torstai 12. helmikuuta 2015

Ohjeita lapsenkasvatukseen

Aina tasaisin väliajoin kuulee ohjeita lapsen kasvatukseen. Se on ihan vaan universaali sääntö. Niitä ohjeita kuulee monilta erilaisilta ihmisiltä. Oikeastaan ainoat, joilta niitä ei varmasti kuule on sellaiset, joilla ei omia lapsia ole. Joskus toki heiltäkin saa vinkkejä.

Sitten kun lopulta niitä vinkkejä saa ja kuuntelee ja ottaa vastaan niin toteaa jossain vaiheessa, että ne kaikki tippuu muutamaan kategoriaan. Ja jos ne erittelee ihan vaan yhtäkkiä pieniksi paloiksi niin ne myös kuulostaa tosi hölmöiltä neuvoilta.

Otetaanpa muutama tällainen vinkki tähän.

1. Älä riitele lapsen kanssa tai suutu lapselle.
No meillä vielä aika helppoa, kun toinen on lähinnä koominen. Vaikea sille on olla vihainen, kun se osaa itse vaan joko nauraa, itkeä tai olla siirtymässä niiden välillä. Mutta oikeasti kuka ihminen pystyy olemaan riitelemättä tai suuttumatta lapselleen aina joka tilanteessa? Kuka jaksaa joka kerta laskea päässänsä kymmeneen ja muistuttaa itselleen, että tuo on vasta lapsi.

2. Nuku kun lapsi nukkuu.
Jepjep... Ihan hyvä ja kaunis ajatus. Entäs jos lapsi nukkuu bussissa, kaupassa tai serkun ristiäisissä? Voisihan sitä niissäkin mennä pitkälleen. Pitäisi oikeastaan kokeilla joskus. Vielä enemmän tietysti tämä ohje tökkii, jos jollakulla tässä maassa olisikin enemmän kuin yksi lapsi.

3. Jos lapsi ei syö, älä anna sille ruokaa/syötä se silti.
Kumpaahan näistä ihan varmasti oikeista ohjeista pitäisi noudattaa?

4. Jos lapsi herää aikaisin, laita se myöhemmin nukkumaan.
Tässä on tosi paljon järkeä. Ihan oikeasti on. Jos lapsi menee nukkumaan vaikka normaalisti kahdeksalta ja herää viideltä, niin laittamalla se nukkumaan yhdeksältä se herää viideltä. Jos taas viivästyttää vielä pidemmälle, vaikka kymmeneen asti, se nukkuu viiteen.

5. Jos lapsi herää aikaisin, ota se hetkeksi pois sängystä ja laske takaisin kun rauhoittuu.
Se herää viideltä. Jos se nukahtaa niin se herää hetken päästä uudelleen.

6. Jos lapsi herää aikaisin, käy hiljaa laittamassa se takaisin nukkumaan. Älä puhu tai ota kontaktia.
Se herää joka tapauksessa viideltä. Se on ihan sama mitä sille tekee.

7. Jos lapsi herää...
Se HERÄÄ VIIDELTÄ! IHAN JOKA AAMU! AINA! SE ON AAMUVIRKKU! MIKSI?! MITEN VOI MUN GEENEILLÄ TULLA AAMUVIRKKU LAPSI!? Ainiin... Se ykkössääntö.

8. Nuku kun...
Nyt perhana... 




0 comments: