lauantai 12. joulukuuta 2015

Kansanedustaja Simon Elo ja käsitteistö

Aloitetaan ilmiselvällä asialla.

Yksikään Suomessa toimiva eduskuntapuolue ei ole äärioikeistolainen tai äärivasemmistolainen. On puolueita, joiden edustajat esittävät äärioikeistolaisia mielipiteitä ja on puolueita, joiden edustajat suosivat äärivasemmistoa äärioikeiston sijaan. Yksikään meidän puolueista ei sen sijaan näihin laitoihin kuulu.

Kansanedustaja Simon Elo toi eilen Pressiklubi-ohjelmassa esille seuraavanlaisen väitteen. "Natsit ovat äärivasemmistoa" ja perusteli tätä sillä, että kansallissosialistit olisivat olleet sosialisteja, siten vasemmistoa ja täten koko kansallissosialismi, joka on ääriliike olisikin äärivasemmistoa.

No tämä osoittaa sen, että on mahdollista ettei edustaja Elo tunne seuraavia asioita:

Meidän poliittista rakennettamme
Politiikan termistöä
Ääriliikkeiden asemaa poliittisella pelikentällä
Historiaa

Voi toki olla, että edustaja Elo itse asiassa tietää näistä kaikista, mutta käytti lausettaan vain ja ainoastaan hyökätäkseen keskustelukumppanina toiminutta Li Anderssonia vastaan. 

Tässä tapauksessa taas edustaja Elon väite osoitti seuraavia asioita:

Kykenemättömyyttä objektiivisuuteen
Sisällöttömyyttä
Kyvyttömyyttä ymmärtää analogioita ja vertauksia
Typeryyttä

Kansallissosialismi ei ole sosialistinen liike, vaikka se sisältää sanan sosialisti. Se on oma aatteensa, jota ei voida verrata nykypäivän demokraattisiin tai parlamentaarisiin liikehdintöihin tai puolueisiin. Sitä ei voida myöskään asettaa perinteiselle markkinatalous vs. valtionohjaus tai arvokonservatismi vs. liberalismi kentälle, koska se ei pelaa samoilla säännöillä.

Kansallissosialismi, kuten muutkin äärioikeistolaiset liikkeet pohjautuu ajatukseen totalitarismista ja sen eri muodoista. Usein siihen liittyy muita erilaisia aatteita, kuten nyt vaikkapa kansallissosialismin kohdalla rasismi ja kollektivismi nimenomaan teutonisten kansojen kesken. 

Natsi-Saksassa taas, johon Elo ilmeisesti viittasi heitollaan oli hyvinkin ristiriitainen näkemys markkinataloudesta ja sosialismista. Hitler toisaalta vastusti länsimaista kapitalismia ja toisaalta kritisoi Marxilaista sosialismia. Hänen ajatuksensa olivat ennemminkin yleisölle suollettua puppuretoriikkaa ja populismia, kuin vakavasti otettavaa talousnäkemystä. Lopultakin kyseessä oli totalitaristinen valtio, jonka toimintatapoja ei voida verrata nykyisen kaltaisiin sosiaalisiin tai sosiaalidemokraattisiin malleihin.

Äärioikeistolaisuus viittaa terminä nimenomaan totalitarismia kannattavaan aatesuuntaukseen ja parlamentaarista demokratiaa vastustavaan ajatusmalliin. Natsismi sopii tähän kuvaukseen erittäin hyvin. Ymmärrän, että edustaja Elo halusi varmasti heitollaan asettaa jostain syystä yhtäkkiä vasemmiston vastaamaan perinteisten anarkistisyytösten lisäksi myös natsismista, mutta kun se vertaus ei vain yksinkertaisesti toimi.

Äärivasemmistolaisuus kuvataan usein anarkismiksi. Tällöinkin puhutaan taas ajatusmaailmasta ja aatteesta, jossa pyritään hajottamaan valtiorakenne ja toimimaan demokraattisen pelikentän ulkopuolelta. Ei meidän yksikään eduskuntapuolueemme pyri tähänkään. 

Onko meillä sitten äärioikeistolaisia ja äärivasemmistolaisia Suomessa? On. 

Äärioikeisto on hyvinkin näkyvästi esillä katupartioineen ja mielenilmauksineen.

