Päässä on hienoja ajatuksia, mutta ne eivät muutu sanoiksi. Nyt ollaan puolitoistatuhatta sanaa jäljessä. Se on vielä ihan helposti kiinniotettavissa parin päivän tsempillä, mutta vähän jo välillä tuntuu, että pitää mahdollisesti venyttää sääntöjä.
Kaikkien Nanoilijoiden suosikkijuttuja aiemmin jo kirjoittelinkin, mutta mä taidan huomenna tai tänään yöllä päätyä yhteen halpamaisimmista, koska se on oikeasti sitten helppoa. Eli voipi olla, että jos tästä ei nyt kirjoittaminen nopeudu niin nähdään vielä unijakso. Se on nimittäin halpaa. Ei tarvi välittää liittyykö tekstiin, tarinaan tai mihinkään. Sen kuin sekoilee vaan menemään.
Max jäi miettimään
äsken käytyä keskustelua. Rea Glerup olikin Nina Lindström ja
Four Seasonsin salaisuudet olivat entistäkin suurempia. Hän avasi
Vuodenajat Gamesin sivuston ja etsi yhteystietoja. Valitettavasti
sivustolta löytyi vain yleisiä palvelunumeroita ja alanumeroita.
Yhtiön johtohenkilöiden tai korkeamman tason tekijöiden numeroita
ja yhteystietoja ei ollut missään julkisessa kannassa. Myöskään
poliisin tietokannasta ei löytynyt puhelintietoja, mutta tämä
saattoi johtua siitä, että miesten puhelinnumerot olivat ulkomailla
rekisteröityjä tai vaihtoehtoisesti heillä ei niitä enää ollut.
Ilmaiset videopuhelut nimillä ja verkkotunnuksilla olivat korvanneet
suurimman osan ihmisten puhelinliittymistä. Toki suurella osalla
ihmisistä oli edelleen vanhakaltainen liittymä, johon operaattorit
olivat ympänneet myös puhelimen puheominaisuuden, mutta ne olivat
vähenemään päin. Saattoi hyvin olla, että Vuodenajat tyypisen
firman kärkihahmot olivat mieluummin kehityksen etunenässä ja
aallonharjalla kuin juoksemassa perässä äänipuheluiden ja
pikaviestien kanssa.
Four Seasonsin
kehittäjät, Matias Vinter, Aleksi Virtanen ja Milla Altiala olivat
normaaleista nuorista teknoguruista poikkeavia. He eivät olleet
juuri mukana julkisuudessa vaan ennemminkin keskittyivät
perinteiseen liikejohtamiseen ja Vuodenajat Gamesin sekä Årstidin
lähes kaikkien osa-alueiden hallintaan. Näillä kolmella oli
lopullinen päätösvalta käytännössä kaikkeen, mitä Four
Seasonsin nimellä tehtiin yhtiön puolesta. Lisensoinnit,
tv-oikeudet, pelinkehitys, viralliset taustatarinat, kaikki tuli
näiden kolmen hyväksynnän kautta.
Max jatkoi kolmen
perustajajäsenen tietojen tutkimista ja heidän taustoittamistaan
yleisten tietojen perusteella. He olivat lähteneet yhtäaikaa
edellisestä työpaikastaan ja perustaneet Vuodenajat Gamesin. Four
Seasons oli firman ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa peli. He eivät
olleet missään vaiheessa tehneet halpoja sivutuotteita
mobiilialustoille vaan keskittyneet ykköstuotteensa kehittämiseen.
Pelin ensimmäiset betaversiot oli julkaistu jo kuusitoista vuotta
aiemmin ja kaupallinen versio muutamaa vuotta myöhemmin. Lähes
yhdessä yössä olivat kolme pelifirman perustajaa nousseet
maailmanmaineeseen pelimaailmassa. Tuossa kohtaa firmalla oli jo yli
300 työntekijää ja se palkkasi lisäksi useita alihankkijoita.
Pelin taustajoukoissa ja konsultteina huhuttiin olleen ensimmäisten
versioiden jälkeen sellaisia legendoja kuin Sid Meier, Shigeru
Miyamoto, Markus Persson, John Carmack ja Peter Molyneux. Pelin
intohimoisiksi pelaajiksi tiedettiin ainakin Hideo Kojima, jonka
johtama vakoojajärjestö tunnettiin milläpä muulla nimellä kuin
Metal Gear. Hän esiintyi usein Four Seasonin jälkilähetetyissä
tv-ohjelmissa, joissa Kojima miehineen suoritti aivan käsittämättömiä
soluttautumis- ja salamurhatehtäviä. Metal Gear myi palveluitaan
kenelle tahansa joka maksoi ja Kojima kuvasi eräässä
haastattelussa Four Seasonsia ”Videopelin viimeiseksi askeleeksi”
ja ”Pyhäksi kokonaisuudeksi, pyhäksi, puhtaaksi ja
neitseelliseksi maailmaksi”.
Vinter, Virtanen ja
Altiala pelasivat luonnollisesti myös peliä, mutta eivät olleet
juurikaan tekemässä pelin sisällä mullistavia muutoksia. Jokaisen
heidän hahmonsa oli selvästi alle maksimitasojen ja he viettivät
pelin sisällä aikaa yleensä lähinnä kuljeskellen ja tarkkaillen.
Ilmeisesti pelaaminenkin oli heille vain tapa nähdä mitä uutta ja
mullistavaa seuraavaan lisäosaan voitaisiin luoda. Televisiossa
heidän hahmojansa ei nähty koskaan. Vinter oli aikanaan tehnyt mitä
todennäköisimmin valtavan käytännön pilan, jossa hänen pappina
toimiva hahmonsa oli kiivennyt erään vuoren huipulle ja alkanut
keräämään auringon energiaa sauvaansa jonkinlaisen vielä
tuntemattoman loitsun avulla. Ensin kymmenet, sitten sadat ja lopulta
tuhannet ihmiset olivat tulleet viikkokausiksi seuraamaan, koska ja
mitä tulisi tapahtumaan. Lopulta kahdenkymmenen päivän jälkeen
Vinterin hahmo oli vain noussut ylös istuma-asennostansa ja kävellyt
pois. Myöhemmin tuo energian varastoimisen loitsu onnistuttiin
tulkitsemaan ja valjastamaan, mutta kukaan ei vielä toistaiseksi ole
onnistunut varastoimaan energiaa kuin korkeintaan muutaman tunnin
ajan ilman, että varastona käytetty sauva, kristalli, eläin tai
muu objekti olisi räjähtänyt. Vinter ei koskaan ollut vastannut
haastatteluissa tai muuten siihen, miksi hän oli tämän näytöksen
järjestänyt. Todennäköisimmin vastaus oli juuri se, jonka hän
oli ilmoittanut kävellessään pois vuorelta eräälle toiselle
pelihahmolle.
—Olipas se kivaa,
Vinter oli tokaissut, ennen kuin oli noussut hevosensa selkään
(jota ei ihme kyllä ollut varastettu. Yleensä tuohon aikaan Four
Seasonsin maailmassa mikä tahansa vartioimatta jätetty asia katosi
viimeistään vuorokaudessa. Nykyään Hoaeg ja Msimu olivat
huomattavasti rauhallisempia, kun maailmaan oli syntynyt varsin
tehokas korkean tason pelaajien muodostama vapaaehtoinen
poliisivoima, joka ratkoi rikoksia huomattavasti korkeammalla
prosentilla kuin tosielämän poliisivoimat).
Max yritti eri
foorumeilta ja sivustoilta löytää turhaan yhteystietoja, mutta
mitään pienintäkään vihjettä ei löytynyt. Hän oli jo
soittamassa asiakaspalveluun ja aloittamassa epätoivoisen Hei tässä
poliisi -esittelyn, joka olisi johtanut todella monen portaan kautta
pikaiseen ”Olemmeko epäiltyjä, ei sitten kiitos” ja näin olisi
taas saatu käytettyä valtion aikaa ja rahaa hukkaan. Kun ajatus
sitten iski, hän melkein löi itseään otsaan tajutessaan oman
hölmöytensä. Vastaushan oli annettu hänelle vain muutama minuutti
aiemmin. Hän napautti Iriksen kuvakkeen auki ja odotti muutaman
piippauksen ennen kuin tämä vastasi.
—Hei pomo! Unohtuiko
jotain, Iris kysyi.
—Ei varsinaisesti,
mutta keksin jotain josta voisi olla apua omissa linjoissani.
Voisitko antaa minulle kontaktin, jonka kanssa puhuitte neiti
Lindströmin henkilöllisyydestä Nordea-OP:hen, Max kiiruhti
kysymään.
—Tietty pomo, mutta
Nina Lindströmillä on melko täydellinen alibi eikä meillä...
—Tiedän, tämä
liittyy muuhun, Max keskeytti.
—Aiotko kertoa
meillekin pomo? Iris halusi tietää malttamattomasti
—Kerron toki, jos
asiasta on jotain hyötyä. Se liittyy Vuodenajat Gamesiin. Mutta
ennen kuin alatte kuvittelemaan liikoja tässä on kyse aivan
rutiiniasioista, Max selitti, jotteivät hänen etsivänsä olisi
joutuneet aivan tyhjän päällä roikkumaan.
—Asia selvä pomo.
Nähdään kohta, Iris luovutti.
Jo ennen kuin Iriksen
kuvaruutu haihtui pois, Maxin ruudulle pilkahti uusi kontakti. Max
otti samantien videopuhelun Mikaela Hagelbergille, jonka nimen
nakutteli myös hakukoneeseen. Maxille kahdella, kolmella tai
kahdeksalla ruudulla toimiminen oli kuin automaatio, vaikka hän
kykenikin ymmärtämään ihmisiä, jotka halusivat keskittyä vain
siihen mitä olivat tekemässä. Hän ei olisi kuitenkaan ikinä itse
pystynyt vaikkapa kirjoittamaan tekstiä lukematta samalla päivän
uutisia tai selailematta muita asioita netistä. Jos hänen piti
toimittaa joku kirjallinen tuotos tiukassa aikarajassa hän yleensä
epäonnistui siinä juuri näistä samoista syistä. Paras tapa saada
jotain aikaiseksi olisi ollut sulkea netti ja kaikki muu ympäriltä,
mutta siinä kohtaa jopa sormien naksuttelu tuntui Barnumin veljesten
tasoiselta viihteeltä verrattuna kirjoittamiseen. Onneksi hänen ei
juuri koskaan tarvinnut kirjoittaa vaikkapa monen kymmenen tai sadan
sivun mittaisia tekstejä lyhyessä ajassa. Se olisi ollut silkkaa
tuskaa.
Hagelberg ei vastannut
mitään, joten Max laittoi puheluun poliisitunnisteen ja lyhyen
viestin asiastansa ja soitti uudelleen. Tällä kertaa ei kestänyt
kauan ennen kuin ruutu aukesi. Ruudussa oli noin
kolmekymmentäviisivuotias tumma hoikka nainen. Hänen kaulassaan oli
valtava helmiketju ja hiukset olivat lyhyeksi leikatut. Täydellisesti
istuva takki ja paita kertoivat, että kyseessä oli ihminen, joka
oli tottunut olemaan käskytettävän, ei kuulusteltavana. Pahaksi
onnekseen hän oli nyt Maxin armoilla, eikä tällä ollut mitään
tarvetta antautua peleihin kenenkään kanssa.
—Olen
pahoillani herra Bergfalk. En yleensä vastaa ihmisille, joita en
tunne, Hagelbergin valehtelu oli heikkoa finanssialan huippunimeksi.
