Ajatuksia peruskoulusta - Digietuliitteen hyötykäyttö? Missä konkretia?

Luin tänään taas yhden meidän opetusministerin ulostulon. Soulin jutussa puhutaan hallituksen kärkihankkeista koulutuksen osalta. Se on taas niin isoa diipadaapaa, että kyseisestä jutusta olisi kuka tahansa kasvatustieteen tenttiä korjaava lehtorikin ylpeä. (Tarkoitan tällä siis sitä, että kasvatustieteen tenteistä selvisi aika usein ihan vaan diipadaapalla. Jos se oli jotenkin epäselvää. Se ei ole lehtorien vika vaan kasvatustieteessä on aika paljon sellaista sinnepäin ja ehkä tollai tulkittavaa asiaa).

Jutussa mainitaan neljä erilaista digi- etuliitteen käsitettä; digiaika, digioppiminen, digiloikka ja opettajien digioppi. Hiukan liikaa yhden etuliitteen käyttöä ilman suoraa konkretiaa. Kaipaisinkin tällaisiin kärkihankkeisiin, johon on peruskoulun osalta sidottu 120 miljoonaa euroa jo jonkinlaista käytännön sanaa tässä vaiheessa suunnitelmia. On ihan turha sanoa, että me käytetään tähän peruskoulun uudistamiseen 120 miljoonaa, jos siihen ei ole vielä olemassa mitään käytänteitä tai konkreettisia ajatuksia. Jos niitä taas on, miksei niitä tuoda selkeästi esille? On aikamoista arpapeliä heittää luku ja sen jälkeen sanoa, että tällä rahalla uudistetaan. Silloin mennään todennäköisesti niin minimillä kuin mahdollista tai päästään vain puolitiehen.

On paljon esimerkkejä siitä miten "digiloikkaa" on toteutettu pelkästään infran kautta. On hankittu erilaisia tablettitietokoneita, smartboardeja ja muita välineitä. Otin nuo kaksi nyt esille, koska ne on ylivoimaisesti eniten esillä koko ajan. Onko tällainen infran ajama digitalisaatio sitten huono asia? Ei tietenkään ole. On hyvä ottaa apuun se teknologia, joka meillä on käytettävissä. Samaan aikaan kuitenkin oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä karsastetaan ihan jokaisella peruskoulun tasolla suurimmassa osassa Suomea.

Jos puuttuukin konkretia ja tietynlainen yritys edes tuoda sinne luokkiin tuota "digiloikkaa" ja "digiaikaa" niin kyllä se sama puuttuu myös suuresta osasta niitä luokka- ja opettajanhuoneitakin. Mulla on itselläni ollut tosi iso onni olla työurani kahdessa sellaisessa koulussa, jossa asioita on haluttu tehdä uusilla tavoilla ja on ollut rohkeutta kokeilla ja kulkea eteenpäin. Näissä olen nähnyt digitaalisesti toteutettua arviointia, itsenäisesti etenevää opiskelua ja avoimia oppimisympäristöjä. Nämä ovat ne keinot, joihin meidän pitää lähteä. Uudet laitteet, ohjelmistot ja kustantajien sähköiset materiaalit tai ympäristöt ovat loppujen lopuksi vain paperittomia versioita samanlaisista työtavoista, joilla oppilaat toimivat jo nyt.

En tiedä ovatko toimijat kulissien takana oikeasti tehtäviensä tasalla ja ehkä kaikki mitä tässä kirjoitan on jo suunnitelmissa tai jopa pilotteina jossain. Niin kauan kunnes digietuliitteiden sijaan meille näytetään missä kokeillaan, mitä ja miten olemme kuitenkin tiedollisessa pimennossa.

Mitä sitten voitaisiin tehdä tai kokeilla. Muutama ihan konkreettinen ehdotus on tässä hyvin lyhyessä muodossa.

