maanantai 20. heinäkuuta 2015

#Munpääonterästä - Royal edition

Ilta-Sanomissa oli tänään uutinen, jonka journalistista arvoa ei sovi vähätellä. Ruotsin kuningasperheen nuoret perheet olivat nimittäin pyöräretkellä.

Suomen talouden tilanteen ollessa mikä on, Kreikan painaessa eurosysteemin ongelmia yhä syvemmiksi ja maailman jatkuvan radikalisoitumisen seassa on mukava lukea täysin harmittomiakin asioita. Ja kuninkaallisilla saa aina klikkejä.

Mutta ei näin. Ei todellakaan näin ihmiset hyvät. En tarkoita uutista, vaan kuninkaallisia nuoria. Ruotsissa ei toki ole pyöräilykypäräpakkoa, mutta voi pirskale sentään mitä esimerkkiä tässä näytetään.

Ohessa Ilta-Sanomien julkaisemat kuvat.

Kuvat: Sven Lindwall via Ilta-Sanomat


Ja koska tämä on nyt missioni. Alla tärkeämpi #munpaaonterasta -kuvan kuninkaallinen versio. Huomatkaa, että Chris ei saanut kruunua, koska ei ole prinssi.


Miksi tämä asia on sitten tärkeä? No ensiksikin koska #munpaaonterasta on huono asenne pyöräilyyn ja todella huono esimerkki julkisuuden valokeilassa olevilta ihmisiltä. Se on vielä huonompi juttu tuoreilta vanhemmilta.

Ennen kaikkea kuitenkin siksi, että Pyryn tulevan puolison appivanhemmat olisi kiva tavata ilman, että ovat aivokuolleita tai muuten vakavasti päästään loukkaantuneita, saati sitten hengettömiä. Pyry saa toki valita ihan kenet tahansa oman sukupolvensa prinsseistä tai prinsessoista, mutta kun Pohjoismaat yhdistyvät pitkällisen Norjan painostamisen jälkeen uudeksi Unioniksi (ei ehkä Kalmarin, historiallisen kaiun vuoksi), niin mä haluan olla siinä aatelistossa mukana.

Eli ehkä Pyryn pitäisikin valita tanskan porukasta. Niillä on varmasti kypärät päässä pyöräillessään.

Kuva Hellomagazine


Perhana!

0 comments: