oppia käyttämään haarukkaa, veistä, hiirtä, puukkoa, ovenkahvaa, turvavyötä, juustohöylää, termostaattia, kondomia, jakoavainta ja kierrekorkkeja.

Ja noikin on vielä helppoja siihen verrattuna kun pitäisi kertoa sille elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Sen pitäisi oppia lähdekritiikkiä, empaattisuutta, käytöstapoja, normeja ja normeista välittämättömyyttä, yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä.

Sille pitäisi kertoa mistä se on tullut ja miksi se miten se on tullut on tärkeää ja tabu ja kuitenkin luonnollista ja ihanaa. Samalla se pitäisi tehdä niin, että sen kaverit tai opettaja ei soittele perään seuraavina päivinä.

Sille pitäisi saada ymmärrykseen miksi parlamentaarinen demokratia toimii ja miten se voi vaikuttaa niihin asioihin mitkä siinä ei toimi. Sen pitäisi osata olla kriittinen kaikkea systeemin luomaa kohtaan ja silti kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka tekee asioita yhteisen hyvän puolesta.

Kaiken sen keskellä vielä pitäisi jotenkin saada se pujoteltua erinäisten haaverien, loukkaantumisten, sydänsurujen, raivokohtausten, haaveilujen ja pelkojen läpi suurinpiirtein terveenä kohti omaa itsenäistä elämänvaihetta.

Mä otan iltaitkut, huonot nukkumiset ja jatkuvat vaipanvaihdot ihan mielelläni vielä tässä kohtaa kiitos.