• Avoimen lähdekoodin oppimisympäristöt. Luodaan ja toteutetaan valtakunnallisesti avoin ja yhteisesti käytettävä sähköinen oppimisympäristö, jossa kuntarajat ylittävästi pystytään tekemään pitkäaikaista tai projektikohtaista yhteistyötä. Ympäristö, jossa voidaan toimia yksityisesti käyttäjäkohtaisilla tunnuksilla tai vaikkapa valtakunnantasoisesti esimerkiksi oppilaskuntien yhteistyötahoissa, opettajien täydennyskoulutuksen, osaamisen ja tiedonsiirron asioissa tai vaikkapa oppilasurheilussa ja teemaviikoissa. Siirrytään pois jäykistä palveluntarjoajien tehtävätehtäväkoearviointitehtäväteksti -ympäristöistä. Annetaan mahdollisuus niihin, mutta tuodaan valtakunnalliseksi pohjaksi avoin ympäristö, jossa voidaan toimia aidosti yhdessä ja monimuotoisesti.
• Luodaan yksinkertainen sähköinen varausjärjestelmä, johon erilaiset yritykset ja yhteisöt voivat luoda projekteja, ajatuksia tai haasteita ja koulut voivat ilmoittautua ohjelmiin. Luodaan järjestelmästä sellainen, että koulut ja oppilaat voivat ratkoa oikeita yritysten ja yhteiskunnan haasteisiin liittyviä asioita omassa opetuksessaan. Ohjataan yrityksiä toimimaan ja olemaan rohkeasti yhteydessä peruskouluihin omalla alueellaan ja valtakunnallisesti niiltä osin kuin se on mahdollista. Tehdään yhteistyötä yritysten ja yritystoimijoiden kanssa kaikilla peruskoulun tasoilla. Yrityskylä -innovaatio on voittanut kansainvälisiä palkintoja ja on aivan mielettömän hieno konsepti. 4H -yritykset auttavat ammattikouluissa ympäri Suomea, mutta miksei samaa konseptia voitaisi soveltaa jo peruskoulutasolla. Mitä nuoremmalle annetaan mahdollisuus kokeilla ja ymmärtää sen useamman ihmisen voimme saada rohkenemaan näihin samoihin hommiin vanhempanakin. Annetaan mahdollisuus jo peruskoulun aikana tutustua enemmän työelämään ja erityisesti yrittäjyyteen.
• Tuodaan taito- ja taideaineita digiaikaan. Ei unohdeta näiden aineiden valtavan tärkeää merkitystä. Luodaan suuntaviivat ja kunnolliset toimintamallit digitaaliseen kuvankäsittelyyn, muotoiluun, suunnitteluun, musiikin tuottamiseen ja luomiseen jne. Panostetaan näiden aineiden osalta lasten omaan kykyyn luoda, suunnitella ja käyttää nykyaikaisia välineitä ja työkaluja. Integroidaan yläkoulun tasolla näitä myös toisen asteen ja korkeakoulujen sekä edellä mainittujen yritystoimijoiden toimintoihin. Tehdään rohkeasti yhteistyötä myös luovilla aloilla ja tunnustetaan niiden merkitys nykyaikana myös digitaalisessa muodossa.
• Tuodaan jokaiseen kuntaan ja kouluun mahdollisuus robotiikkaan, ohjelmointiin, digitaaliseen suunnitteluun ja työskentelyyn. Lego- ja muut ohjelmointirobotit (erityisesti legot), logiikkapelit, avoimet ja ilmaiset koodausohjelmat ja sivustot, avoimen lähdekoodin digitaaliset mallinnus- ja suunnitteluohjelmat toimivat tämän uudenlaisen oppimisen ja tekemisen pohjana. Luodaan digitaaliset leikin ja pelin mallit oppimiseen demonisoinnin sijaan.
• Hyödynnetään tehokkaasti niitä teknologioita, jotka nyt ovat helposti käytettävissä. Ei tartuta vanhaan tai toivota uutta. QR-koodit, Augmented Reality -työskentelytavat, mobiililaitteiden mahdollisuudet ja nykyisen infran tehokas ja järkevä pedagoginen käyttö. Tätä varten tarvitaan ennen kaikkea sitä opettajien täydennyskoulutusta. Se pitää kuitenkin muistaa, että täydennyskoulutus ei voi olla yksittäisiä könttäkursseja tai mahdollisuuksia. Opettajien taitotasojen väliset erot ovat vielä suurempia kuin oppilailla. Hyödynnetään osaavia opettajia. Perustetaan opettajista koostuvia ryhmiä, jotka luovat järkeviä omiin kuntiin ja oppilaitoksiin sopivia käytänteitä. Maksetaan muutama hetki kalliimpaa hintaa osaamisesta, jolla luodaan tulevaisuuteen oikeaa ja käytäntöön saatavaa opetusta ja oppimista. Opettajien osaaminen ei riitä, jos kunnalla tai yksiköillä ei ole järkeviä käytänteitä.
• Avataan oppimista ikäkaudettomaksi. Siirrytään avoimeen, yksilökohtaiseen oppimiseen, jonka yllä olevat toimenpiteet yhdessä aiemmin kirjoittamani uudenlaisen arvioinnin kanssa mahdollistavat. Muutetaan peruskoulu kerralla ei vain tähän päivään vaan huomiseen. Siihen on kaikki mahdollisuudet, mutta se vaatii täysin uudenlaista ajattelua koko siitä maailmasta, jota meidän peruskoulummekin edustaa.

En edes ota tähän pelillistämistä tai pelien kautta oppimista. Ne voidaan integroida avoimiin oppimisympäristöihin tai käytänteisiin. Nämä ovat karkeita suuntaviivoja, mutta tuntuu siltä, että edes niihin ei ole opetusministeriö tai sen puoleen OAJ:kaan ole mitään vastaavaa saanut aikaiseksi. Monet opettajat, rehtorit ja koulut näistä puhuvat ja niitä toteuttavat erilaisin tavoin. Mutta valtakunnan tasolla tuntuu siltä, että kaikki aina jää etuliitteiden tasolle.

Kaikki nämä ideat ovat vapaasti ministeri Grahn-Laasosen ja hänen työryhmiensä käytettävissä. En omaa tai omista oikeuksia mihinkään niistä tai ole minkäänlaisissa taloudellisissa tai muissa kytköksissä mihinkään sellaisiin tahoihin, jotka näistä voisivat saada epäreilua etua. Tästä poikkeuksena ovat oppilaat, jotka voisivat hyötyä peruskoulun vallankumouksesta.