Äärivasemmiston näkyvin mielenosoitus oli pari vuotta sitten, kun ihan anarkisteiksi julistautuneet itsenäisyyspäivänä hajottivat paikkoja. 

Kumpikin ääriliike oli esillä myös itsenäisyyspäivänä 621 soihtukulkueen ja sitä vastustamaan pyrkineen antifasistisen ja anarkistisen porukan myötä. 

Toisessa porukassa muuten oli ihan puolueiden edustajia mukana ylpeänä ja virallisesti. Toisesta en tiedä.

Äärioikeistolaisuus, kansallissosialismi, natsismi ja fasismi ovat aatteita, jotka eivät pelaa demokratian säännöillä. Samanlainen aate on anarkismi. Ne eivät ole puolueisiin sidottuja, vaikka meillä usein tällaisia yhdistyksiä halutaan tehdä. 

Ne eivät myöskään ole toisilleen sukua, jos me oikeasti tarkastelemme niitä hiukankaan tarkemmin. Niillä on yhtäläinen perusta siinä, että ne haluavat kaataa demokraattisen ja parlamentaarisen valtion. That's it. Sen jälkeen niiden ajatusmaailmat menevät niin eri poluille, että on hämmentävää kuinka paljon ihmiset ja vieläpä kansanedustaja ja toimittaja voivat termistöä näin huonosti sekoittaa keskenään.

Tietysti vanha kikka on syyttää oman puolueen sisällä olevista ääriaineksista muita. Toisaalta taas jos katsomme Perussuomalaisten vaaliohjelmia, lupauksia ja retoriikkaa, niin melko sosialistista sielläkin on ajatusmaailma. Joten ovatko Perussuomalaisetkin tässä tapauksessa sosialisteja, siis vassareita? Tuskin tätä edustaja Elo ainakaan tarkoitti. Tuskin kykeni ajattelemaan lausettaan kriittisesti millään tasolla.

Ääriliikkeet ovat viuhahtajia ja tuomareiden haukkujia demokratian jalkapallo-ottelussa. Ne tulevat häiritsemään ja estämään yhteisillä pelisäännöillä toimivien vastapuolien toimintaa. Ne eivät ole mukana yhteisessä toiminnassa. Perustulain, ihmisoikeusjulistusten ja kansainvälisten sopimusten tuomarikolmikko ei voi potkia heitä pelistä pois, koska he eivät kuulu sinne. Heidät voidaan kuitenkin ajaa kentältä pois yhteistuumin tai heidän voidaan antaa juosta ja meuhkata ja olla kiinnittämättä huomiota. Koska huomio on se mitä he haluavat. He haluavat tulla mukaan peliin, mutta omilla säännöillään. He haluavat hakata tuomarikolmikon ja puhkaista pallon. On kaikkien yhteistä peliä pelaavien etu, että he eivät peliin mukaan pääse. Eivät vaikka laittaisivat puvun päälle ja esittäisivät jotain muuta kuin mitä ovat. Eivät niin kauan, kun eivät sääntöjä tunnusta.

Joten kansanedustaja Simon Elo:

Kansallissosialistit eli natsit eivät ole äärivasemmistoa. 
Anarkistit ja natsit eivät ole sijoitettavissa puoluekenttään.
Teidän puolueenne ei ole äärioikeistolainen.
Vasemmistoliitto ei ole anarkistinen.

Mutta, jotta nyt ihan rehellisiä myös oltaisiin:

Teidän puolueessanne on enemmän sallivuutta äärioikeistolle, kun missään muussa puolueessa.

Teidän puolueenne viralliset edustajat, valtuutetut ja toimijat ovat esittäneet äärioikeistolaisia, rasistisia ja demokratiaa vastustavia mielipiteitä enemmän kuin muiden.

Teidän puolueenne on hallitusvastuussa ja siksi siltä olettaisi enemmän kuin yhden asian politiikkaa.

Keskustelen mielellänne kanssanne äärioikeistolaisuudesta, historiasta ja poliittisista käsitteistä enemmän mikäli haluatte. Tulen mielelläni esimerkiksi vieraaksi eduskuntaan tai muuten tapaamaan teitä. En usko teidän olevan äärioikeistolainen, mutta aiemmin mainitsemieni väitteiden takana seison.

0 comments: