Asioita, joista on syytäkin suuttua.

Pyry on viime aikoina alkanut osoittaa omaa tahtoa ihan kunnolla. Haluaa auttaa ostoskassien tyhjentämisessä. Haluaa itse hakea kengät. Haluaa itse syödä tai osoittaa muutenkin tahtomisiaan paljon paremmin kuin aiemmin.

Tästä tietysti seuraa myös se, että kun omaa tahtoa ei saa läpi tulee suuttumus.

Viimeisen viikon (oikeasti vuorokauden, mutta se on niin rankan kuuloista) aikana rakas lapseni, joka on maailman ihanin tyyppi, on suuttunut mm. seuraavista asioista.

• Tarjosin viinirypälettä suoraan keittiön tasolta enkä ruokapöydässä.
• Käytiin Isossa Omenassa eikä meillä ollut maitoa vaunujen alaosassa kotiin tullessa.
• Liisa käänsi Pyryn värityskirjan toisin päin pöydällä.
• Minä annoin kynän takaisin pöydältä, mutta väärin.
• Otin kynän pois Pyryn suusta.
• Laskin Pyryn alas syöttötuolista välipalalta ja istuin itse takaisin tuoliin.
• Pyry sai Herra Hakkaraisen xylitolpastillin liian nopeasti/hitaasti tai yleisesti väärin.
• Vaunuihin laitettiin sadesuoja.
• Ei saanut nousta parvekkeen pöydälle.
• Liisa yritti lukea Puppe-kirjaa, vaikka Pyry ei ollut itse hakenut sitä laatikosta.
• Ovi meni kiinni/aukesi.
• Ovi ei liikkunut.
• Pillimehu meni kassaneidille pois Pyryn näköpiiristä.
• Pyry ei saanut kuudetta palaa juustoa.

On nimittäin hiukan rankkaa olla puolitoistavuotias, joka on valtataistelussa melkein alimmaisena. Ainoastaan koira ei saa käskyttää.

Sen sijaan meillä ei juuri itketä nukkumaanmenosta, syömisestä, pesuista tai muista jokapäiväisistä asioista. Tai ainakaan ei melkein koskaan.

Kyllä oma tahto on ihana asia. Tuosta saa varmaan väännettyä jossain vaiheessa jonkinlaisen infogramminkin.

Loppuun vielä hupaisa twittertili, josta tämäkin blogipostaus osittain alkunsa sai.
https://twitter.com/reasonsmysoncry