—Puhuitte
juuri äsken alaiseni kanssa, joka varmasti mainitsi myös minun
nimeni, mutta unohditte sen jo. Elätte ilmeisesti varsin kiireistä
elämää? Max huomasi heti, että neuvottelu ja turha tuttavallisuus
olisi turhaa. Asiallinen ja hiukan ahdistava poliisin rooli toimisi
paremmin tässä keskustelussa.
—Minulla
on toki monia kontakteja, mutta en todellakaan huomannut, kenestä
oli kyse. Olen pahoillani ja olen tietysti kaikin tavoin apunanne
tässä tapauksessa. Oletan, että neiti Rask puhui teille jo
yhteisestä ymmärryksestämme, neiti Hagelberg ei ilmeisesti
tajunnut kuinka syvään kuoppaan astui lausahduksellaan.
—Neiti Rask ei päätä
poliisin virallisesta tiedotuslinjasta, ettekä myöskään te neiti
Hagelberg. Me päätämme miten käytämme tarvitsemiamme tietoja ja
kenelle niitä annamme. Toivon todella, ettette oleta voivanne
vaikuttaa tällaisiin asioihin, Maxin ääni oli tarkoituksellisen
jäätävä. Vaikutus oli toivottu.
—En tietenkään
herra Bergfalk. Teemme kaikkemme auttaaksemme teitä. Aivan
kaikkemme. Emme missään nimessä halua estää poliisin työtä
vaan pyrimme parhaaseen mahdolliseen yhteistyöhön, Hagelberg ei
selvästikään ollut niin kova kuin yritti ensi alkuun antaa
ymmärtää.
—Hyvä. Tarvitsen
muutaman yhteystiedon. Tarkemmin ottaen kolme yhteystietoa, Max
esitti asian ilman vaihtoehdon mahdollisuutta.
—Aivan herra
Bergfalk. Kenen yhteystietoja mahdatte kaivata?
—Max, neiti
Hagelberg. Voitte kutsua minua Maxiksi, oli aika löysätä hiukan
jalkaa kaasulta.
—Max... aivan...
Mikaela. Kenen yhteystiedot haluaisitte, Mikaelan ääni värisi jo
hiukan.
—Herrojen Vinter ja
Virtanen, sekä Rouva Altiala, Max pudotti pomminsa.
—Uhmm....
Tuota..., moni Mikaelan alainen olisi varmasti toivonut voivansa
todistaa pomonsa kiemurtelua Maxin ruudulla. Hetken Max jo mietti
olisiko nauhoittanut puhelun, mutta muisti poliisitunnisteella
soitetun puhelun nauhoittavan sen joka tapauksessa. Se teki sen
kuitenkin viranomaissyistä eikä hetken ilkeästä ohimenevästä
mielijohteesta.
—Tarvitsetko
etunimiä, Mikaela? Max kysyi tietäen varsin hyvin, ettei niitä
tarvittu.
—Voitteko odottaa
hetken herra Bergf...
—Max, vaadin.
—Max...
voitko odottaa hetken?
—Aivan niin kauan
kuin on tarvis, mikäli otatte toisen puhelun johonkin kopioittehan
kontaktin myös minulle, Max vastasi korostetun rauhallisesti.
—Ei
tarvitse, Mikaela valehteli taas. Hän olisi varmasti mielellään
soittanut kenelle tahansa muulle, joka olisi voinut ottaa vastuun
tällä hetkellä. Valitettavasti Maxin pyyntö oli poistanut sen
vaihtoehdon välittömästi ajatuksen ja toivon herättyä.
Max
näki ruudultansa kuinka Mikaela naputteli ruudullansa auki olevista
sivuista tietoja. Ilmeisesti tilanteesta poispääsy oli tässä
kohtaa parempi vaihtoehto kuin joutua selittelemään vielä
korkeammille tahoille, miksi Mikaela ei ollut hoitanut ärsyttävää
poliisinplanttua pois heidän kimpustaan. Toisaalta firman varmaankin
suurimpiin asiakkaisiin kuuluvat henkilöt eivät varmastikaan
ilahtuneet, jos saivat tietää, että heidän salaiset
henkilötietonsa ja kontaktinsa päätyivät tuppukylän
poliisipäällikölle näinkin helposti.
—Tarvitsetko apua?
Pidän itseäni vähintääkin kohtullisen taitavana erilaisten
tiedostorakenteiden ja henkilödatan kanssa, Max kertoi täysin
totuudenmukaisesti.
—Ei. Ei tässä
mitään. Pieni hetki vain. Minun pitää avata luottamuksellisia
tietoja, enkä siltikään ole aivan varma, että löydän teille
kaiken tarvittavan. Yritän kuitenkin, Mikaela ei enää ainakaan
valehdellut.
—Kuten sanoin, ei
kiirettä. Arvostan kovasti apuasi, nyt Max hiukan valehteli, mutta
tällaisessa tilanteessa pieni valkoinen valhe ehkä sallittiin.
Vielä hetken
naputtelun ja tietojenkäsittelyn jälkeen Mikaela kääntyi takaisin
ruutua kohti. Max näki jopa muutaman hikikarpalon naisen otsalla.
Ajatus hiipi hänen päähänsä aivan huomaamatta, vaisto, mutta hän
päätti sen antaa nyt olla. Oli parempi saada vastauksia haluamiinsa
kysymyksiin sen sijaan, että olisi alkanut selvittämään mitä
olivat ne Neiti Hagelbergin bisnekset, joita hän pelkäsi poliisin
saavan selville pelkästään videopuhelun kautta. Tavallisella
ihmisellä se oli yleensä ylinopeussakko kolmen vuoden takaa, mutta
Mikaela Hagelbergin palkkaluokassa olevalla ihmisellä kyseessä
saattoi olla jotain huomattavasti isompaakin. Verojen tai maksujen
piilottelua sanoi vaisto. Ehkäpä joku rauhallinen päivä Max
soittaisi uudelleen, mutta nyt hänellä oli toinen tehtävä.
—Onnistuiko? Hän
kysyi Mikaelalta?
—Kyllä, mutta
valitettavasti vain Rouva Altialan ja herra Virtasen osalta. Herra
Vinter ei ole koskaan ollut asiakkaamme eikä hänen yhteystietojansa
ollut myöskään Vuodenajat Gamesin tiedoissamme. Voin toki vielä
yrittää katsoa onko hänellä muita yhteyksiä erilaisissa
pienemmissä omistuksissa tai yhtiöjärjestelyissä, mutta oman
tietokantamme mukaan ei tällaisia näkynyt, Mikaela kertoi nopeammin
kuin oli edes tarpeellista.
—Rouva Altiala ja
Herra Virtanen osaavat varmasti auttaa. Toki mikäli missään
tilanteessa törmäätte yhtäkkisesti herra Vinterin tietoihin, voit
toki vapaasti lähettää niitä minulle Mikaela, Max hymyili
ensimmäistä kertaa keskustelun aikana.
—Tietysti... Max.
Teen näin, Mikaela ei taaskaan tuntunut valehtelevan. Sinuttelu
tuntui kuitenkin olevan hänelle äärimmäisen vaikeaa. Varsinkin
kun sitä ei ollut aloitettu hänen toimestaan. Max ei kuitenkaan
vaivautunut tuntemaan huonoa omatuntoa asian suhteen.
—Kiitoksia. Olemme
yhteyksissä, jos jotain tulee esiin, mutta olit esimerkillisen hyvä
kansalainen ja yhteistyökumppani. Näkemiin, Max sulki ruudun ennen
kuin Mikaela ehti tehdä sen. Hän uskoi Mikaelan myös olleen
tyytyväinen tästä, vaikkei se kohteliain mahdollinen tapa toimia
ollutkaan.
Sanoja 13665/15000 tästä kiritään
0 comments:
Lähetä kommentti