tiistai 27. toukokuuta 2014

Mainoksista

Telkkarista tulee ihan järjettömän paljon vauvoihin liittyviä ja vauvaperheille suunnattuja mainoksia. On vaippa-, sose-, vaatekauppa-, ym. mainoksia. Vauvalle tarjotaan kaikkea mahdollista jo heti syntymästä lähtien ja vanhemmille kaikki mahdollinen, jotta vauvan kanssa olo helpottuu, parantuu, täydellistyy ja ylipäänsä mahdollistuu.

Vai tuleeko niitä mainoksia oikeasti niin paljon?

Ajattelin tehdä ihan tommosen empiirisen ja täysin epätieteellisen tutkimuksen.

Otin kohteeksi maanantai-illan ja katselin sieltä ihan tavallisia ohjelmia.

Vauvoille tai vauvaperheille suunnattuja mainoksia oli yksi.

Yksi mainos kuudestakymmenestäkahdeksasta.

Se on noin suurinpiirtein  1,47% iltaohjelmien mainoksista.

Eli tästä pystyy tekemään kaksi erilaista johtopäätöstä. Toinen on se, että mä katson nykyään televisiota hölmöihin aikoihin. Toinen on se, että iltaohjelmat ei ole suunnattu vauvaperheille.

Meidän naimisiinemenon jälkeen muuten hävisi kokonaan telkkarista kaikki hääohjelmat. Nykyään sieltä näytetään vaan supernannya ja muita lapsiperheiden ongelmatapauksia.

Tääkin on empiirisesti ja subjektiivisesti muuten täysin totta.

Mä en malta odottaa, että Pyry on 16 ja voin katsoa sen kanssa ihan kunnon televisiosarjoja. Sitä ennen saa onneksi katsoa läpi kaikki Disneyn elokuvat ja vanhat 90-luvun aamupiirretyt netflixistä ja muista palveluista.

Nykyinen televisio on ihan roskaa. Paitsi se aikuisten televisio. Siellä on edelleen paljon hyvää. Vielä kun muistaisi katsoa niitä, eikä laskea vaippamainoksia.






0 comments: