maanantai 14. joulukuuta 2015

Hackmannin asiakaspalvelusta tuplapeukut

Ostettiin kolme vuotta sitten, kun muutettiin nykyiseen asuntoon, Hackmannin Kovanaama -paistinpannu. Ajateltiin sijoittaa kunnolliseen tuotteeseen kerrankin halpistarjousten sijaan, varsinkin kun kyseinen pannu oli vielä halpistarjouksessa.

Kelpo pannu olikin kyseessä vuoden verran, kunnes homma jostain syystä meni hiukan persiilleen. Pohja meni kuperaksi ja muutenkaan ei oikein tupannut pelittämään. No sillä sitten kuitenkin mentiin vielä hetken aikaa, kun ei parempaakaan vaihtoehtoa ollut. Lopulta päädyttiin ostamaan uus pannu ja vanha sai jäädä kaappiin pölyttymään ja odottamaan, että saataisiin lähetettyä siitä palaute.

Hypätään ajassa kaksi vuotta eteenpäin ja onnitellaan itseämme hienosta suorituksesta vihdoin laittaa pannu menemään Hackmannille asti. Mukaan laitettiin vielä lyhyt kertomus mitä oli tapahtunut ja joulun kunniaksi pari joulupiparia ja hyvän joulun toivotukset.

Tänään tuli vastaus

 



Jotenkin mahtavaa, että ihan ton peruskirjeen lisäksi oli vaivauduttu näkemään se erittäin pieni vaiva, että perään lisättiin kiitos pipareista ja joulutervehdys. 

Mulle itselleni vielä jotenkin erityisen hyvän tästä palautteesta tekee se, että pahoitellaan asiaa, toimitetaan korvaava tuote ja sitten laitetaan ohjelappu miten uutta tuotetta kannattaa kohdella vielä erikseen vähän merkattuna tussilla ilmeisesti meidän ongelmakohdat. Ei pysty loukkaantumaan noin hienovaraisesta vihjeestä noin mahtavan asiakaspalautteen ja asiakaspalvelun kohdalla. 

Bravo Hackmann. Bravo.

Aion vastaisuudessakin ostaa teidän tuotteitanne.

Menitte asiakaspalvelussa hyväksi kakkoseksi heti Ruoveden Herkun jälkeen. Herkusta aikanaan tiedustellessani juhannukseksi mahdollisuutta ostaa verkkokaupasta pikatoimituksella Liisalle majoneesia, sain vastaukseksi paketin, jossa oli kaksi purkkia majoneesia, kiitokset palautteesta ja hyvän juhannuksen toivotukset.

Kyllä meillä Suomessakin osataan asiakaspalvelu. Se vaan on tuurista kiinni :)
 

0 comments: