sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kohtauksia vanhemmuudesta - vierellä kulkija

Sen huomaa pikkuhiljaa.

Sanat katoavat kesken lauseen. Keskustelukumppani toteaa myötämielisesti "Ja..." ennen kuin lause karkaa kokonaan tajunnanvirrasta.

Hetkellinen pysähdys omalla lyöntivuorolla tikkipelissä, kun aivot pitävät tauon. Ystävällinen napautus olkapäähän palauttaa takaisin maailmaan ja kortti menee pöytään. Ei se kortti, joka oli tarkoitus lyödä, mutta kortti kuitenkin.

Sormien seisahtuminen määräämättömäksi ajaksi blogia kirjoittaessa. Ajatus sanoo itsensä irti ja häviää johonkin kaukaisuuteen. Sitä voi yrittää tavoitella, mutta se on jo muuttunut usvaksi ja illuusioksi.

Se hiipii vierelle, tarttuu hiljaa olkapäästä, kuiskaa korvaan ja piileksii omassa varjossasi. Päivien kuluessa se istahtaa viereesi bussissa, hyppää olkapäillesi sohvalla, roikkuu kiinni jaloissa öisellä vessareissulla.

Puolityhjä työpaikan teekuppi kädessä kun astelet bussiin.

Kännykän soittoääni saa raikua minuuttikaupalla ilman minkäänlaista ymmärrystä, saati vastausta.

Se on kuin vanha tuttava, joka puhuu liian kauan puhelimessa. Se on liian pitkään jatkuneet pikkujoulut. Se on viimeisen yön tenttiin lukemisen suurin kannustaja. Se on lapsiperheen ensivuosien jatkuva alivuokralainen.

Bussin ikkunasta aukeaa iltapäiväinen auringonlasku. Kello ei ole vielä neljääkään. Maisema on kaunis, eteerinen, unettava.

Televisiosta tulevat iltauutiset. Kello on hädin tuskin puoli yhdeksän. Uutisissa kerrotaan koti- ja ulkomaista. Sanat puuroutuvat korvissa. Uutistenlukija katsoo kesken lähetyksen suoraan silmiin, aukaisee pienen pussukan ja puhaltaa hiekkaa silmille.

Esikoisen legorakennelma on upea. Se huokuu värejä, muotoja ja mielikuvituksen lentoa. Se muistuttaa M.C. Escherin teoksia. Näyttää kuin palikat tanssisivat toistensa ympärillä. Niiden värit sulautuvat yhteen hypnotisoivaksi sateenkaareksi. Lapsen ensimmäiset sanat ovat "Tunnet itsesi väsyneeksi..."

Kuopus tuijottaa olkapään yli. Hän näkee sen, mikä muille on näkymätöntä. Se tuijottaa takaisin. Heidän sopimuksensa on sanaton. Se on sama, jonka näkymätön sopi esikoiseni kanssa vain muutama vuosi aiemmin. Jos katson tarpeeksi kauan kuopuksen silmiin, voi niissä nähdä aivan vilaukselta sen muodottoman hahmon.

Siivoamattomat pöydät, odottavat tiskit, likaiset pyykit. Eiliset eriparin sukat ja rikkinäinen t-paita. Yöllinen kiroaminen, kun legopalikka ei ole niin kaunis jalkapohjassa.

Jonain päivänä uudetkin sopimukset loppuvat. Jonain aamuna huomaa nukkuvansa tunteja. Joku herääminen tulee olemaan se, kun näkymätön poissa. Kun silmäluomet eivät paina. Kun auringonnousulla-, -laskulla ja vuorokaudenajoilla on taas merkitys. 

Joskus univaje on taas ajettu pois. 

Nyt... 

Nyt se on täällä kanssamme.
 


0 comments: