Muistoja

Luulin tosi pitkään muistavani yhden asian ajalta kun asuin vielä alkuperäisessä syntymäkodissani Kauniaisissa. Muistin miten leikin pienillä muovieläimillä, joita oli aivan järjettömän suuri kasa joka puolella. Muistan ihan tarkkaan kuinka asettelin niitä ja järjestelin niitä lattialla ja pöydällä.

Sitten, varmaan kymmenisen vuotta takaperin satuin näkemään vanhan valokuvan minusta siellä samaisessa kodissa. Seisoin kuvassa pöydän takana. Pöytä oli väärällään näitä pieniä muovieläimiä, jota olin siihen asetellut ja järjestellyt. Muistikuvani ei siis ollutkaan siitä leikistä vaan tuosta valokuvasta.

Joskus opiskeluaikoina tuli sitten puolivahingossa esille, että pysyviä muistikuvia syntyy vasta aika myöhään ja moni niistäkin korvautuu joko muisteloilla (muistikuvalla, jonka on luonut muistelemalla kyseistä tapahtumaa) tai muilla asioilla. Moni sanoo omaavansa muistikuvia jopa kolmevuotiaasta, mutta aika harvoin näillä on oikeasti sitten kuitenkaan todellista pohjaa.

Pyry on reissannut toiselle puolelle maailmaa, eikä tule koskaan muistamaan siitä mitään. Pyry rakastaa nyt roska-autojen katselua ja traktoreita, eikä välttämättä koskaan tule tietämään sitä. Tänään käytiin korkeasaaressa ja Pyry oli aivan täpinöissään Borealiatalossa kun katseli suokukkoja ja mustajalkavikloja. Se oli niin innoissaan, että heilutteli jalkoja yhtätahtiin suokukon pörhistelyn kanssa ja heilui mukana jokaiselle linnun siiveniskulle. (Se sitten, että kuinka uhkaavana suokukko koki jättiläispään täristelyn sen reviirillä ja kuinka opettajan pitäisi ehkä huomata tällaiset asiat on ihan eri juttu).

Tietysti meillä on kuvia ja kertomuksia ja muistoja, mutta ei ne ole Pyryn muistoja. Onko sitten sen arvoista matkustaa pienen miehen kanssa tai käydä eläintarhassa tai pomppimassa trampoliinilla? Tietysti virikkeet ja erilaiset asiat ja uudet jutut on kivoja ja varmasti niistä on hyötyä jollain tasoilla lapsen kehitykselle. Mutta onko sama katsooko lintuja Matinkylän puistikossa tai kierteleekö Ison Omenan työmaata sen sijaan, että käy Korkeasaaressa tai Australiassa.

No rehellisyyden nimissä Australiaan mentiin ihan muista syistä kuin Pyryn takia. Ajankohta vaan sattui olemaan järkevä kun pienestä miehestä selvisi vielä lentokenttäveroilla lentolippujen sijaan. Korkeasaareen kuitenkin mentiin ihan juuri sillä ajatuksella, että Pyry pääsee katsomaan eläimiä, kun se siitä hommasta niin paljon tykkää.

Ja tykkäsihän se. Ilves oli tosi hieno, ja kuusipeurat, ja ahma, ja karhut tietysti kaikkein parhaita. Ja se into ja nauru siellä borealiatalossa oli ihan uskomaton. Jo pelkästään lauttamatkalla nauru tuli ikkunasta ulos katsomisesta.

Samaan aikaan sitä oli kuitenkin itse innoissaan siitä, että näin Manulin ensimmäistä kertaa esillä ja ilves ja ahmakin tulivat ihan kameroiden eteen poukkaroimaan. Ja kaikkein eniten olin innoissani siitä kun Pyry nauroi ja tömisti jalkojaan siellä Borealiatalossa.

Ehkä se olikin sitten meikäläisen muisto. Sellainen jonka voi sitten jakaa mun omana muistonani Pyrylle. Saa sitten kerätä elämänsä täyteen niitä omia muistoja kun ne joskus jäävät mieleen. Mulle jää mieleen se jalkojen töminä puupenkkiä vasten ja nauru kun suokukko pörhistelee sulkiansa mun pojalleni.

Nämä olkoon kokemuksia Pyrylle ja mulle muistoja.