Ajatuksia peruskoulusta - Lisää digitalisaatiosta

Tänään olisi ollut tosi helppo kirjoittaa Sebastian Tynkkysestä. Siitä kuitenkin on ehtinyt jo niin moni lataamaan omat settinsä internetin seinille, että jätetään aihe rauhaan ja pohdiskellaan minulle aina mieluisaa peruskouluaihetta näin viikon aluksi.

Ihan ensimmäiseksi pieni suositus jokaiselle, jota peruskouluhommat ja koulun uudistaminen kiinnostaa. https://openkoulu.wordpress.com/ osoitteesta löytyy pari todella hyvää artikkelia liittyen koulun arvioinnin uudistamiseen ja kokeisiin.

Digitalisaatiota rummutetaan nyt sekä positiivisessa että negatiivisessa aika paljon eri foorumeilla. Aika vähän on kuitenkaan kirjoitettu mistään konkreettisesta. Hallitus käyttää sitä näppäränä terminä kehittämisen puolesta ja toisaalta taas se mielletään hapatukseksi tai turhuudeksi. Mitä ihmettä se sitten voisi sisältää parhaimmillaan?

Usein digitalisaatiota kritisoidaan siitä, että lapset miellettäisiin jonkinlaiseksi diginatiiviksi sukupolveksi, joka käyttää laitteita tuosta vaan. Tosiasiahan on tietysti täysin toisenlainen. Jostain syystä tämä kuluttajapohjainen käyttö mielletään laitteiden itsensä viaksi sen sijaan, että esimerkiksi kouluissa tai kodeissa opetettaisiin olemaan aktiivinen tuottaja passiivisen kuluttajan sijaan. Tämä on tärkeä asia huomioida tulevaisuudessa yhä monipuolistuvien laitteiden ja toimintaympäristöjen kanssa. Aivan samoin kuin muidenkin työkalujen kanssa passiivisuus luo passiivisuutta ja aktiivisuuteen vaaditaan opetusta ja panostusta. 

Tässä tekstissä on tarkoitus tarkastella vähän mitä digitalisaatiolla voitaisiin kokeilla. On aivan päivänselvää, että hallituksen tapa tarkastella digitalisaatiota, joka on raudan hankkimista ja sitoutumista kalliisiin kustantajien oppimisympäristöihin ei tule olemaan fiksu tapa toteuttaa suhteellisen suurta muutosta. Opetussuunnitelman uudet perusteet eivät tue digitalisaation muutosta läheskään siinä mittakaavassa kuin voisivat, mutta kyllä sieltä työkaluja löytyy.
 
Mitä digitalisaatiolla sitten voitaisiin saada aikaan jopa peruskoulun tasolla? Käyn tässä läpi muutamia käytännön ajatuksia sidottuina sellaisiin perusajatuksiin kuten henkilökohtaisuus, avoimuus, riippumattomuus ajasta ja fyysisestä paikasta. 

Digitalisaation suurin hyöty tulee ehdottomasti sen mahdollisuudesta avata oppimisen aikaa ja paikkaa. Oppimisen ei tarvitse tapahtua tiukasti rajatuissa neljänkymmenenviiden tai seitsemänkymmenenviiden minuutin jaksoissa, opettajan johdolla tai luokkahuoneessa. Oppimista voidaan seurata ja ohjata tehokkaasti ja monipuolisesti myös muualla kuin fyysisesti pulpettiin ja huoneeseen sidottuna.

Yhdysvalloissa on käytetty joskus termiä Blended learning, joka tarkoittaa fyysisen luokkahuoneessa tapahtuvan opiskelun ja verkko-opiskelun yhdistelmää. Tästä on olemassa paljon erilaisia kokeiluja ja malleja, joita voi tarkastella mm. täältä ja täältä.

Minkälaisia metodeja me sitten voisimme kokeilla täällä suomessa? Monet näistä on ihan peruskauraa ja esimerkiksi minulle tuttujen opejen käytössä. Samaan aikaan kuitenkin keskustellessa erilaisissa ryhmissä ja kun seuraa keskustelua, on meillä paljon opettajia, jotka eivät ole koskaan näitä käyttäneet tai kokeilleet.

Massiiviset avoimet verkkokurssit - MOOC

Valinnaisaineissa voitaisiin käyttää osin MOOC-tyyppisiä kursseja, joille oppilaat voivat osallistua puhtaasti verkko-opiskeluna paikasta ja kunnasta riippumatta. Nämä kurssit voisivat yläkoulun puolella olla yhteisiä myös lukio-opiskelijoiden tai jopa yliopistojen ja muiden korkeakoulujen kanssa. Näitä kursseja pitäisi suorittaa tietty määrä perusopintojen aikana.

Alakoulussa MOOC-opiskelu voisi toimia erilaisten suurten projektien apuna. Yrityskylätyyppinen MOOC-opiskelu vaikkapa kansalaisvaikuttamisesta alakoulun puolelle tulevassa yhteiskuntaopin opiskelussa olisi toteutettavissa vaikka koko valtakunnan tasolla. Opiskelijat voisivat osallistua ajankohtaiseen keskusteluun, kansalaisfoorumeille ja kuntien päätöksentekokeskusteluun. Vaalivuosina sähköiset varjovaalit antaisivat esimakua parlamentarismista.

MOOC-opiskelu tarjoaa mahdollisuuksia myös yksilökohtaiseen oppimisen etenemiseen erityisesti yläkoulun ja toisen asteen opiskelun tasolla. Tämä kaikki vaatii kuitenkin sen, että me myöntäisimme nykyisen vuosiluokkamuotoisen opiskelun päivitystä.

Flipped classroom

Käänteisessä luokkahuoneessa oppimateriaalit ovat tutkittavissa verkkomateriaaleina ja luokkahuoneessa tapahtuvan opetuksen keskiössä on asioiden tarkastelu opiskelijoiden itse opiskelemista materiaaleista. Tällöin esimerkiksi kotiläksyjä ei juuri käytetä (niiden tehosta voidaan muutenkin olla montaa mieltä) vaan opiskelijat opiskelevat asiaa etukäteen ja se tarkennetaan tunneilla.

Tällaista opiskelua tehdään jo monissa luokkahuoneissa ympäri Suomea. Sitä voitaisiin kuitenkin kehittää valtakunnalliseksi käytännöksi avoimen yhteisen oppimisympäristön kautta. Tällöin voisimme myös yhtäläistää eri oppilaitosten materiaaleja ja opetusta ympäri Suomen.

Avain tässä on tarpeeksi kattava avoin oppimisympäristö (josta olen maininnut jo aiemmassa kirjoituksessa). Tämä olisi mielestäni se tärkein kärkihankkeen osio, johon opetushallituksen uuden kokeilutilan tulisi panostaa. Nyt meillä mennään siihen suuntaan, että tuomme uusia sähköisiä oppimisympäristöjä, joissa opetuksen pedagogiikka pysyy täysin samanlaisena.

Tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen

Yhteisöllistä oppimista on tehty jo pitkään. Tietokoneavusteisesti sekin voidaan saada pois luokkahuoneeseen sidotusta rajallisesta aikamääreestä. Luodaan selkeät raamit opiskeltavalle asialle, jatkuva vertaisarviointi ja selkeät toimintaohjeet verkkoon. Tämän jälkeen oppilaat lähtevät opiskelemaan asiaa omien taitojensa ja kykyjensä mukaan. Jokainen oppilas osallistuu yhteiseen ajatusten jakoon ja kaikki valmistuva materiaali siirtyy jokaisen käyttöön. Näin oppilaat voivat luoda yhteisesti kokonaisvaltaisen mallin tai materiaalin opiskeltavasta asiasta. 

Menetelmän hyödyistä perinteiseen opiskeluun tai ilman tietokoneavusteista opiskelua voit lukea täältä. 

Kuluttajasta tuottajaksi

Sisällöntuottamista pelkän toisten ihmisten tuottaman netin sijaan, kutsutaan usein termillä web 2.0. Tällä viitataan siihen, että ollaan siirtymässä internetin kehityksessä aikaan, jolloin yhä suurempi osa sen sisällöstä on kuluttajien itsensä luomaa.

Perinteisiä web 2.0 metodeja ovat bloggaaminen, videoraportointi tai erilaisten sisällöntuotantoon tarkoitettujen sivustojen käyttö opetuksessa. Viimeksi mainittuja ovat esimerkiksi Tagxedo, Storybird tai Classdojo. 

Tällaista aktiivista netin käyttöä on kuitenkin myös erilaisten materiaalien jako ja käsittely vaikkapa Google Docsissa tai sosiaalisten medioiden käyttö opetusryhmän sisäisesti tai julkisesti. Perusopetus on julkista ja käyttäjäsopimusten ja tekijänoikeuksien puitteissa täysin julkinenkin sosiaalisen median käyttö tai oppimisen seuraaminen on aivan mahdollista. 

Yhteenvetoa

Digitalisaatio on paljolti mielletty nyt ipadeiksi ja sähköisiksi oppikirjoiksi. Tosiasiassa sen pitäisi olla juuri kaikkea muuta. Sen pitäisi olla erilaisten menetelmien rohkeaa kokeilua, oppimisen ja pedagogiikan rohkeaa tutkimista ja näiden käsitysten rohkeaa avaamista ja kriittistä tarkastelua.

Digitalisaation vastustajat puhuvat perinteisten oppimismenetelmien vaikuttavuudesta oppimisessa. Ehkä meidän pitäisi alkaa miettimään koko oppimisen prosessia uudelleen. Open Koulu -blogin artikkelissa toinen kirjoittajista kuvaa erästä tapausta seuraavasti.

"Tieto on mielestäni kokonaisuus. Oppilas ei voi oppia asiaa ymmärtämättä sen koostumusta. Kerran olin unohtanut tehdä fysiikan äänikokeen ja annoin oppilaille tehtäväksi kustantamon materiaaliin kuuluvan kokeen, jossa kysyttiin ”Millä taajuudella heinäsirkka sirittää”? Opetuksessa olimme tutkineet äänen eri ilmiöitä, ja tutkittu taajuuttakin siten, että olen opettajana ylpeä siitä. Sitten kokeessa kysytään tuollaisia nippelitietokysymyksiä…"

Aivan liian usein meidän opetuksemme ja pedagogiamme on oppikirjavetoista ja perustuu vain kustantajien näkemykseen opetussuunnitelmasta. Se johtuu siitä, että peruskoulumme on yhä entisten toimintatapojemme vanki. 

Digitalisaation suurin mahdollisuus on siinä, että voimme samalla rikkoa rajoja myös muilla opetuksen osa-alueilla. Se on mahdollisuus tuoda 2000-luku muutenkin kuin teknologian muodossa perusopetukseen. Se on mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää ennen kuin jarruttavat voimat ehtivät estää.

Kaiken tämän keskellä ja keskiössä ovat opiskelija ja opettaja, jotka ovat vuorovaikutuksessa jatkuvasti ja luonnollisesti. Ketään ei ole tarkoitus hylätä digimaailmaan, ei aikuista eikä lasta. Me tarvitsemme yhä rautaisia opetuksen ammattilaisia, mutta me tarvitsemme heille myös yhä kehittyneempiä ja parempia työkaluja ja työtapoja.