sunnuntai 23. marraskuuta 2014

10 vinkkiä vanhemmuuteen - nettilehtien tasoista journalismia

Kaikilla meillä on joskus rankkaa vanhemmuuden kanssa. Siksi Minä Isä -blogi päätti kasata yhteen kymmenen ohjetta, joita noudattamalla lapsen kanssa menee varmasti helpommin.

1. Kuuntele ammattilaisten ohjeita
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan. Terveydenhoitajat, lääkärit, opettajat ja muut asiantuntijat ovat oman alansa tiedon huipulla. Heidän asiantuntemustaan ja kokemustaan kannattaa kuunnella lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa. Ota rohkeasti yhteyttä, kun jokin asia huolettaa.

2. Sinä itse tunnet lapsesi parhaiten
Muista, että sinä itse tunnet lapsesi tunne-elämän, fyysiset kyvyt, lahjakkuudet ja heikkoudet paremmin kuin kukaan muu. Kanadalainen tutkimus osoitti, että tilanteissa, joissa sinun pitää miettiä saadun tiedon tai oman kokemuksen välillä, muista olevasi itse se paras ekspertti lapsesi kohdalla.

3. Tee itse turvalliset ja maistuvat ruoat
Omatekoinen ruoka onnistuu Suomessa talvellakin. Muista, että tuoreet, lähellä tuotetut ja luonnollisesti hoidetut kasvikset ovat lapselle paras ravinto äidinmaidon lisäksi. Kalaa, kanaa ja lihaa kannattaa antaa vain hyvin pieninä annoksina, teollisia valmisteita ei ollenkaan. Näin ovat osoittaneet lukuisat tutkimukset.

4. Purkkiruoan helppous 
Suomalaiset lastenruoat ovat erittäin kovan seulan läpikäyneitä tuotteita. Turvallisuus ja ravintoarvot ovat kohdallaan perusteellisten tutkimusten osoittamana, ja sitäpaitsi on niin helppoa vain poksauttaa kansi auki vaikkapa automatkan pysäkillä tai vauvauinnin jälkeen.

5.  Lapsen merkittävistä kehitysaskelista kannattaa huolehtia
Tehtyjen havaintojen mukaan lasten kehittymisessä tapahtuu selkeitä harppauksia. Niiden tukemiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Lapselle kannattaa tarjota tarpeeksi virikkeitä ja mahdollisuuksia opetella vielä puuttuvia tai puutteellisia taitoja. 

6. Jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa
Muista, että jokainen lapsi on yksilö. He kehittyvät omaan tahtiinsa ja oppivat tarvittavat taidot kyllä jossain vaiheessa. Toinen kävelee ja toinen juoksee kun yksi vielä taapertaa. Lapsioppaat ja ammattilaiset voivat kertoa suuntaviivoja, mutta tosiasia on se, että kaikki lapset menevät omaa polkuaan.

7. Lapseen kannattaa panostaa myös rahallisesti
Uusi turvaistuin, lastenvaunut, talvi- ja kesävaatteet, kura- ja välihaalarit. Lapseen kuluu helposti rahaa, mutta se on sen arvoista. Lapsen tavaroissa ei kannata kitsastella. Laatu maksaa, mutta se maksaa itsensä helposti takaisin kovassa käytössä. 

8. Hyödynnä käytettyä ja kierrätettyä
Usein tuntuu siltä, että lapsen kasvattaminen on loputon rahanmenon kolo. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikesta ei kannata maksaa täyttä hintaa. Usein lastentavarat ovat käytössä niin vähän aikaa, että kierrätetyt ovat aivan uudenveroisia. Hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

9. Monipuolinen harrastaminen kannattaa
Lapsen harrastuksille kannattaa antaa aikaa. Kuljettamista ja asioiden hoitamista pitää hioa ja suunnitella, mutta monipuoliset musiikki-, urheilu- ja vaikkapa käsityökerhot antavat lapselle korvaamatonta oman tekemisen, ryhmässä toimimisen ja kehittymisen tunnetta.

10.  Terve lapsi leikkii, piirtää ja puuhailee
Muista, että lapsi keksii itselleen kyllä tekemistä. Piirtäminen tai rakentelu eri tavaroista omassa huoneessa on tärkeämpää kuin ohjattu tekeminen. Leikki ja juoksu metsässä kehittää lasta enemmän kuin puolitoistatuntia jonottamista urheiluharrastuksessa kolmasti viikossa. Lapsen oma tekeminen ja omaehtoinen kehittyminen on tärkeintä.


Siinäpä ohjeita kaikille vanhemmuuteen. Jos näillä ei pärjää niin ei sitten millään. Kiitos ajatuksesta kuuluu kaikille seuraaville Iltalehti.fi (erityisesti fiidi), Iltasanomat.fi, vauva.fi, koti.fi ja kaikki muut, jotka tekevät tyhjänpäiväisiä listoja itsestäänselvyyksistä ilman faktatsekkausta. Mitään teksteissä mainittuja tutkimuksia ei varmaankaan ole tehty. Tai voi olla, että on, mutta en jaksanut ainakaan etsiä mitään sellaisia. Oli paljon helpompaa vain kirjoittaa, että olisi tällainen tutkimus tehty.

0 comments: